torstai 14. huhtikuuta 2011

Flunssaa, kiirettä ja auringonpaistetta

Heti ensimmäiseksi pahoittelen taas venynyttä postausväliä, mutta koko viikon on ollut niin kiireistä, etten ole ehtinyt juuri muuten käymään koneella, kuin koulussa pakollisia kirjoitelmia väsätessä. Ja nytkin - kun sain viimein aikaiseksi tulla päivittelemään - on kiire ja pakko tehdä kaiken maailman kouluhommat samalla valmiiksi!



Eli mitäpä tässä, edelleen flunssassa! Olen käynyt läpi kaiken maailman vaiheet kurkkukivusta niiskutteluun ja aivan tajuttomaan väsymykseen - mutta onneksi ulkona paistaa aurinko! On nimittäin ollut niin lähellä, että olisin jo useampana päivänä vaan kiskonut peiton silmille ja jatkanut unia.. Punanenäisenä - ja muutenkin kovin viehkeänä zombiena - jätän omakuvat suosiolla vähemmälle..
 


Maanantai meni yhdessä huiskeessa ja tiistai jatkui vähintäänkin yhtä kiireisenä! Koulun jälkeen lähdettiin Hillan kanssa pyörillä kaupungille ja oli aaaivan valloittavan ihana ilma. Aurinko paistoi ja oli vähintään kymmenen astetta lämpöä, joten kaupassa tarkeni jo ihan hyvin ilman päällystakkiakin. Jotenkin on niin hassua, kun ulkona ei yhtäkkiä tarvitsekaan palella! Ihana kevät ja lämpö. ♥ Löysin muuten vihdoinkin ne kengät, jotka veivät sydämen totaalisesti -> tiistaina/keskiviikkona ostoksille! ; ) 



Olin jo ihan poikki, kun kävin shoppailun päätteeksi vielä keskusteluajalla ja poljin kotiin sitä reittiä, jossa on kaikki maailman ärsyttävät ylämäet! Jostain syystä halusin kuitenkin ehdottomasti vielä leipoa karjalanpiirakoita, joiden tekemiseen upposi melkein kaksi tuntia! Oli kuitenkin vaivan arvoista, sillä puolitoista pellillistä piirakoita katosi saman illan aikana kuin itsestään. >: P


Keskiviikko jatkui vielä samalla linjalla: lähdin koulusta tunnin aikaisemmin ja kiirehdin keskussairaalalle tapaamaan ravintoterapeuttia. Sairaalalla istuskelin puolitoista tuntia lukemassa ahkerasti terveystiedon kokeisiin, mikä osoittautuikin yllättäen ihan mukavaksi ajanviettotavaksi. Alleviivailin siinä 20 sivua tekstiä sairauksista ja yritin olla ajattelematta liian tarkkaan mm. sitä, mikä bakteeri sitten vuorostaan tartutti minulle flunssan.. Oli nimittäin sivukaupalla juttua siitä, miten flunssa tarttuu, mitkä on sen oireet ja mitä jälkitauteja saattaa tulla! Puolentoista tunnin jälkeen sain äidiltä puhelun ja lähdin kävellen sitä vastaan, että voitiin ottaa bussi ja käydä nopeasti kaupassa. Tuli siinä sitten ostettua uusi Potter -elokuva, vaikka en enää pitkiin aikoihin ole mikään suurempi fani ollutkaan. Pottereissa on vaan se juttu, että kun kerta on kaikki aikaisemmat elokuvat ja koko kirjasarjakin tullut hankittua, niin miksei sitten vietäisi urakkaa loppuun asti.. Ja olihan se ihan hyvä elokuva kuitenkin! :-)

Ja hmm.. Tänään kävin vielä uudemman kerran kaupungilla ja kotona värjäilin hiuksia, minkä jälkeen tulin tähän koneelle kirjoittelemaan.. MUTTA nyt on kai pakko palata taas kouluhommien pariin ja toivoa, että kiire tästä pikkuhiljaa helpottaa! :'')

Päivä 3 - Minun vanhempani

Skippasin suosiolla osion kaksi, sillä en ole edelleenkään kokenut mitään suurempia ihastuksen/rakkauden tunteita.. :-) Mutta nyt niihin vanhempiin!

Kuulostaa ehkä vähän tyhmältä, mutta tutustuin vanhempiini kunnolla vasta viime vuoden puolella. Sitä ennen riitelimme kotona lähes päivittäin - otimme yhteen kaikkein pienimmistäkin asioista. Koin vanhempani hyvin etäisiksi, vietin illat mielummin kavereiden kanssa kaupungilla ja ulkona hengaillessa. Jouduin kuitenkin pistämään asiat uuteen arvojärjestykseen, kun en enää päässytkään ulos kavereiden luo - sairaalassa päivien kohokohdaksi muodostui vanhempien tunnin mittainen vierailu. Näin kavereitani aika harvoin, joten usein tuli vain käytyä vanhempien (ja joskus veljen) kanssa määritellyn mittaisella kävelyllä ja käydä sen jälkeen istumassa kahviossa. Myös viikonloppulomista kotona tuli elintärkeitä - jos ne peruttiin, saatoin itkeä tuntikausia.





On kai siis oikeutettua sanoa, että vanhemmat ovat minulle enemmänkin ystäviä ja ihan mukiinmenevää seuraa, vaikka olenkin nyt kotona. :--) Kyllä me edelleenkin otetaan yhteen milloin mistäkin asiasta, mutta ollaan opittu olemaan myös sovussa.. Viikolla en yleensä ehdi hirveästi vanhempia tavata, mutta ainakin viikonloppuisin tai muutaman kerran kuukaudessa pyritään tekemään jotain yhdessä - käydään vaikka shoppailemassa, kahvilla, kävelyllä tms. Vanhemmista en ihmisinä oikein osaa sanoa muuta, kuin että... Iskä rakastaa jäätelöä - siis ihan todella _rakastaa_! Aina kun mennään kauppaan tai kaupan lähelle, se on jo heti kysymässä, että voiko ostaa jäätelön. XD


Mutta ei tästä aiheesta muuta, kirjoitin vain nopeasti, että pääsen etenemään haasteessa... : )

Päivä 1 - Esittele itsesi
Päivä 2 - Ensirakkauteni
Päivä 3 – Minun vanhempani
Päivä 4 – Tätä olen syönyt tänään
Päivä 5 – Mitä on rakkaus?
Päivä 6 – Minun päiväni
Päivä 7 – Paras ystäväni
Päivä 8 – Se hetki
Päivä 9 – Uskoni
Päivä 10 – Päivän asu
Päivä 11 – Sisarukseni
Päivä 12 – Käsilaukussani
Päivä 13 – Tällä viikolla
Päivä 14 – Mitä minulla oli päällä tänään?
Päivä 15 – Unelmani
Päivä 16 – Eka suudelmani
Päivä 17 – Mieleisin muistoni
Päivä 18 – Mieleisin syntymäpäiväni
Päivä 19 – Kaduttaa
Päivä 20 – Tässä kuussa
Päivä 21 – Toinen hetki
Päivä 22 – Tämä järkyttää minua
Päivä 23 – Tämä saa minut voimaan paremmin
Päivä 24 – Tämä saa minut itkemään
Päivä 25 – Ensimmäinen
Päivä 26 – Pelkään
Päivä 27 – Suosikkipaikkani
Päivä 28 – Ikävöin
Päivä 29 – Tähän pyrin
Päivä 30 – Soittolistallani
Päivä 31 – Viimeinen hetki

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Päivä 1 - Esittele itsesi

Löysimpä yhdestä blogista tällaisen haasteen ja päätin tietysti heti pistää vahingon kiertämään!


Eli hm, nimeltäni olen Mervi (sukunimeä en viitsi kertoa..) ja olen pian 17-vuotias. Käyn uudelleen yhdeksättä peruskoulun luokkaa, sillä jouduin viettämään yhden vuoden sairaalassa, enkä saanut suoritettua tarpeeksi kursseja. Sairaalasta pääsyn jälkeen sain tehdä valinnan, menisinkö mielummin puoleksi vuodeksi erikoisluokille vai koko vuodeksi luovalle luokalle. Ajatus luovasta luokasta kiinnosti enemmän, enkä ole päätöstä katunut! :')


 

Olin aika eläväinen lapsi.. Kaikki kutsuivat minua aina Memmuksi, vaikka vihasin nimeä yli kaiken. Tarhassa kuvittelin olevani oikea hiekkalaatikon prinsessa, minulla oli paljon ystäviä ja kavereita. Mainittakoon myös, että inhosin suklaata ja olin aina lähes oksentaa, kun joku sitä minulle tyrkytti! Kyllä on mieltymykset muuttuneet niistä ajoista! : o ♥

2009
2010
Rakastan erikoisiin (tai ainakin hieman omalaatuisiin) vaatteisiin pukeutumista ja olen leikitellyt vaikka minkälaisilla hiustyyleillä. Yritin nuorempana mahtua vaikka minkälaiseen muottiin - hevarista teinikanaan- mutta sittemmin kyllästyin yrittämiseen ja aloin pukeutua juuri sellaisiin vaatteisiin, kuin mieleni tekee. Tätäkään päätöstä en ole katunut! :-) Hiustyyleissä ja -väreissä on käyty läpi mm. puolisiiliä, puolipitkää, pitkää ja tosi pitkää, paloauton punaista, paprikaa, vaaleaa, oranssia, mustanruskeaa, platinaa, pinkkiä, sinistä,... joo, näitähän riittää. ♥
2011
  























































































































































Rakastan kaikkea makeaa ja suloista! Huoneeni on täynnä kirsikoita, muffinikoristeita ja värikkäitä rasioita ja esineitä... Rakastan myös (tuhansien muiden tavoin) tietysti herkkuja - suklaata, cookieseja ja jäätelöä. ♥ Enemmän kuin mikään suklaa tai jäätelö, minulle merkitsee kuitenkin ystävät, perhe ja lemmikit. 

2011
Olen aika tunnollinen koululainen, teen työni ajoissa ja pyrin aina lukemaan kokeisiin ja tekemään läksyt. Minulle on erityisen tärkeä toteuttaa lupaukseni (mistä tulikin mieleen, että täytyy pian taas jatkaa huovutustilausten tekemistä! :'D) ja pyrinkin tekemään päivässä mahdollisimman paljon suunniteltuja juttuja. Olen siis myös todella huono hidastamaan ja yritän puurtaa, vaikka olisin kipeänä.


Päivä 1 - Esittele itsesi
Päivä 2 – Eka rakkaus
Päivä 3 – Minun vanhempani
Päivä 4 – Tätä olen syönyt tänään
Päivä 5 – Mitä on rakkaus?
Päivä 6 – Minun päiväni
Päivä 7 – Paras ystäväni
Päivä 8 – Se hetki
Päivä 9 – Uskoni
Päivä 10 – Päivän asu
Päivä 11 – Sisarukseni
Päivä 12 – Käsilaukussani
Päivä 13 – Tällä viikolla
Päivä 14 – Mitä minulla oli päällä tänään?
Päivä 15 – Unelmani
Päivä 16 – Eka suudelmani
Päivä 17 – Mieleisin muistoni
Päivä 18 – Mieleisin syntymäpäiväni
Päivä 19 – Kaduttaa
Päivä 20 – Tässä kuussa
Päivä 21 – Toinen hetki
Päivä 22 – Tämä järkyttää minua
Päivä 23 – Tämä saa minut voimaan paremmin
Päivä 24 – Tämä saa minut itkemään
Päivä 25 – Ensimmäinen
Päivä 26 – Pelkään
Päivä 27 – Suosikkipaikkani
Päivä 28 – Ikävöin
Päivä 29 – Tähän pyrin
Päivä 30 – Soittolistallani
Päivä 31 – Viimeinen hetki

Sä olet mun punatukkainen......

Fiilistelin perjantaipäivää bussissa matkalla kaupungille ja yhtäkkiä mieleeni iskostui ajatus, että nyt on saatava jotain muutosta aikaan... ja jo kaupungilla olin tehnyt sen päätöksen, jota olin loppujen lopuksi jo vähän liian pitkään harkinnut:


Eli lätkäisimpä sitten päähän punaisen/oranssin värin! :-) Värjäysvaiheessa huomasin, että väriä on liian vähän, joten lopputulos jäi vähän epätaiseksi, mutta käyn huomenna ostamassa vielä toisen värin, jolla tasoittelen värieroja. Olin tosiaan jo pitkään painiskellut sen ongelman kanssa, että tahtoisin värjätä hiukset, mutta sitten olisi kuitenkin edessä hirveä vaalennusrumba.. Mutta vaikka todella pidin vaaleista hiuksista, totuus on, että olin täysin kyllästynyt niihin yli vuoden jälkeen. Jostain syystä palaan aina tähän punaiseen! : o Olen vielä hieman epävarma näiden suhteen, mutta alan pikkuhiljaa tottumaan.. Mitäs te tykkäätte? :'D

Lauantain projekti oli leipoa Hillan kanssa macaronseja! :--D 


Joskus puolen päivän jälkeen Hilla ilmestyi meille ja kirjattiin ylös tarvittavat aineet.. Sitten lähdettiin vain Jopoilla kohti Citymarkettia! Siellä oli ehkä maailman ihanin ilma, eikä tullut edes pahemmin kylmä, vaikka puki päälle vain nahkatakin. Kevät siis todellakin tulee viimein! :-------D


Ongelma numero 1: Meiltä puuttui oikeanlainen tylla, joten jouduttiin turvautumaan kuviolliseen..


Mutta lopputulos oli kuitenkin ihan hieno - vai mitä sanotte? :--) Tehtiin kyllä myös suklaisia, mutta jätettiin ne kuvaamatta, koska.... No ei siitä sen enempää sitten tällä kertaa!


Leipominen oli arvatenkin niin hauskaa, että huomattiin katsoa seuraavan kerran kelloa vasta puoli kuuden aikoihin... Tehtiin vielä salaattia, tutkittiin Hillan tekemiä, aivan ihania koruja ja korjailtiin rappeutuneet kännykkäkorutkin. Onneksi pihalla ei ollut vielä pimeää ja päästiin vielä kuvailemaan!  Ihana Hilla ♥


Tänäänkin oli hyvä ilma ja aurinko paistoi! Oli ihan täydellinen sunnuntaipäivä, kun heräsin vasta kahdeltatoista, leivoin juustokakkua ja lähdin pyörällä Kärkkäiselle. Jopoilu on ihan mahtavaa! :--) Jotenkin tuntuu, että auringonpaiste ja kevät tekee olon niin hyväksi. TOOOOSIN, miulla on taas hirveä flunssa, prkle! >: //// Olen todellakin onnellisempi, kuin moneen vuoteen ja se on jo saavutus, jos mikä! :--)

Ps. Pitäisiköhän tehdä kaupalle pyyntö, että hankkisi myytäväksi enemmän eläintestaamattomia tuotteita? On jotenkin outoa, ettei edes kaikista isoimmista marketeista löydy eläintestaamattomia meikkejä - ja Freeman on vielä suunnilleen ainoa ihovoide-merkki, jota löytyy! Toisaalta jos ihmiset vaan ostaa niitä normi tuotteita, eikä vaadi muuta niin eipä kai voi myyjiäkään syyttää. Aijonkin siis pistää kaupalle vähän palautetta ja toivoa mm. eläintestaamattomia meikkejä, muutamia lisiä luomutuotteisiin ja mahdollisesti paria B&J-makua pikkupurkkeihin! :--)

keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Voisin vangita tähän melodian

Hän taas tanssii tahtiin valssin
lehmus tuulessa huokailee
vanhan talon puuseinää
aurinko salaa suutelee
Hän on täällä taas
kuinka sua kaipasin
täällä taas
talven yli odotin
ja täällä taas
neiti kevät on tullut kaupunkiin
Murtuu huulet kylmän talven
kaiken alkaa hän uudelleen
jostain kuulen tutun laulun
hänen tiedän taas palanneen

Mikään ei voita sitä tunnetta, kun voi kävellä sulaneella asfaltilla kenkien korot kopisten ja aurinko lämmittää takin kankaan läpi! Pikkuhiljaa alkaa vaikuttaa siltä, että talvi tosissaan lähtee - ei enää lunta ja viimaa, ei enää pakkasta! Olen keväästä niin innoissani, että olen jo joutunut toppuuttelemaan itseäni, että ei ihan vielä voi vaihtaa takkia ohuempaan tai avokkaita jalkaan.. Ehkäpä jo viikon päästä voisi kaivaa esin kevättakit ja Jopon! :'-) Toisaalta mielialaa vähän latistaa ainainen sade ja kosteus, mutta on kivaa kävellä ystävän kanssa saman sateenvarjon alla ja jäädä bussipysäkille juttelemaan. ♥


Oli ihan pakko saada itsellekin yksi levy Marianne -suklaata, kun kävin ostamassa aineksia leipomisia varten. Innoissani maistoin heti yhden rivin ja lähdin toiseen huoneeseen askartelemaan - ja kun tulin takaisin niin eihän siellä ollut kuin kääreet jäljellä! Mikä pettymys! :''P ps. mitä tykkäätte kynsistä? ;D


Eilen kävin taas kerran vähän shoppailemassa - tällä kertaa sillä verukkeella, että olisi saatava jotain keväistä päällepantavaa! En tietenkään älynnyt ottaa mitään parempaa kuvaa, vain nopean (alhaalta päin kuvatun!) kuvan, mutta ostin siis farkkushortsit. Pieni morkkishan siinä meinasi iskeä, mutta sain vähän suostuttelua ja ostin ne kumminkin. Shortsit on siitä käteviä, että niillä voi pyöräillä ja kiipeillä, eikä tarvitse olla yhtä tarkkana kuin hameiden kanssa. :-)  Illalla vielä kuntopyöräilin, lojuin tuhottoman pitkään kuumassa suihkussa ja lukaisin läpi äikän koealueen - siinä sivussa tuli sitten mietittyä, että mihin ihmeeseen nämä päivät oikein katoavat? Kohtahan on jo kesä! : OO


Totanoin.. Oli varmaan jotain lieviä keskittymisongelmia, kun aloin leipomaan. Olin nimittäin ostanut ''yllätystä'' varten sitä suklaata, lähimaatilan luomumunia ja vaniljakastiketta. Ensimmäiseksi onnistuin kaatamaan puoli purkkia vaniljasokeria yhden teelusikallisen sijaan ja sitten kaadoin jauhot kananmunien sekaan! XD No, onneksi sain tilanteen pelastettua ja yllätys onnistui kivasti. :-) Tuunailin tällä kertaa muokatulla ohjeella vähän juhlallisempaa mokkapalaa, josta en ehtinyt vielä ottaa kuvia, kun kuorrute ei ole vielä jähmettynyt..

JA ARVATKAA, MITÄ MINÄ SAIN! Hilla teki minulle taas maailman ihanimman kännykkäkorun - tällä kertaa macaronleivoksen. ♥ Kuva ei tietenkään tee sille oikeutta, kun kamera ei suostu tarkentamaan tarpeeksi hyvin.. : < Onneksi olisi pidemmällä tähtäimellä suunnitelmissa hankkia viimeinkin se digijärkkäri!

IHANA :--) <3
Mutta eipä nyt sitten muuta tällä kertaa! ; D TOSIN: yritän todellakin saada aikaiseksi niitä huovutusjuttuja - yksi onkin jo valmiina - mutta laiskuus meinaa välillä viedä voiton.. :_:

sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

''..vihollinen seisoo päällä pottuvarpaani, varo paha poika tulin tekee parhaani...''

Heipä hei kaikille! :'--) Viikonloppu on taas vaihteeksi hujahtanut ohi hetkessä ja tuntuu vähän siltä, kuin olisi vasta perjantai.. Olen kaikesta huolimatta ehtinyt tekemään vaikka mitä ja tekemistä on ollut vähän liiankin kanssa, joten en voi ainakaan valittaa, että olisin vain homehtunut koko viikonlopun sohvan pohjalla tms. ♥


Ensimmäisillä tunneilla aloitettiin Hillan kanssa Projekti Bambi. Eli me siis tehdään rautalangasta ja paperimassasta n. puolen metrin korkuinen bambi, jonka tekovaiheista ja lopputuloksesta ilmestyy varmaan kuvia, kunhan päästään taas jatkamaan! :-) Saatiin kaksoistunnin aikana valmiiksi pohja rautalangasta ja kyseinen kuva todellakin yrittää sitä esittää. .. en kuitenkaan kiireessä ehtinyt muokata huonoja valaistuksia ja tuolta se sitten näyttää. :'D


Fysiikan kokeen jälkeen päätettiin sitten napsia kuvia päivän kampauksesta ja löydettiin tuollainen söpö puu... Kokeilin tosiaan pitkästä aikaa korkeaa ponnaria, eikä se loppujen lopuksi ollutkaan yhtään hassumpi valinta.

PS. Näin yleensä käy, kun ''edustuskuvat'' on otettu...


Koulupäivä oli taas vaihteeksi aika rankka (mm. fysiikan kaksoistunti, joista toisella koe ja heti perään matikan kaksoistunti..) ja oli kolmen aikoihin lopulta aika huokaista helpotuksesta - viikonloppu oli vihdoin alkanut! Ja mikäpä olisikaan parempi tapa juhlistaa viikonloppua, kuin...

 ..poiketa Arnoldsiin herkuttelemaan bagelilla. :--) Jotenkin alkaa tuntua, että olen suunnilleen joka kolmannessa merkinnässä syömässä jossain.. Oli miten oli, en ollut syönyt bagelia taas piiitkiin aikoihin ja olin jo unohtanut, kuinka hyvältä se maistuu. ♥ Toisaalta olin jo puolessa välissä niin täynnä, että teki mieli pyöriä pitkin lattioita... :o Arnoldsin jälkeen kävin vielä kiertelemässä vaatekauppoja, mutten löytänyt mitään erityistä, joten jatkoin matkaa suosiolla ruokakauppaan. Tosin kyllähän sieltä kynsilakka ja pari sohvatyynyä mukaan tarttui...


Viikonlopun kunniaksi sain vielä kaupan jälkeen aikaiseksi leipoa amerikkalaisella ohjeella pannukakkuja. Muokkailin ohjetta mieleisekseni ja tulin siihen tulokseen, että ne olivat söpöimpiä pannukakkuja, joita olin koskaan tehnyt! Kuva ei kyllä tee oikeutta.. : /


Pakko kai se oli lätkäistä tänne taas sata uutta kuvaa.. pitäisi varmaan vähän rajoittaa? :-D Tarkoituksena oli kuitenkin esitellä päivän asua.. Kukaan ei ole varmaan huomannut, että tuo valkoinen neule lukeutuu ehdottomiin suosikkeihini. :-) Ideana oli kuitenkin kokeilla tuota toppia, jonka aikaisemmin ostin ihan hirveällä hingulla, mutta joka on kuitenkin meinannut lähinnä unohtua kaapin pohalle.. Eli tuota noin, tässä tulee:

                                    Päivän asu:
                            Ruusutoppi - Seppälä
                            Neuletakki - kirpputori
                            Pitsinen hame - H&M
                                   Legginsit - ?


Mutta joo, näihin tunnelmiin on hyvä päättää! :-) Toivottavasti tuolla ulkona ei taas sataisi uutta lunta, sillä olen mielummin vaikka tuossa tihkutuksessa ja loskassa, kuin aina vaan venyvässä talvisäässä!