perjantai 27. helmikuuta 2015

the theory of everything (tai jotain sinne päin)

Heippa! Asia on nyt niin, että ideat ovat hieman lopussa - mistä kirjoittaisin ja mitä? Tällä kertaa, kenties Kaiken käsikirja -kirjan innostamana, päätin kirjoittaa ajatuksiani liittyen vähän kaikkeen, päihteestä luontoon ja tyyliin. Mikään lyhyt teksti tästä ei taatusti tule, mutta yrittäkää kestää. :-D Taustalla vilahtelevat kuvat ovat tämän viikon Lohjareissulta.
Netflix toimii: niin monta katsomisen arvoista sarjaa!

Aina välillä saan kuulla lauseen: "Sä ajattelet ihan liikaa." Olen jatkuvasti pohtimassa jotain uutta ja haluan tietää, millä logiikalla asiat toimivat. Mietin kadunnimiä kävellessäni, autossa seuraan liikennettä ja tarkkailen kaistojen ja liikennevalojen toimintaa. Välillä jotkin mitättömän pienet asiat jäävät vaivaamaan, enkä saa rauhaa ennen, kuin olen saanut niihin vastauksen. Tämä kaikki on lähtöisin lapsuudesta: en edes muista, kuinka monta kertaa isä herätti keskellä yötä katsomaan revontulia tai esittelemään tähtitaivasta. Ne olivat (ja ovat) niitä isän suurimpia mielenkiinnonkohteita, mutta yhtä lailla kaikki ympärillä tapahtuva oli mielenkiintoista ja pohtimisen arvoista. Yhdessä nykyään pohditaankin milloin mitäkin: Eikö ole ihmeellistä, että ampiaisia vihataan niin paljon, vaikka kaikki elämä on riippuvaista niiden toiminnasta? Mitä tapahtuisi, jos vesi loppuisi maailmasta? Ja niin edelleen. Aina löytyy jotain uutta ja ihmeellistä. Ehkä joskus olisi helpompaa, jos voisi antaa asioiden olla sellaisenaan, mutta toisaalta uuden oppiminen ja kiinnostus ympäristöä kohtaan on ennen kaikkea palkitsevaa.
Ostoksia Suomalaisesta: Erik Axl Sundin kirjat (24,95 e /3 kpl) ja viimeinen TSH (11,95 e)

Aloitetaan yhdellä melko paljon puhuttavalla asialla: uskonnolla. Ennen ajattelin olevani ateisti, mutta nykyään olen enemmänkin agnostikko. En usko jumalaan, enkä oikeastaan muuhunkaan yliluonnolliseen, mutta mielestäni jokainen saa uskoa haluamallaan tavalla. Ihmisen tieto maailmasta on rajallista, joten ei voida tietää, mikä on lopulta todellista ja mikä ei. Itse en kuitenkaan usko, että on olemassa jumalaa tai kuoleman jälkeistä elämää: meillä on vain tämä hetki, ja siitä on otettava irti kaikki, mitä voi. Tässäkin asiassa kasvatuksella on osansa: joulu on aina ollut vain läheisyyden ja perheen juhla, kirkossa olen käynyt vain koulun kanssa eikä uskonnolla ole muutenkaan ollut oikein osaa lapsuudessani. Kirkkoon kuuluminen on ollut vanhemmille lähinnä käytännön asia (häät, ristiäiset ja hautajaiset), vaikka kyllä he kai jollain asteella uskovat.. en tiedä, vaikea sanoa. Joihinkin uskontojen oppeihin yllä uskon: periaatteessahan "sitä saa mitä tilaa" -ajatus toistuu niissä kaikissa erilaisina variaatioina. Uskon, että tekemällä hyvää, saa palkaksi hyvää. Siinä se sitten olikin - en pidä uskontoja mitenkään pahoina, vaan olen onnellinen, jos niistä on lohtua jollekin. Minulle ei kuitenkaan ole: en yksinkertaisesti vain usko.
Koko alkuviikon oli harmaa ja sateinen sää..

Toinen juttu, mikä tavallaan liittyy uskontoihin ja uskomuksiin, on astrologia. Luen horoskooppeja ja tulkitsen unia sekä välillä tarot-kortteja. En tosissani usko, että joku voisi tähtien asemaa katsoen tietää kaiken elämästäni. En myöskään siihen, että tarot-korteissa olisi taikaa ja valikoidut kortit kertoisivat absoluuttisen totuuden. Pidän näitä enemmän itsetutkiskelun keinoina: tulkintoja tehdessään voi ymmärtää jonkin asian aivan uudella tapaa. Unien tulkitsemiseen uskon kuitenkin enemmän, sillä onhan niiden antamat viestit alitajunnan kertomia. Usein unien teema liittyy johonkin päivällä tapahtuneeseen tai muuten mieltä painavaan asiaan. Kirjoitan unia ylös aamuisin ja tulkitsen niitä sitten kun huvittaa. :-)
Aamupalaksi iso kuppi kahvia, soijajukua, nektariinia ja ananasta.

Ruokavalioltani olen kasvissyöjä, mutta valitsen aina tilaisuuden tullen vegaanisen vaihtoehdon. Tiedän, että olisi typerää lähteä rajaamaan ruokavaliota parantumisvaiheessa uusilla rajoitteilla, joten noudatan melko vapaata linjaa maitotuotteiden kanssa. Valitsen siis mieluiten vegaanisen, mutta en jätä syömättä, jos tuote ei ole vegaaninen. Lihan, kanan ja kalan suhteen pidän tiukempaa linjaa. Tähän on kaksi suurinta syytä: ympäristö ja eläimet. Haluan syödä ruokaa, joka ei ole eettisesti arveluttavaa. Kuitenkin on mainittava, etten tee tätä "ollakseni parempi" kuin muut, vaan ihan oman mielenrauhani takia. Ruoka ei ole mikään uskonto, eikä ruokavaliota noudattamalla voi nousta muiden yläpuolelle - oli sitten vegaani tai vaikka paleo. Noudatetaan siis omia ruokavalioitamme ja ideologioitamme, kuitenkaan tuomitsematta muiden tapaa elää.
Jatketaan vielä ruoka-aiheella: nimittäin ruoka-aineiden alkuperällä. Meillä on pienestä pitäen ostettu suurin osa kasviksista, marjoista ja vihanneksina kotimaisina, joten sama ajatus on siirtynyt minuunkin. Valitsen kotimaista, ja silloin tällöin luomua, jo senkin takia, että niissä on vähemmän säilöntä- ja torjunta-aineita. Tietysti olennaista on myös valintojen vaikutus ympäristöön. Haluan, että ruokani on tuotettu lähellä. Luomu ja reilu kauppa ovat tietysti aina plussaa, silloin kun hintaero ei ole ihan mahdottoman suuri. Juureksissa ja vihanneksissa pyrin seurailemaan niiden satokausia, mutta ananaksesta en tingi. :-) 
Naapurisolussa katseltiin tv-sarjaa ja samalla kudoin tuon sukan jo valmiiksi..

Ruoasta ponnahdetaan päihteisiin. "Kaikkea voi kokeilla, paitsi suonensisäisiä huumeita." En siis ole absolutisti, eikä yksi tupakka silloin tällöin romuta terveyttä, mikäli muut osa-alueet ovat kunnossa. Mitenkään huumemyönteinen en ole. Lähinnä tarkoitan, ettei turha ehdottomuus kannata. Joillekin absolutismi sopii, mutta itselleni en koe sitä tärkeäksi. Jos asia ei ole ongelma, ei siitä tarvitse hankkiutua eroon. Kyllä juoda voi, jos sen tekee kohtuudella ja riittävän harvoin.
Rannalta löysin simpukan!

Tästä tulee nyt kenties blogihistorian pisin teksti, mutta jatketaan nyt, kun kerta alkuun päästiin! Meillä on kierrätetty niin pitkään kuin muistan. Talous- ja vessapaperit ovat valkaisemattomia. Hanaa ei saa jättää vuotamaan, eikä valoja tai tv:tä sammuttamatta. Pienenä inhosin kierrättämistä: miksi meidän pitää, kun ei kukaan muukaan tee niin? No, ajan myötä ajatus on hieman muuttunut.. Nykyään olen todella kiitollinen, että vanhemmat ovat opettaneet arvostamaan luontoa. Haluan uskoa, että valinnoilla on väliä: ei ole yhdentekevää kierrättää tai kantaa kaupasta niitä valkaisemattomia vessapapereita ja kahvinsuodattimia. Ihan pienilläkin jutuilla on väliä, sillä jos kaikki ajattelisivat "ei teoillani ole väliä, kun kaikki muut tekevät kuitenkin toisin", lopulta kukaan ei kierrättäisi tai yrittäisi tehdä osaansa, ja loppuhan sitten tiedettäisiinkin... Eli ei lannistuta, vaan kannetaan oma kortemme kekoon. 
 Nyt lupaan viimein lopettaa, mutta lisätään tähän soppaan vielä yksi asia: tyyli. Ostan vaatteita sen perusteella, mistä itse pidän ja mikä tuntuu / näyttää kivalta päällä. En yritä noudattaa jotain tiettyä tyyliä, vaan pukeudun oman fiiliksen mukaan. Nuorempana olen käynyt läpi genren jos toisenkin: hyvin katu-uskottavan hevariajan maastohousuineen, ketjuineen ja bändipaitoinoineen, japaniernuuden hempeine printtipaitoineen ja ruutuhousuineen,... No, kaikkea on tullut kokeiltua, ja nykyään seuraan mieluummin omaa päätäni. :-) Olen löytänyt oman tyylin, jota noudattaa. En varsinaisesti tiedä, minkä tyylinen nykyään olen, mutta ei sitä tarvitse sen tarkemmin tietääkään. Kunhan nauttii omasta olostaan ja pukeutuu niin, kuin parhaalta tuntuu.
Löysitkö yhtään sellaista, mihin voit samaistua? Vai oliko tämä kenties maailman typerintä ja älyttömintä huuhaata? :-D

2 kommenttia:

  1. Täällä toinen agnostikko :) ja itsekkään en tunne rajautuvani minkään tietyn tyylikategorian alle, vaan pukeudun aika erilaisiin vaatteisiin, mitkä tuntuvat vain omilta. Hyvä postaus! Jos postausideat ovat lopussa niin itse sanon kyllä tykkääväni kovin my day- tyylisistä postauksista ja olisi mielenkiintoista kuulla miten sulla menee tällähetkellä syömisen kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että samoja ajatuksia on myös muilla. :-) Samoin se, ettei postaus ollut ihan täyttä huuhaata! Kiitos paljon. ♥
      Toteutinkin tuon päiväni kuvina -postauksen jo tänään, sillä ne ovat aina melko varma valinta. :') Yritän myös saada aikaiseksi postauksen syömiskuulumisista, mutta ainakin aikaisemmin ne ovat jääneet lähinnä luonnoksiksi.. Mutta jos vaikka tällä kertaa!

      Poista