sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

Mitä hyvää mahtuu viikkoon?

Heippa! Vastailen kommentteihin heti, kun on paremmin aikaa. :-) Välillä pitää pysähtyä huomaamaan niitä hyviä asioita, jotka tekevät arjesta ainutlaatuista. Niiden ei tarvitse olla sen kummoisempia, kuin ystävän kanssa kahvittelu tai auringon pilkahdus pitkään jatkuneen harmauden jälkeen. Silti ne tekevät elämästä merkityksellistä ja auttavat jaksamaan myös silloin, kun on vaikeaa. <3 Tässäpä siis muutama hyvä asia ja satunnainen poiminta viikon varrelta!
 
Kasvit. Sain muutaman uuden kasvilapsen, kun Karoliina päätti antaa osan omistaan adoptioon. Vaikka alkaa pahasti tila loppua, olen enemmän kuin onnellinen uusista tulokkaista. <3 Tein vähän uusia järjestelyjä, joten sain mahdutettua työpöydälle jopa neljä kasvia! Ihmepensas, viikuna ja peikonlehti ovat tuoneet niin paljon iloa, joten on kiva, kun saa jatkaa kasviperhettä kolmella uudella tulokkaalla. :-) Suosittelen lämpimästi hankkimaan kasveja, sillä sitä ei voisi ikinä uskoakaan, miten suuri vaikutus mielialaan niillä voi olla. <3
Tummat kulmakarvat. Tämä tapahtui oikeastaan ihan vahingossa, sillä kulmaväri unohtui vaikuttamaan vähän turhan pitkään. Aluksi näytin todella omituiselta ja odotin vain värin haalistumista, mutta nyt olen alkanut pitämään näistä tosi paljon. Toisin sanoen: jos ei mene ihan putkeen, tee siitä oma juttu ja tykästy lähestulkoon mustiin kulmakarvoihin! ;-)

Sukujuhlat. Kyllä vaan, kuulitte oikein. En ollut innoissani ja niihin lähteminen ahdisti etukäteen todella paljon. Siinä sitten ahdistusta lievittämään päätin ottaa yhden Breezerin ja vähän myöhemmin vahvan siiderin, joiden ansiosta illasta tulikin oikeastaan todella onnistunut. Oli todella rentoa, kun suurin osa porukasta otti muutaman lasillisen (tai vähän useamman..) ja naurunremakka jatkui myöhään yöhön asti. Enpä olisi esimerkiksi uskonut juttelevani serkkujen mummon kanssa kutomisesta ja siitä, miten sahtia valmistetaan. :-D Oli miten oli, ilta oli erittäin onnistunut!
 
Raparperipiirakka, jonka resepti löytyy leivontablogin puolelta! <3
Spontaanit yökyläilyt ja ystävien näkemiset. Ensin Tony tuli tänne yhdeksi yöksi viikolla ja sitten näin Karoliinaa ja Sannia kahvittelujen merkeissä. Ensimmäiseen kuului mm. paljon Game of Thronesia kirjojen ja sarjan muodossa sekä kiireetön aamu yhdessä. <3 Jälkimmäiseen hyvää seuraa, kardemummakahvia ja kesäjuhlien suunnittelua.

Mitä kivaa mahtui teidän viikkoon? <3

2 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää tummatkin kulmakarvat!:) Itselläni ei ole yhtään kasvia, en osaa hoitaa/pitää niitä hengissä.:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla! ☺️ niin ajattelin itsekin ennen kuin hankin peikonlehden ja huomasinh ettei se kuollutkaan.. 😄

      Poista