keskiviikko 27. kesäkuuta 2018

Toivepostaus: Seksuaalisuus

Nyt vietetään Pride -viikkoa, jonka aikana halutaan tuoda esille seksuaalivähemmistöjen oikeuksia. Omalla kohdalla tämä tuntuu jollain tapaa erittäin ajankohtaiselta, sillä moni asia on muuttunut parin viime vuoden aikana. Tämän postauksen kirjoittaminen oli yllättävän hankalaa, sillä sen verran henkilökohtaisissa ja itselle tärkeissä asioissa mennään - mutta tietoisuuden lisääminen on tärkeää!
Vielä muutama vuosi sitten arastelin seksuaalisuudesta puhumista, sillä pelkäsin sen vaikutusta sukulaisiin. Olin jo pitkään tiennyt, etten ole hetero ja että kiinnostun myös oman sukupuolen edustajista. Oman kaveripiirin kautta opin jo nuorena, että homoseksuaalisuus on täysin normaalia ja ettei sitä kuulu millään asteella halveksua.
Silti olin saanut täysin poikkeavaa viestiä muualta. Hyvänä esimerkkinä mainittakoon entinen psykiatri, joka kieltäytyi puhumasta silloisesta tyttöystävästäni mitään, kun sai kuulla tämän sukupuolen. Olin noihin aikoihin erittäin epävarma seksuaalisuudestani, joten olisin kaivannut apua asian käsittelyyn. Psykiatrin reaktio aiheutti sen, että olin entistä enemmän hämilläni, enkä uskaltanut pitkään aikaan puhua mitään siihen liittyvää hoitokontaktien kanssa. Vielä tänä päivänä opettelen puhumaan asioista, kuten ne on: voin kutsua tyttöystävää tyttöystäväksi, eikä ammattitaitoisella henkilöllä pitäisi olla mitään negatiivista sanottavaa asiaan.
Oma ''kaapista tuleminen'' tapahtui oikeastaan hyvin pitkällä aikavälillä: ensin läheisimmille ystäville, sitten myös muulle kaveripiirille, myöhemmin perheelle ja vasta Tonyn myötä myös sukulaisille. Tähän liittyi erittäin paljon ristiriitaisia tunteita: ystäväpiirissä oli useita homoseksuaaleja ja pariskuntia joka lähtöön, enkä ole koskaan pitänyt ketään huonompana (tai sen puoleen parempana), kuin toisia. Olen ajatellut, että kaikki rakkaus on sallittua ja normaalia, oli se sitten miehen ja naisen, kahden naisen tai kahden miehen välistä. Samaan aikaan kuitenkin pelkäsin etenkin sukulaisten reaktiota (en viitsi tähän asiaan syventyä sen enempää, kuin kertomalla, ettei homoseksuaalisuutta ole kovin paljon ylistetty) ja arastelin asiasta puhumista. Siksi tuntui niin vapauttavalta, kun viimein myönsin asian avoimesti myös sukulaisille. Parhainta tässä oli se, miten reaktiot muuttuivat ja miten usein pelot osoittautuivat vääriksi: kelpasin sittenkin sellaisena kuin olin, eikä kukaan kääntänyt selkäänsä. Kaikkia ei voi miellyttää, mutta olen siinä mielessä onnekkaassa asemassa, että niille, joiden mielipide merkitsee oikeasti, kelpaan sellaisena kuin olen. Kaiken jälkeen mikään ei tunnu sen paremmalta, kuin äidin sanat: ''Ei sukupuolella ole väliä, vaan sillä, että olet onnellinen.''
Nykyään olen onnellisessa parisuhteessa ja sinut sen kanssa, mitä olen. Tämä on ollut mutkikas ja kivinen tie, mutta en vaihtaisi sitä pois.

Jokaisella tulisi olla oikeus seksuaaliseen suuntautumiseen ja rakkauteen - riippumatta siitä, mikä on yleisen normin mukaista - kunhan se ei vahingoita muita.

Bi-, a-, homo- ja heteroseksuaalisuus sekä noin sata muuta tapaa kokea ja osoittaa kiintymystä. Nykypäivänä seksuaalisuuteen liittyvät tabut ovat hiljalleen murtumassa, sillä muutosta tapahtuu koko ajan. Vaikka maailmalla tapahtuu paljon kamalia asioita, ollaan joissain asioissa menty myös hyvään suuntaan. Palataan vertailun vuoksi vaikkapa ajassa taaksepäin: viisikymmentä vuotta sitten homoseksuaalisuus oli Suomen lain mukaan rangaistava teko ja vielä vuosien päästä homoseksuaalisuutta ollaan pidetty sairautena. Nykyään tilanne on toinen: homopareilla on oikeus avioliittoon ja sateenkaariliput värittävät katukuvaa aina Pride-kulkueiden aikaan. Vielä on paljon tehtävää ja parantamisen varaa, mutta edistystä tapahtuu koko ajan.
Odotan aikaa, jolloin voi kävellä kadulla käsi kädessä ilman, että joka kolmas vastaantulija tuijottaa kauhistuneena. Sitä aikaa, kun ymmärretään, että kaikki rakkaus on sallittua ja ettei sitä tule rajata jonkin tietyn normin mukaan. Enää ei ehkä ole lakeja estämässä tasa-arvoisuutta, mutta asenteet muuttuvat hitaammin. Uskon, että meidän ja meitä seuraavien sukupolvien täytyy saada aikaan muutos ja näyttää, että asiat ovat menossa parempaan suuntaan. Olen onnellinen, kun saan kulkea tyttöystävän kanssa käsi kädessä, eikä minun tarvitse pelätä henkeni puolesta. Toivottavasti tulee aika, jolloin näin on kaikkialla maailmassa! Love is love. <3
Tässä oli muutama ajatus aiheeseen liittyen. Levitetään tietoisuutta ja ollaan rohkeasti omia itsejämme. Nähdään Pride Helsinki 2018 -tapahtumassa - ja saa tulla moikkaamaan! <3 

2 kommenttia:

  1. Onpa helpottavaa, että lähimmäiset on suhtautuneet hyvin! Se on tosi tärkeetä, vaikkakaan ei ikävä kyllä itsestäänselvyys tässä maailmassa... Hyvä teksti, ja kiitos kun kirjotit tästä tärkeästä aiheesta! Onneksi yhteiskunnan arvot tosiaankin on kehittyneet hyvään suuntaan tässä asiassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, se on ollut niin suuri helpotus! :-) Näiden pitäisi olla itsestäänselvyyksiä, mutta niin ei vaan ikävä kyllä aina ole. Onneksi on silti toivoa ja maailma muuttuu koko ajan! <3 Kiitos paljon, nämä ovat tärkeitä asioita, joista saa ja pitää puhua.

      Poista