sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Mikä estää olemasta ihan kaikki?

Oli hyvä syy lähteä pitkästä aikaa kunnolla viihteelle: Risto esiintyi Torvessa! :-) Monille bändi ei varmaan sano paljoakaan, mutta veljen kanssa oltiin aika innoissamme heti liikkeellä..
 
Aloiteltiin meillä isolla porukalla ja käveltiin pakkasessa Torveen. :-) Napapiirivaelluksen jälkeen paikalle selvisi hengissä Karpo, Sanni, Makko, Olli, Oona ja Masa. Myöhemmin paikalle ilmestyi vielä serkku ja pari muuta tuttavaa.
 
 Pitkästä aikaa ei olla tällä porukalla baareiltu, joten juttua riitti! :-D 
Oli mukavaa vaan höpötellä Torven viihtyisässä nurkkapöydässä.
 
''Ne näkee
teen kaiken vain hyväksynnän toivossa
enkä seiso minkään takana
ne ovat tietenkin Piter, Peter, Paul ja John
rokkibändi armoton

Mulla ei oo kosketusta
edes omiin tunteisiin
sillä oon vain ihmisen kaltainen
mieluiten vetäisin huumeita
ja sohvalla lojuisin
silloin kai itseäni inhoisin

Jumala, jos olet olemassa
ja hyvätahtoinen
pudota tuo lamppu seinältä
käytän kaikki voimat
että saisin suhun yhteyden
hävettäisi liikaa nousta tästä''

Tässä pieni ote Riston Ihmisen kaltainen -biisistä, että ymmärrätte miksi niin harva tuntee hyvin kyseistä bändiä. Outoa on ja oudompaa on joka kerta luvassa - mutta juuri siksi ihan loistavaa musiikkia! :-D 
Porukkaa oli paikalla paljon ja tanssilattialla oli aika tiivis tunnelma. Siis juuri sellainen, millainen keikalla kuuluukin. :-)
Nuo neljä miestä,
katsovat mua surullisina.
Niinkuin jotkut neljä profeettaa.
Vaikka ne ovat vain julisteen kuvia
ruokapöydän yläpuolella.

Ne näkee, että olen opetellut miten
käyttäytyä kuin ihminen,
että oon vain ihmisen kaltainen.
Ne ovat tietenkin,
Piter, Peter, Paul ja John.
Rokkibändi armoton.

Ne näkee, teen kaiken
vain hyväksynnän takia,
enkä seiso minkään takana.
Ne ovat tietenkin
Piter, Peter, Paul ja John.
Rokkibändi armoton.

Mulla ei oo kosketusta
edes omiin tunteisiin,
sillä oon vain ihmisen kaltainen.
Mieluiten vetäisin huumeita
ja sohvallani lojuisin.
Silloin kai itseäni inhoisin.

Jumala, jos olet olemassa
ja hyväntahtoinen,
pudota tuo lappu seinältä.
Käytän kaikki voimat, että
saisin suhun yhteyden.
Hävettäisi liikaa nousta tästä.

Sillä ne näkee, että oon opetellut miten
käyttäytyä kuin ihminen,
että oon vain ihmisen kaltainen.
Ne ovat tietenkin
Piter, Peter, Paul ja John.
Rokkibändi armoton.
Read more at http://www.lyrics.com/ihmisen-kaltainen-lyrics-risto.html#KICqrQT3dpQoPdBl.99
 
Keikan jälkeen porukka alkoi jo hipsiä koteihinsa, mutta minä jatkoin vielä Glowiin moikkaamaan muita ystäviä. :-) Jonoa oli paljon ja tungosta riitti - oli se silti jonottamisen arvoista!
 
Glowissa oli paljon tuttuja: Sonia, Ese, Oona, Jossu, Jesse, Krisu,... Ja myös monia muita! Niin ja uusia tuttavuuksiakin tuli tavattua paljon normaalia enemmän. :-) Oli kyllä mahtava meininki juhlia ihan pilkkuun asti!
Kotiin pääsin muutaman välietapin jälkeen Oonan ja muiden kanssa samalla kyydillä. Ilta olisi ollut kenties vielä mahtavampi, mikäli olo ei olisi ollut yöllä ja aamulla kuin katuporan alle jääneellä... Ne viimeiset juomat olisi ehkä voinut jättää ottamatta. :-D No, nyt on taas hyvä pitää vähän taukoa! 
Onneksi krapula lähtee aikanaan, eikä Criminal minds -DVD:n katselun, pitkään nukkumisen ja lepäilyn jälkeen ole enää kovinkaan huono olo! Huomenna saattaa vähän väsyttää nousta aamulla kouluun, mutta oli se taas sen arvoista!

4 kommenttia:

  1. tv auttaa aina pahaan oloon. joskus täytyy vähän vetää yli eiks niin :)
    erikoisen kuuloista musiikkia kyllä :D

    VastaaPoista
  2. risto on hyvä! en kyllä oo yhtäkään keikkaa nähnyt. :(

    VastaaPoista
  3. riri: Niin auttaa, ja onneksi on Criminal minds. :-D Joskus täytyy ottaa muutama liikaa - se kuuluu nuoruuteen! Kiitos, Risto on mielenkiintoinen.. ♥

    Jaana: Niin on :-) En miekään aikaisemmin, mutta nyt on sitten sekin korkattu..

    APPLEJACK: Kiitos ihana ♥

    VastaaPoista