tiistai 13. maaliskuuta 2018

MyDay: Shoppailua & hitaita aamuja

Heippa! Kuvasin taas vaihteeksi MyDayn, vaikka edellisestä ei vielä ihan hirveän pitkä aika olekaan. Nämä ovat kuitenkin ihan omia lempparipostauksia muiden blogeissa ja tykkään tehdä näitä, jotenka.. Tässä olisi taas yksi aika kiva päivä pidemmän saikun ensimmäisiltä päiviltä. ;-)
Aamu lähti käyntiin hitaasti, sillä oli taas vaihteeksi tosi vaikea päästä ylös lämpimien lakanoiden turvasta. Keittelin kahvia, tein aamupalaa ja hain maalausvälineet ajanvietteeksi. On ollut kiva kuulla niin paljon myönteistä palautetta linnuista - teen niitä jatkossa entistä innokkaammin! <3
Aamupalan jälkeen unohduin oikeastaan maalaamaan vähän pidemmäksi aikaa, joten tuli vähän kiire laittautua. Perinteiset pakkelit naamaan, hiukset ojennukseen ja siinäpä se taas olikin. ;-)
Ennen keskustaan lähtöä kokkasin ja söin. Hain vielä vähän lisää, eli tässä ei ole koko annos! <3
Pari naamakuvaa oli tietysti otettava, kun kerrankin jaksoi laittautua.. Loman aikana olen haahuillut kotona suurimman osan ajasta yökkäreissä, ilman meikkiä ja hiukset sottuisella nutturalla. :-D
Sitten keskustaan! Spotifysta vaan soittolista pyörimään, niin matka taittui joutuisasti.
Keskustassa näin yllättäen Tonya. <3 Saatiin pari tuntia kulumaan ihan vaan jutellessa, kunnes päätettiin jatkaa matkaa vaatekaupoille.
Tarvitsin uusia alusvaatteita, mutta jostain syystä eksyin kokeilemaan alennusmekkoja ja kaiken maailman kevätmalliston uutuuksia.. :-D Jotenkin siinä käy aina niin! Onneksi pysyin kuitenkin kohtuudessa ja ostin vain yhden ylimääräisen jutun niiden lisäksi, mitä tulin oikeasti etsimään.
Aika kului hirveän nopeasti vaatekaupoissa kierrellessä ja kohta olikin jo aika siirtyä bussipysäkille odottelemaan kyytiä kotiin. Olin ihan poikki shoppailun jäljiltä! Bussi tuli ihan liian nopeasti, halailtiin nopeasti ja lähdin kotiin.
Kotona aloitin Tonylta lainaksi saadun Game of Thrones -kirjasarjan ensimmäisen osan. Olen koukussa, mutta se ei kai tule kenellekään yllätyksenä.. :-D Samalla tottakai välipalaa kurnivalle vatsalle.
Oli naistenpäivä ja isä yllätti tuomalla kukkia! Ihan oli itse valinnut, aika suloista. :-)
Sitten vaan suihkuun, lisää lukemista ja kahvia. Unohduin lukemaan vähän turhan pitkäksi aikaa, sillä uppouduin täysillä kirjan maailmaan ja huomasin vasta sitten, että kello oli jo lähempänä kymmentä..
Sitten vaan iltapalaa hakemaan ja kirjan lueskelua, kunnes eivät enää silmät pysyneet auki. Aika kiva päivä, vaikka itse sanonkin! ;-)

14 kommenttia:

  1. Mitä sulla on tossa aamupalalla? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En enää muista ihan tarkalleen, mutta ainakin jotain hedelmiä (ehkä nektariinia ja päärynää), soijajogurttia tai vanilja kaurajogurttia ja niiden lisänä mysliä. :-)

      Poista
  2. Kuulostaa kivalta päivältä :) Mihin asti sulla onkaan nyt sairaslomaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli! :-) Saikkua on 12.4. asti, eli tällä kertaa oikeasti vähän pidempään.

      Poista
  3. Miten sä elät pelkillä rehuilla? Tuleeko sulle ikinä mättökohtauksia, eli syötkö ikinä paljon herkkuja tai ruokaa kerralla? Outoa jos ei tule!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En elä pelkillä rehuilla, mutta tiedostan, etten saa nykyisestä ruokavaliosta riittävästi energiaa tai ravintoaineita. Tätä yritän korjailla pikkuhiljaa :-) Kyllä joskus tulee ''mättökohtauksia'', mutta en varsinaisesti sanoisi niitä ahmimiseksi.

      Poista
  4. Ilahduin yhdestä asiasta josta mietin, kehtaako sanoa..Aiempaan verraten syöminen näyttää hitusen rohkeammalta. Ainakin olen iloinen leivästä ;-) Toivottavasti olet itsekin eikä tällainen kommentointi säikäytä. Se kun ei missään tapauksessa ole tarkoitus! Rohkeampi saisi edelleen olla mutta pysyvät muutokset tapahtuu askel kerrallaan <3

    Pyritkö pitämään päivärytmistä kiinni sairaslomallakin?
    Hienoa että Tony on rinnalla tukena <3 Oletteko pystyneet avoimesti puhumaan näistä jaksamisasioista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, kiva kuulla :-) Koko ajan on pyrkimys syödä monipuolisemmin, joten asiasta kommentointi ei ainakaan ihan hirveästi säikäytä. Kiitos <3 Vähän kerrallaan on aina hyvä tapa edetä!
      Pyrin pitämään kiinni päiväryhmistä, mutta se ei ole yhtä tiukka kuin yleensä. Eli samoja juttuja, mutta rennommalla otteella. :-) Tonysta on kieltämättä suuri apu! <3 Pystytään puhumaan kaikesta avoimesti, joten myös jaksamisesta puhutaan toistemme kanssa. :-)

      Poista
  5. Olisi joskus kiinnostava lukea sun mielipiteitä median luomasta kuvasta syömishäiriöstä. Itseäni esim ärsyttää jotkut iltasanomat yms lehtien kirjoittamat jutut missä korostetaan kuinka laiha joku on ollut tai sitten on epärealistisia juttuja missä puhutaan kuukauden kestäneen dieetin olevan anoreksia (omasta mielestäni jotenkin loukkaavaa, vaikken halua väheksyä ihmisten kokemuksia )
    Sara

    VastaaPoista
  6. Parin aiemman anonyymin kommentit ja muutkin täällä blogissa näkemäni kommentit vain pisti mut miettimään:

    Atsume ei tietenkään kuvaa tänne ihan joka ikistä ateriaansa, saati kuvaile kaikkia niitä fiiliksiä, jotka liittyy siihen ruokaan tai omaan kroppaan. Me muut ei oikein näiden yksittäisten päivien kuvien perusteella voida aina arvioida, että mikä se kokonaistilanne on sen syömisen suhteen. Onhan myös muilla kuin syömishäiriöisillä erilaisia päiviä syömisen suhteen: välillä tulee syötyä vähemmän, välillä enemmän, välillä terveellisemmin kuin toisina päivinä jne.

    Don't get me wrong: On tosi hienoa, että ihmiset haluaa kannustaa ja kehua kaikista positiivisista askeleista :) Kuitenkin luulen, että voisi olla parempi kohdistaa ne kehut ja kannustukset joihinkin muihin osa-alueisiin, kuin syödyn ruuan määrään, syömisen "rohkeuteen" tms. Ne meidän lukijoiden arviot tilanteesta kun voi kuitenkin heittää aika pahastikin - ei sitä ikinä oikein tiedä!

    No, Atsume kuitenkin itse tietää, millaiset kommentit auttavat häntä parhaiten, ja nämä ovat vain omia pohdintojani (sen pohjalta, että olen itsekin sairastanut nuorempana anoreksiaa). :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa siinä, että syötyjen ruokien määrä, terveellisyys jne. voivat vaihdella paljonkin eri päivien mukaan. Blogiin kuvatut ruoat, kuvaillut ajatukset ja muut kuulumiset ovat kuitenkin vain pintaraapaisu siitä kaikesta, mitä elämääni kuuluu. :-)
      Kiitos kommentista!

      Poista