Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kissat. Ystävät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kissat. Ystävät. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Pienen pienet pikkujoulut

Moikka! Tänä vuonna en ole ehtinyt joulumarkkinoille tai pikkujouluihin, mutta jälkimmäinen vääryys korjattiin tänään. Teki kyllä hyvää saada pieni breikki kouluhommiin ja viettää aikaa ystävien kanssa glögiä siemaillessa ja elokuvaa katsellessa.
Huomenna täytyy herätä viideltä, että ehtii seitsemän junalla Helsinkiin. Olen tottunut heräämään aikaisin, mutta viisi on jo vähän liian varhaista. Koko ajan ajatukset pyörivät huomisessa, mutta onneksi asia unohtui Karoliinaa ja Sannia nähdessä. :-)
Kuvassa on talvitakki, jonka hankin jo muutama viikko sitten, mutta jonka unohdin kokonaan kuvata. Löysin takin muistaakseni Cubukselta ja se on ollut ahkerassa käytössä. Helman pituus on juuri sopiva ja väljän koon alle voi piilottaa vaikka parikin neuletta. On tullut käytettyä enemmän mekkoja ja hameita lähiaikoina, sillä ei ole täytynyt koko ajan kiskoa helmaa esiin lyhyemmän takin alta. Tämä on ollut kaikin puolin onnistunut ostos!
Ihan ensimmäiseksi vaihdettiin lahjat ja halaukset. Sitten laitettiin glögiä kiehumaan ja katettiin vegaaniset tarjoilut olohuoneeseen. Vielä kynttilä palamaan - ja joulutunnelma oli hetkessä valmis. Pienen pieniin pikkujouluihin olisi varmasti sopinut jouluelokuvan katselu, mutta poikettiin tällä kertaa suunnitelmasta. Katsottiin uudestaan Teit meistä kauniin -elokuva, josta tykkäsin yhtä paljon toisellakin kerralla. ;-)
Alan ilmeistesti olla jo vanha, sillä kotoilu ja villasukat jalassa glögin siemailu houkuttaa enemmän, kuin diskossa tonttulakki päässä heiluminen. Oli todella mukava iltapäivä - juuri sellainen, jota kiireellisen arjen keskellä kaipaa. Onneksi on enää yksi päivä ennen loman alkua..
Loppuun vielä pari kissakuvaa, sillä en osannut valita lemppareita. Täytyy kai tästä lähteä kohta unten maille, että jaksaa huomenna herätä aikaisin..

Heippa!

sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

50's teemabileet

Moikka! Eilen koitti viimein päivä, jota oltiin odotettu ja suunniteltu vapusta asti. Saatiin silloin viltillä istuskellessamme idea 50-luvun teemabileistä. Kukapa voisi vastustaa ajatusta punaisista huulista, nutturoista ja kellohelmoista? :-)
 
Toteutin illan asun pienellä budjetilla, sillä mekko löytyi kirpparilta 4 eurolla ja muut vaatteet olivatkin kaapissa jo valmiiksi. Tuo mekko oli oikea löytö, sillä se on juuri täydellisen kokoinen, eikä olisi voinut sopia paremmin illan teemaan. :-) Niin ja tottakai hiukset piti laittaa nutturalle ja punaa huuliin.
Tarjolla oli teeman mukaisesti hodareita ja muffineita. Reseptit voi käydä kurkkaamassa leivontablogin puolelta. Molemmat tarjottavat olivat vegaanisia, joten hodareiden täytteenä oli soijanakkeja.  Lautaset tyhjentyivät illan aikana lukuisten kehujen saattelemina!
 Näiden lisäksi oli myös muuta naposteltavaa - ja tietysti boolia! Mansikkapirtelöbooli loppui kesken, sillä se oli niin hyvää, että sitä olisi voinut litkiä lasin toisensa jälkeen. ;-)
Paikalle ilmestyi ihan mukavasti porukkaa - ja mikä parasta, asuihin oli selkeästi panostettu!
 Sää oli niin kaunis ja lämmin, että siirryttiin suosiolla ulkoilmaan. Pelattiin juomapeliä, naurettiin ja pidettiin siinä parit puheetkin. Kaikilla oli hyvä fiilis - ihan mahtavia tyyppejä tupa täynnä!
 Sisarukset koolla pitkästä aikaa. :-D Ollaan tunnettu Karoliinan kanssa 3-vuotiaista asti, mutta kumpikaan sisaruksista ei ollut koskaan käynyt meillä. Nyt sekin vääryys tuli korjattua!
 
Aika kului ihan liian nopeasti! Ehkä näistä kuvista välittyy vähän sitä tunnelmaa, joka illan pimetessä vallitsi.
 
Arvottiin illan paras puku, jonka palkintona oli teema sopivia herkkuja. Sanoin aikaisemmin, etten halua voittaa - joten tottahan toki palkinto päätyi minulle! XD
 Ennen puolta yötä alettiin pohdiskelemaan jatkopaikkaa, sillä haluttiin jatkaa iltaa pidempään. Osa porukasta suuntasi keskustaan, osa jäi vielä vähän miettimään sopivaa baaria.
 Meidän matka vei tällä kertaa yhteen lähiräkälään, jonka ohi ollaan lapsena kuljettu vähintään tuhanteen kertaan. Yksi juhlien parhaista puolista on siirtyminen paikasta toiseen. Miten kävely voikin tuntua seikkailulta muutaman lasillisen jälkeen? :-)
 
Lähiräkälä ei ollutkaan ihan niin räkäinen, sillä siellä oli vastikään remontoitu. Tilattiin vielä yhdet ja varattiin nurkkapöytä. Mahdettiin olla erikoinen näky kellohelmoissa ja huiveissamme!
Iltaan kuului tietysti karaokea! Karoliina ja muut sisarukset valtasivat näyttämön useampaankin otteeseen, itse lauloin painostuksen jälkeen yhden kappaleen. En ole todellakaan mikään laulaja, mutta muiden esityksiä oli kiva kuunnella.
 Meidän ilta päättyi vasta kolmen aikoihin, sillä jäätiin vielä pienellä porukalla meidän keittiöön jutustelemaan. Kumma kyllä, olo oli energinen yhdeksän tunnin juomisenkin jälkeen! Ehkä se on se hyvä seura..
 Ilta oli kaikin puolin onnistunut, enkä edes uskaltanut toivoa mitään näin hauskaa. Tänään nukuinkin pitkään ja heräsin puolen päivän jälkeen Nanan vierestä. Sitten vaan loikoilua Sons of Anarchyn siivittämänä, niin johan on täydellinen tapa kerätä voimia juhlinnan jälkeen!
Heippa!

sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Tällä viikolla olen..


..ollut myöhäisherännäinen ja ostanut viimein Tangle teezerin. Hiuslaatu kun sattumoisin on pehmeä ja luonnonkihara, hiukset takkuuntuvat todella helposti näin pitkinä. Pitkän tuskailun jälkeen tartuin Tangle teezeriin viimeisenä oljenkortena: ja kuinka ollakaan, takut ovat tiessään ja hiukset ovat kiiltoisammat ja elinvoimaisemmat!

..lintsannut ruotsin tunnilta ja tuntenut siitä huonoa omatuntoa. Ei tosiaan mennyt se koulupäivä ihan suunnitelmien mukaan. Taidehistorian tuntien jälkeen mikään ei mennyt suunnitelmien mukaan, ja itkua pidätellen lähdin kävelemään Fellmannialle. Olin jo siinä vaiheessa myöhässä, mutta sain kohta viestin, että tunnit ovatkin koululla. Pyörin paikallani, haukoin henkeä ja pidättelin itkua. En halunnut mennä, mutten toisaalta voisi olla menemättäkään. Olin todella vihainen ja pettynyt itseeni, kun päätin lähteä vaan kotiin. Ehkä tämäkin hermoilu ja kireällä oleva pinna kertoivat siitä, että ajatus kotiinlähdöstä oli ihan oikea. Ei yksi lintsauskerta maailmaa kaada!
..lohtushoppailut kirjan ja kyniä. Kaipa sitä ahdistusta voi näinkin hoitaa. Ainakin joskus. Hyvin unohtui ruotsin tuntien säädön aiheuttama ahdistus.

..käynyt labrassa ja jutellut näytteenottajan kanssa tatuoinneista.

..katsonut kaksi elokuvaa: Kyss mig ja Kaiken teoria.

..ollut väsynyt. Taitaa olla taas perinteisen syysflunssan aika, vähän ainakin olotila sellaista lupailee.
..saanut nastalenkkarit lahjaksi isältä.
..juonut ihan liian vahvaa espressoa.

..viettänyt laatuaikaa perheen kanssa. Jutellut tv-sarjoista, kierrellyt kaupoissa ja istunut autossa kauppareissujen välissä.

..suunnitellut tatuointiajan varaamista. Selän perhoset ovat haalistuneet niin paljon, että niitä täytyisi tummentaa. Täytyy ehkä kuitenkin odottaa vielä vähän aikaa, sillä on tullut osteltua niin paljon kaikkea ja edessä olisi vielä yksi isompi hankinta ensi viikolla.

..kuunnellut The Smithsiä ja Pyhimystä repeatilla.

..tehnyt paljon kouluhommia ja stressannut aikatauluista. Maalauksia, kotitehtäviä, esitelmiä, videon editointia, ruotsin käännöslauseita, moodboardeja, valokuvausta,.. Lista on loputon, mutta nyt olen saanut jo ison osan hoidettua pois alta! 

..oppinut, että vasenkätisiä on vieroksuttu jo varhaisten kristittyjen parissa. Kuulemma jo silloin ne ''vähemmän puhtaat'' ihmiset on asetettu kuvissa vasemman käden puolelle, koska vasen puoli symbolisoi Helvettiä ja kadotusta. Kaiken tämän jälkeen olen vain entistä ylpeämpi vasenkätisyydestäni! :-D
..leiponut runebergin torttuja ja miettinyt, mikä ihme noissa kuivissa käntyköissä oikein miellyttää.

..nähnyt ihmeellisiä unia risteilyistä, demoneista ja kissoista. Aloitin vähän aikaa sitten taas unipäiväkirjan tekemisen ja se jos jokin on mielenkiintoista.
 
..liukastellut hiekoittamattomilla kaduilla, ollen kuitenkin salaa tyytyväinen, että on viimein lämpimäpää.
..nukkunut huonosti, sillä Nanan mielestä kaikkien pitää herätä samaan aikaan. Järjetön vollaus alkaa siis heti kuudelta, kun vanhemmat heräilevät alkavaan työpäivään. Eilen haettiin onneksi Puppa kyläilemään, niin on saanut nukuttua edes vähän paremmin!

Näin tiivistettynä voisi siis ainakin sanoa sen, että viime aikoina Visa on vinkunut vähän liian avokätisesti. Kirpparilta saadut rahat olen kuitenkin säästänyt kiltisti niiden alkuperäiseen käyttötarkoitukseen, joten Visa saa luvallisesti vinkua vielä ensi viikollakin. :-)
Viikko on ollut samaan aikaan todella raskas ja kuitenkin onnistunut. Väsymyksen, hiekkapaperin karhea kurkun, stressin ja kouluhommien kanssa selviytyminen on ollut välillä yhtä sinnittelyä. Vastapainoksi mielenkiintoiset hommat ja ystävät koulussa, Karoliinan kanssa höpiseminen puhelimessa ja perheen kanssa vietetty aika on antanut kummasti uutta voimaa. Viikonloppu on tullut todella tarpeeseen, ja pahin stressi alkaa jo lievittää - siitä flunssasta en sitten tiedä niinkään, sillä tuo pentele on koko ajan tuloillaan, muttei sitten kuitenkaan iske kunnolla..

Millainen viikko teillä oli? :-)
Heippa!

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Kiss my Turku

Hellou! Alkuviikon vietin Karoliinan luona Turussa. Tekemistä ja näkemistä riitti, eikä aika tosiaan käynyt pitkäksi. Ehkä paras viikko pitkiin aikoihin, etten sanoisi. Melkein tässä jo vakavasti harkitsen Turkuun muuttamista... Ei siitä kuitenkaan sen enempää, vaan annetaan kuvien puhua puolestaan!
Maanantai
Reissasin bussilla Lahdesta Turkuun, ja siinähän se aamupäivä kuluikin.

Kierreltiin Länsikeskuksen kirpparilla ja käveltiin takaisin Karoliinan asunnolle.

Katsottiin Kesäkaverit: ei tykätty.

Tiistai
Herättiin aikaisin ja syötiin aamupalaa piirrellen ja jutellen. 

Lähdettiin kävelemään keskustaan: matkalla alkoi sataa ja kuvista tuli melko harmaita. 

Meidän piti kiertää Turun keskustan kirppareita, mutta muutettiin suunnitelmaa muutaman kirpparin jälkeen, ja mentiinkin vaan Hansaan. Pari vaatetta ja juomat illaksi tarttui sieltä matkaan.

Asunnolle palaamisen jälkeen lähdettiin Karoliinan siskon, Kaikan, luo hinnoittelemaan kirpparitavaroita.
Istuttiin iltaa Kaarinan, Karoliinan, Kaikan ja Jennan kanssa. Otettiin parit juomat, juteltiin ja pelattiin Skibboa puoli kolmeen asti.

Keskiviikko
Vietettiin vähän rennompaa aamupäivää: katsottiin Pussikaljaelokuva, joka oli yllättävän hauska.

Käytiin lähikaupassa ostoksilla ja fiilisteltiin aurinkoista päivää.

Katsottiin Netflixistä teinielokuva (It's a boy girl thing, tai jotain sinne päin..), eikä sekään huono ollut.
Lähdettiin Kaarinan porukoiden luo maaseudulle. Siellä meitä vastassa oli kaksi ihanaa koirulia: Mimi ja muutaman kuukauden vanha Tico. Voi että, miten suloisia ne olivat!

Illemmalla käytiin pyörähtämässä Karoliinan luona, kunnes lähdettiin visiitille Kaarinan luo. Juotiin teetä, naurettiin vatsan kipeiksi ja pelattiin GTA:ta. Siinähän se ilta sitten menikin.. :-)

Torstai
Vietettiin rentoa aamupäivää: katsottiin telkkua, Karoliina pelasi ja oltiin vaan.

Aamupäivällä käväistiin vielä lähikaupassa, mutta eipä siinä sen kummempia ollutkaan. Jäi siis hyvin aikaa Tosielämän L-koodin katsomiseen.

Kolmen aikoihin lähdettiin bussiasemalle odottamaan bussia.

Lahdessa olin viimein puoli kahdeksan aikoihin.

Oli kyllä ihana reissu! Milloin uudestaan? ♥