sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

Päiväpoli viikko 4.

Heippa! Vaikea uskoa, että päiväpolilla on vierähtänyt jo kuukausi.. Vielä olisi luultavasti edessä toinen samanlainen ja sitten on tämä hoitojakso taputeltu.
Tällä viikolla tilaukset ovat onneksi tulleet joka päivä suunnitelmien mukaan! Ei ole tarvinnut soveltaa, vaan aina on ollut tarjolla sekä sipulitonta että vegaanista.
Ruokailut ovat sujuneet jotenkuten: välillä on ollut vaikeampaa ja välillä helpompaa. Söin kuitenkin vuosien tauon jälkeen pastaa! Siinä on pelkoruoka nro 1, joten se on oikeasti tosi iso saavutus. Ahdistukselta ei voinut välttyä, mutta se meni lopulta ohi, eikä mitään pahaa tapahtunut! :-)
Muutoin viikolla on ollut huolta siitä, kuka tuuraa omahoitajaa tämän kolmen viikon loman ajan. Harmittaa tosi paljon, että loma osui juuri tälle ajankohdalle, sillä pidän omahoitajastani niin paljon. Hänestä on ollut suuri apu ja tsemppi syömisissä, joten seuraavat kolme viikkoa huolettaa.
Tuuraaja vaikuttaa onneksi mukavalta ja siltä, että tullaan melko varmasti hyvin toimeen. :-) Harmi kyllä, aina välillä pitää löytää joku tuuraamaan myös tuuraajaa.. Se vaikuttaa heti syömisiin ja ahdistuksen määrään, kun ruokailua vahtimassa on hoitaja, jonka kanssa kemiat ei osu kohdilleen. Olen esittänyt toiveeni asiaan liittyen, mutta toistaiseksi sitä ei ole otettu huomioon. Toivottavasti jatkossa otetaan..
On vähän ristiriitaiset tunteet päiväpolin ja siellä vietetyn ajan suhteen. Tuntuu, että edistystä tapahtuu koko ajan, mutta samaan aikaan tuntuu, ettei mitään tapahdu. Että junnaan vaan paikallani, enkä saa otettua tarpeeksi isoja askelia eteenpäin. Vielä toinen kuukausi päiväpolilla tuntuu ikuisuudelta, mutta toisaalta se tuntuu aivan liian lyhyeltä ajalta: miten paljon siinä ehtii muuttamaan? Tiedän, ettei päiväpolin ole tarkoitus muuttaa kaikkea maagisesti parempaan, mutta haluaisin saada syömiset sujumaan mahdollisimman hyvin hoitojakson aikana. Onneksi kuukausi on kuitenkin sen verran pitkä aika, että moni asia ehtii vielä muuttua. :-)
Edelliset Vansin kengät olivat jo sen verran kulahtaneet, että aiheuttivat kaiken maailman kipuja ja kolotuksia. Niissä mm. oli reikä pottuvarpaan kohdalla ja pohjista näkyi läpi. :-D Niinpä hankin viimein uudet, joiden väri vielä hieman epäilyttää. Sehän on melkein vaaleanpunainen! Vaatii hieman totuttelua kenties, mutta muutoin olen enemmän kuin tyytyväinen. :-) Nämä löytyi Kookengältä 49.95 e hintaan, kun eräänä iltapäivänä oli aikaa kierrellä ennen elokuviin menoa.
Käytiin katsomassa Star Wars: Solo -elokuva, jota voin lämpimästi suositella. Ei missään tapauksessa paras Star Wars, mutta kuitenkin ehdottomasti näkemisen arvoinen! Olihan tämä nähtävä jo siitäkin syystä, että yhtä pääosaa näytteli Game of Thronesista tuttu Emilia Clarke. <3
Sellaiset kuulumiset tällä kertaa. :-) Mukavaa alkavaa viikkoa!

5 kommenttia:

  1. Mun mielestä sä taas oot edistynyt hyvin päiväpolin aikana! Musta sekin on jo saavutus, että käyt siellä ja yrität joka ruokailulla. Se on PALJON. Ja sit lisäksi, että syöt ruokia, joita et oo vuosiin syöny, niin sekin on iso harppaus. Älä vähättele saavutuksias. Lippu korkealla kohti uusia haasteita! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, kiitos paljon! Et tiedäkään, miten hyvältä tuntui lukea tämä kommentti ❤️ Niinhän se on, pitäisi keskittyä huomaamaan ne asiat, jotka on saavuttanut, ei niihin, joita ei. Kunhan suunta on oikea, niin ei kai tässä mitään kiirettä ole. Kiitos paljon ❤️

      Poista
  2. On ollut todella kiinnostavaa lukea kokemuksiasi päiväpolista. Mulla on kans asiat sh:n kanssa menneet osittain ihan huomaamatta huonompaan suuntaan ja hetki sitten sain viimein aikaiseksi varata ajan lääkäriin, jotta voisin saada tähän asiaan jotain ulkopuolista apua :)
    Tosin hienoa, miten olet uskaltautunut syömään myös pelottavia ruoka-aineita. Tsemppiä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, kiitos ☺️ voi ei, se on kyllä harmi, että on mennyt asiat huonompaan suuntaan. Onneksi kuitenkin hakeuduit avun piiriin ja eiköhän asiat taas järjesty! ☺️
      Kiitos paljon! TseTsemp myös sinne ❤️

      Poista
  3. Sulle sopii vaaleat kulmat kyllä ko nenä päähän. Mustahkot tekee susta sikapelottavan näköisen : D

    Tsemppiä hirveästi. Oot edistynyt aijemmista vuosista roimasti, vaikka matka on pitkä vielä eessäkin. Repäse ja syö keksejä, sipsejä, donitsi, mitä vain jotka poikkeaa tuosta totutusta rajoitetusta ruokavaliostasi. Ei vegaaniuskaan ole pelkkää hedelmää ja salaatteja. Ja mikä parasta, irtiotot ja uskallukset vie kohti terveyttä. Trust me.
    ❤️❤️

    VastaaPoista