keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

KYSYMYSPOSTAUS

Heti ensimmäisenä haluaisin kiittää kaikista kysymyksistä ~ ilman niitä tämän postauksen tekeminen ei olisi ollut mahdollista! Kiitos, kumarrus ja halaus teille ihanille. ♥ Toivon myös todella, että väsäämäni vastaukset olisivat hyviä ja vastaisivat sitä, mitä kysymyksellä haitte. :-)

Tulevaisuus


Jos pääsisit matkustamaan ajassa, mitä sanoisit itsellesi ja mihin aikaan menisit?
~ Palaisin ehdottomasti ala-asteen ensimmäiselle luokalle, aikaan jolloin käsitykseni itsestäni alkoi rakentua ihan väärään suuntaan. Oikaisisin turhat luulot omasta huonommuudestani ja juttelisin enemmän muille ihmisille siitä, mikä mieltäni painoi.

Ja jos et menisi tapaamaan itseäsi, mihin aikaan menisit ja mitä tekemään?
~ Jos voisin palata jonnekin kaukaisuuteen, tahtoisin käydä Auschwitzin Birkenaun leirillä. Luultavasti asioiden näkeminen todellisuudessa olisi vielä tuhansia kertoja kamalampaa, kuin niiden lukeminen nyt, mutta tahtoisin silti nähdä sen ymmärtääkseni paremmin. Toisaalta ehkä asiaan auttaisi myös, jos pääsen kyseiselle leirille vierailulle ihan nykypäivänäkin. Jos kuitenkin menisin katsomaan jotain kauniimpaa, jotain virkistävää ja silti yhtä mullistavaa, tahtoisin ehkä palata renesanssin aikaan tai ehkä matkustaa tulevaisuuteen katsomaan elämän kehitystä.. En ole ihan varma, on niin paljon, mistä valita! :'')

Millaisena kuvittelet itsesi viiden vuoden päästä?
~ Haaveissani olen jossain opiskelemassa psykologiaa tai leipurin tutkintoa. Olen tietysti jo tervehtynyt syömishäiriöstä ja oppinut kunnioittamaan itseäni muuten, kuin vaa'an lukeman tai vaatekoon perusteella. Asun pienessä yksiössä, tai ehkäpä ihanassa omakotitalossa (hieman epätodennäköistä ehkäpä..) ja minulla on vähintään kaksi pientä, suloista kissanpentua.

Mikä olisi sun unelma työ/ammatti ? <3
~ Tahtoisin oman konditorian, sellaisen pienen ja vanhanaikaisen, jossa olisi lasiseinät ja koristeelliset penkit ulkona. Tiedättehän niitä sellaisia, joita on aika paljon mm. Ranskassa, Lontoossa ja myös Latviassa, jossa kohtasin ensimmäistä kertaa kyseisen paikan. ♥ Toisaalta haaveilen myös filosofian maisterin arvonimestä tai psykologin urasta.. Saa nyt nähdä vielä. ; )

Mihin ajattelit mennä isona töihin?
~ Vähän edellistä komppaillen. Tahtoisin olla joko psykologi tai kondiittori. Lisäksi vapaa-aikana kirjoittaisin kirjoja, maalaisin ja tekisin koruja tms. :--)

Sairaus


Kauanko sulla on ollut syömishäiriö?
~ On vaikea määrittää ihan tarkkaa aikaa, mutta on menossa kuudes vuosi siitä, kun aloin laihtua huomattavammin. Toisaalta ruokaan, painoon ja ulkonäköön kohdistuvia vääristymiä on ollut jo ala-asteen ensimmäisiltä luokilta. Toisin sanoen liian kauan, jokainen päivä ja vuosi on liikaa ja pois todellisesta nuoruudesta ja elämästä.

Miten sairastuit sh-hon?
~ Aloin vuosi vuodelta enemmän kuvittelemaan, että kaikki vika on minussa itsessäni ja vartalossani. Lapsuudessani on tietysti erillisiä tapahtumia, joiden tiedän johtaneen sairauteen, mutta en mielellään paljasta niitä täällä. Yleisesti olen sitä mieltä, että median luomalla ja tyrkyttämällä ihanteella on meihin kaikkiin vaikutusta, mikä johtaa jotkut ihmiset sairauteen.

Minkälaista apua saat tällä hetkellä syömishäiriöösi?
~ Hoitoa kyllä saan, enkä ole sairauteni kanssa yksin - siitä ei tarvitse olla huolissaan. Olen käynyt sairaalan kontrolleissa jo kolmisen vuotta, minkä lisäksi käyn terapiassa ja ravitsemussuunnittelijalla. Sen voin myös kertoa, ettei tilanteeni ole lainkaan niin paha, että osaston uhka olisi suuri - joskin se on tietysti olemassa.

Tyyli


Millaset olis sun unelmahiukset? Siis jos ne vois olla _ihan minkälaiset tahansa?
~ Heheh, tämä on helppo! Tahtoisin _todella_ pitkät, paksut ja latvoista hieman lainehtivat hiukset, joissa olisi suora, paksu otsatukka. Ja sellaiset melkein valkoiset tai hopeanharmaat. Lady Gaga -look! 8DD

Mitä mieltä oot lävistyksistä ja tatuoinneista? Voisitko harkita itselles?
~ Minulla ja äidilläni on lupaus: Jos en ota lävistyksiä vielä, saan tatuoinnin lahjaksi, kun täytän 18. Haluan siis tatuoinnin yläselkään ja lävistyksiä voisin ottaa ainakin huuliin. Eli joo, tykkään todella paljon! Tosin kaikella rajansa: näyttää hieman hassulta, jos koko vartalo on verhottu tatuointeihin tai naamassa killuu kaikki mahdolliset renkaat, piikit ja pallot.

Minä


Mistä pidät eniten itsessäsi?
~ Pidän eniten luonteestani. Tai tarkemmin siitä, miten osaan ilmaista itseäni ihmisten seurassa - en tyrmää muiden mielipiteitä, mutta kerron kuitenkin omani vahvasti. Ulkonäössäni pidän eniten silmistäni ja huulistani. Myös hiuksista silloin, kun ne ovat vielä hehkuvat ja punaiset.

Pidätkö lapsista?
~ Lapset on suloisia, varsinkin siinä 2-4 -vuotiaina. Ärsyynnyn kuitenkin helposti lapsiin, kun he ovat siinä iässä, että kaikkeen täytyy vängätä vastaan ja kertoa oma viisasteleva mielipide ihan kaikesta. :-)

Sekalaista



Miten sun kesä on mennyt?
~ Oi, kesä on mennyt hyvin. Aika kyllä kuluu liian nopeasti, enkä kaipaa vielä tippaakaan lukioon! On ihanaa, kun saa nukkua pitkään, liikkua ulkona topeissa ja kasvattaa itse omat yrtit ja marjat puutarhassa. Olisipa aina kesä! ♥

Mansikka vai suklaajäätelö? XD
~ Ehdottomasti suklaa! Tosin ei sellainen suklaasuklaa, vaan vanilja, missä on suklaan paloja ja pähkinää. Marjajäätelöissä tykkään oikeastaan vain vadelmasta.

Mitkä on sun lempiblogeja?
~ Against Pro-Ana, APPLECAKE, Colour me!, Tarina vailla loppua.., Rusetti nilkassa yms. Oikeastaan pidän hyvin paljon kaikista blogeista, joita tällä hetkellä säännöllisesti luen. ♥

4 kommenttia:

  1. Ihania vastauksia! :) hih minun blogin mainitsit :o<3

    VastaaPoista
  2. Tiina: Hyvä että tykkäsit! :'') Ja tietysti mainitsin, rakastan siun blogia. ♥

    VastaaPoista
  3. ihana huomata oma blogi tuolla :--------) !♥

    VastaaPoista
  4. APPLEJACK: Hih, ja se on kyllä paikkansa ansainnut! 8DD

    VastaaPoista