sunnuntai 3. elokuuta 2014

Pioni ja Piironki

Heippa! Pahoittelut pienoisesta blogitauosta - mutta täällä sitä taas ollaan, tuttuun sunnuntaiseen tapaan! :-) Kulunut viikko on ollut aika kiireinen, eikä sääkään ole pahemmin koneella istumista suosinut ukkoset ja auringonpaisteet, sun muut tekosyyt, joten postailen vähän jälkeenpäin viikon takaisesta perjantaista.. Lähdettiin helteisen kesäpäivän kunniaksi pienelle reissulle...
 ...ja ensimmäisenä päädyttiin Hollolaan Pioni ja Piironki -nimiseen kahvila-myymälään. Kierreltiin myymälän puolella katsomassa ihania sisustus- ja käsityötuotteita. Tunnelma oli idyllinen vanhalla tilalla, jonka puitteissa liikkeen ja kahvilan pitäminen oli todella onnistunut. Kyllä niissä maisemissa olisi viihtynyt pidempäänkin! :-) Jostain syystä reissun kuitenkin kruunasi terassin puolella viihtynyt kissavanhus, joka oikein kerjäsi rapsutuksia ja olisi poseerannut kameralle vaikka loputtomiin! 
 Kuumuudessa ja yli 30 asteen helteessä oli tietenkin pakko saada jäätelöä - joka kyllä melkeinpä suli siinä ajassa, kun innostuin kuvailemaan ja silittämään kisua.. No, hyvää se oli joka tapauksessa! :-D Maku oli muistaakseni Ainon uutuus: manteli-kinuski. En ollut aikaisemmin maistanut yhtään Ainon jäätelöä, joten oli kiva päästä niitäkin kokeilemaan. :')
 Hetken kiertelyn jälkeen päädyttiin lopulta uimaan. Oli ihanaa ja hassua uida, kun vesi oli melkein yhtä lämmintä kuin ympäröivä ilma - eipä ainakaan kylmyys ajanut pois uimasta! :-)
Tällä viikolla on ollut paljon tekemistä: aloitin yhden ikuisuusprojektin teon ja ostin kaupasta vinon pinon laatikoita ja paketointipaperia (saavatpahan vähän siistimmän säilytyspaikan kaikki huoneessa lojuvat tavarat), käytiin Karpon kanssa metsässä kuvailemassa ja yhden päivän kulutin kaupungilla hoitamassa asioita,.. Mutta ei niistä varmaan sen enempää. :-D Palaillaan taas pian! 
Nauttikaa kesästä, nyt kun sitä on vielä jäljellä.

1 kommentti:

  1. Onpa siinä arvokkaan näköinen seniori. Hienosti olet vanginnut hänen jylhän olemuksensa ja veistokselliset piirteensä =^ω^=

    VastaaPoista