tiistai 24. lokakuuta 2017

Toivepostaus: Oma tyyli osa 3.

Moikka! Nyt on viimeisen tyylipostauksen aika. ;-) Näistä on tullut paljon kivaa palautetta ja näiden tekeminen on ollut mukavaa. Tällä kertaa käydään läpi tyylin kehittyminen /muuttuminen Lohjalta tähän päivään. Toivottavasti tykkäätte!
Lukion jälkeisenä kesänä sain kuulla päässeeni opiskelemaan Lohjalle. Pukeuduin oikeastaan aika lailla sen tyylisiin vaatteisiin kuin tänäkin päivänä. Etuhiukset alkoivat olla jo sen pituiset, että niistä sai tehtyä letin, mutta ne olivat vielä liian lyhyet pidettäväksi korvan takana. Olin kyllästynyt hiusten jatkuvaan värjäämiseen, joten ylläpidin punaista väriä hiusnaamioilla.
Käytin samaa syystakkia, joka on käytössä vielä nykyäänkin. Maksoin siitä alle 30 euroa ja ajattelin, ettei H&M:n laatuun ollut luottamista. Kuitenkin takki on ollut käytössä jo viisi vuotta, joten luulot osoittautuivat vääriksi. :-D Tykkäsin pukeutua mekkoihin ja pitkiin neuleisiin, sillä ne olivat mukavia päällä.
Pyörittelin pitkän aikaa mielessäni ajatusta siitä, että värjäisin hiukset omalla värillä. Pelkäsin kuitenkin, että joutuisin pian leikkaamaan kaiken pois, mikäli vaalennus tuhoaisi jo ennestään huonokuntoiset hiukset. Onneksi niin ei kuitenkaan tapahtunut. Tilasin lisäkkeet, sillä ajattelin oman hiusvärin olevan tylsä sellaisenaan. Hiuksissani oli kuitenkin vielä liikaa punertavuutta, joten jätin lisäkkeet pois kuukauden (tai parin viikon) käytön jälkeen.
Lohjalla pukeuduin lähinnä sen mukaan, mikä tuntui mukavalta päällä. Halusin melko peittäviä vaatteita, joten käytin joko pitkiä mekkoja tai pillifarkkuja ja suuria paitoja. Kävin myös ottamassa uuden tatuoinnin, sillä halusin jonkin kannustavan ajatuksen, jonka näkisin joka päivä ranteessani.
Lohjan jälkeisenä kesänä, ennen Muotoiluinstituutin alkua, värjäsin hiukset vielä kerran vaaleanruskealla sävyllä. Siinä vaiheessa olin tyytyväinen sävyyn ja odotin vain hiusten kasvamista. Pukeuduin usein alemman kuvan tyyliin, vaikka oli miten paljon hellettä.
Ensimmäisen lukukauden jälkeen tyyli oli jo lähellä nykyistä. Isoin muutos on tainnut olla keltaisen Kånkenin vaihtuminen vihreään. :-D Rakastin keltaista reppuani, mutta vetoketjun hajoamisen jälkeen oli pakko hankkia uusi. Jossain vaiheessa ajattelin kyllä vielä yrittää korjauttaa vetoketjun.
Ehkä se on sitä aikuistumista, kun haluaa ostaa vaatteita, joita käyttää mahdollisimman pitkään. Kuvan kengät ovat vieläkin satunnaisesti käytössä, vaikka toisen jalan pottuvarvas pilkistää kankaan läpi.. :-D
Muotoiluinstituutin toisella luokalla tyylissä ei tapahtunut mitään sen kummempaa. Ostelin (ja ostan edelleen) juuri sellaisia vaatteita, jotka miellyttävät omaa silmää ja tuntuvat mukavilta päällä. Käytännöllisyys on noussut muun yläpuolelle, niin tylsää kuin se ehkä onkin. :-D Otsahiukset alkoivat olla jo sen verran pitkät, ettei niitä tarvinnut laittaa letille.
En oikein tiedä, miten kuvailisin tyyliäni. Ainakin se on käytännöllinen ja tuntuu omalta. Murretut sävyt, erilaiset kuosit (hillittyinä määrinä), korkeavyötäröiset boyfriend- tai pillifarkut ja alemman kuvan takki, kuvaavat ehkä parhaiten sitä, mitä nykyään olen. :-) Suurin muutos on kuitenkin ollut se, että olen vihdoin tyytyväinen. En enää kaipaa suuria muutoksia, vaan voin käyttää samoja vaatteita vuodesta toiseen. En enää kaipaa uutta hiusväriä, vaan olen tykästynyt omaan (harmaan)ruskeaan väriin. Aikuistumisen parhaita puolia onkin ehdottomasti se, että oppii tuntemaan itsensä ja olemaan tyytyväinen siihen, mitä on!
Sellainen oli tyyli tähän päivään mennessä. Ehkä muutaman vuoden päästä olen jotain ihan muuta ja kirjoitan postausta nykyisestä tyylistä - sen näkee sitten!

5 kommenttia:

  1. Oi että oot kaunis :) ihania kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä kuin edellinen anonyymi! Ja oli tosi kiva tää postaussarja. :) <3

      Poista
    2. Kiitos teille <3 Ja kiva kuulla, että postaussarja oli mieleinen! :-)

      Poista
  2. Kivoja nämä tyylipostaukset. Ihanan persoonallinen tyyli sulla ollut ja on edelleen! Oon kateellinen noista pitkistä hiuksista, omat hiukset ei oikein kasva.:<
    Minulla on myös hiukset ison osan vuotta luonnollista omaa sävyä, mutta ehkä se pitäisi värjäillä säännöllisesti, kun sain kuulla puolitutulta mielipiteen luonnollisesta hiussävystäni (tylsä ja hiirenharmaa kuulemma).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :-) Olen tosi onnekas, kun hiukset on kasvanut näin pitkiksi, mutta ei niistä kannata olla kateellinen. ;-) Ei kannata kuunnella puolituttujen mielipiteitä, kunhan on itse tyytyväinen.

      Poista