sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Höpötystä


Hm.. Sen vaan sanon, etten ole koskaan ollut sunnuntai-ihminen. Onkohan kukaan? Jotenkin sitä vaan lauantaina on jo tehnyt kaiken tarpeellisen, eikä seuraavana päivänä voi muuta kuin pyöritellä peukkuja tai parannella nestemäisten iltojen jälkivaikutuksia.. Toisaalta on myöskin jo vähän sellainen olo, että koko päivän vaan harmittelee arkeen paluuta seuraavana päivänä - tällä kertaa tosin viikonloppu jatkuu, sillä hiihtoloma koittikin jo ihan yllättäen! :-D
 Okei, sen lisäksi, että päivä on kulunut vain ''peukkuja pyöritellessä'', on täällä ollut pitkästä aikaa pieni ja pörröinen pyörremyrsky yökyläilemässä. :-) Kummasti siitä kämmenen kokoisesta rotasta on kasvanut jo ihan varteenotettavan kokoinen kollikissa...!
 Pupan kanssa ei ehdi juuri tylsistymään: koko ajan saa olla nostelemassa tiputettuja tavaroita ja hätyyttelemässä pois Eetun kimpusta.. :-D Jostain syystä Puppa on ottanut Eetun kohteekseen, jota on pakko kiusata aamulla, päivällä, iltapäivällä ja yöllä! Oli pakko heittää Puppa huoneen ulkopuolelle loppuyöksi, sillä hermot alkoivat olla aika lopussa Eetun lisäksi minullakin! :-P
2 ylintä kirjaa (Suomalainen, yht. n. 10 e) ja alin (Lanttila, 6 e)
Viikolla oli aikaa kierrellä kirppareilla ja kaupoissa, kun koulupäivät loppuivat siinä yhden tai yhdentoista aikoihin! :-D Suomalaisen kirjakaupan alennuksista tarttui pari kirjaa, joiden lisäksi nappasin kirpparilta tuon alimmaisen opuksen ihan hetken mielijohteesta... :-)
Printtipaita, neule ja nahkatakki (Lanttila, yht. 15 e)
Tarkoitus oli löytää Lanttilasta jotain keväistä - mutta ainakaan väreissä se ei juurikaan näkynyt! :-P Oli miten oli, olen aivan innoissani kevään aikaisesta alkamisesta. Tänä vuonna ei olekaan tarvinut kauheasti kituutella pakkasessa, enkä pistäisi pahakseni, vaikka nyt jo lämpenisi entisestään...

No joo, näinkin turhan höpötyksen jälkeen on hyvä siirtyä viettämään hiihtolomaa! :---) Heippa!

5 kommenttia:

  1. sunnuntai on hyvä päivä blogin päivitykselle :)

    VastaaPoista
  2. Hämmentävintä on, että Lahessa viime viikolla sanoin, että onpa keväistä,- Turkuun verrattuna Lahessa on vielä talvi.. Turussa kevät on jo piiiiiiiiitkällä :D!!! Täällä on ihanaa !

    VastaaPoista
  3. mun mielestä vaatteet on aivan ihanat.
    ja puppa senkin linssilude, noi kissat osaa olla joskus niin rasittavia ja silti niin ihania :)

    VastaaPoista
  4. vemps: Hih, siinä olet kyllä ihan oikeassa! :--)

    Karpo: Oi ei, kerrankin Turussa on parempi sää kuin täällä. :-D No, kyllä se kevät on tänne Lahteenkin hiipinyt - saatat yllättyä, kun palaat sieltä! ♥

    mia-ana: Kiitos! ♥ Niin on. :---)

    riri: Kiitos! :-) Puppa on kyllä aina kiinni kamerassa... Se on totta! Varsinkin pentujen kanssa täytyy olla välillä todella pitkäpinnainen, vaikka ne kuinka ihania ja suloisia sitten ovatkin. :'')

    VastaaPoista