sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Kahdet synttärit

Moikka! Tänä viikonloppuna onkin ollut juhlia ihan kaksin kappalein: perjantaina juhlittiin Oonan 19-vuotissynttäreitä ja viikonloppuna järkättiin pienet kakkukahvit iskälle. :-) Aika on hujahtanut ihan siivillä, ja melkeinpä harmittaa, että huomenna täytyy taas lähteä reissuun.. No, ensi viikolla sitten vähän rauhallisempaa, niin ehtii olla vähän kotonakin!
 Oona oli järkännyt oikein ihanat synttäribileet: paljon koristeita, boolia, salaatteja, herkkuja, musiikkia ja porukkaa.. :-)
 
Saavuttiin Oonalle Karpon ja Sannin kanssa jo seitsemän aikoihin, koska oltiin aluksi ajateltu lähteä viimeisellä bussilla puolen yön aikoihin... Paikalla oli jo muutama muukin, vaikka suurin osa porukasta saapui vasta myöhemmin.
 Illan tunnelma oli koko ajan hyvä: tanssittiin, juteltiin, vitsailtiin ja muuten vaan hengailtiin. En tuntenut porukasta puoliakaan, mutta onneksi muutama tuttukin oli paikalla! 
Minun, Karpon, Oonan ja Sannin lisäksi tunsin ennestään mm. Ollin, Makon joka saapui tuhannen mutkan kautta vasta puolen yön aikoihin, Veken, Janin, Roosan,... Bileissä tosin on se hyvä puoli, että tutustuu aina uusiinkin naamoihin! :-D
 
Jotenkin siinä kuitenkin kävi lopulta niin, ettei millään haluttu lähteä vielä viimeisellä bussilla.. Päädyttiin tilaamaan taksi joskus kahden aikoihin keskustaan, mistä sitten käveltiin koteihimme yön mustuudessa.
 Olipa kiva nähdä ystäviä - etenkin Karpoa - taas pitkästä aikaa! Lohjalla reissaamisen miinuspuolia on mm. se, ettei ehdi näkemään muita niin usein. 
Karpo on rakkain!
 Iskän synttäreille tein mm. omena-mantelikakkua, lohikierteitä, smoothieta ja kortin. Perjantaina kävin ennen juhlia ostamassa myös lahjan - ja kortin teinkin jo Lohjalla. :-)
 Iskä oli tuttuun tapaan onnellinen kaikesta, mitä sai ja mitä olin tehnyt, joten oli oikein mukava aamupäivä!
 Huomenna onkin taas lähtö Lohjalle, tosin vasta yhden jälkeen. On vähän harmi lähteä taas, kun viikonloppu on tuntunut niin lyhyeltä. Onneksi Lohjalla on kuitenkin viihtyisää - ja muutama päivä hujahtaa ohi hetkessä! Ensi viikonloppuna olisi luvassa Eetun tuhkien hautaaminen eläinten hautausmaalle.. Eihän sitä kovin innoissaan odota, mutta on jo korkea aika saada poju viimeiselle matkalleen.  
Ei tässä nyt kuitenkaan sen kummempia, palaillaan asiaan taas viikon päästä! Heippa.

4 kommenttia:

  1. Siteeraan Olavi Uusivirtaa: Sun kauneus sekoittaa mun pään! :D Tuli ekana mieleen kun noita kuvia kattelin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aaa, voi ei, kiitos! Ihana kehu, nyt on kyllä hymy leveässä. :-))

      Poista
  2. onko noihin lohikierteisiin ohjetta sun leivontablogissa? (:

    VastaaPoista