''Olen tullut risteykseen, kääntyä tekisi mieli''

Hellou! Oli vähän siinä ja siinä, pystyinkö postailla tänään: kone kaatui ihan kokonaan loppuviikosta. No, onneksi on veli, joka sattuu olemaan haka tietokoneiden kanssa! Nyt vaan asennellaan ohjelmia uudestaan ja tietokone toimii kuin unelma. :-)

 Viime postauksessa mainitsin, että olin lähdössä Porvooseen tekemään koulutehtävää.

Aamulla olikin laittautuduttava, syödävä aamupala ja ehdittävä bussiasemalle ennen kahdeksaa. Olin heräävinäni aikaisin, mutta niin sitä taas juostiin paikasta toiseen! Ehdittiin kuitenkin ajoissa bussiin ja lähdettiin kohti Porvoota..

 Mutta mitä siellä Porvoossa sitten pitikään tehdä? 

Nappailla yhteiskuvia vessanpöntön ja vessaharjan kanssa? 

No, ehkä vähän sitäkin, mutta oli meillä jotain oikeaakin tekemistä. Käytiin nimittäin haastattelemassa paikallista taiteilijaa Tilataide-tehtävää varten. Kuvattiin, otettiin videoita, kyseltiin kysymyksiä ja katseltiin kuvia työn tekovaiheista. Jännitin tätä kaikkea etukäteen - ihan turhaan. Taiteilija oli nimittäin todella mukava ja yhteistyöhaluinen. Saatiin video- ja kuvamateriaalit valmiiksi editointia varten parissa tunnissa. Oli oikeastaan tosi hauskaa! :-)

 Bussia odotellessa pysähdyttiin vielä kahvittelemaan viihtyisään kahvilaan, jonka nimeä en mitenkään pysty nyt muistamaan. :-D Juteltiin ja nautiskeltiin kahvilan lämmöstä lähemmäs tunnin ajan, kunnes jatkettiin taas bussilla kohti Lahtea.

Kotona olin jo neljän aikoihin, ja olo oli todella helpottunut: saatiinpa taas yksi asia rastittua pois tehtävälistalta! ♥

 Torstaina oli taas yhden tehtävän palautus ja pari tehtävien arviointia. Sain kehuja työstäni ja päivä olisi varmasti ollut todella mieleinen, jos en olisi käynyt aamulla hoitoneuvottelussa. Sen jälkeen pystyin hädintuskin keskittymään kouluhommiin, vaan olin loppupäivän aikalailla omissa mietteissäni.

Hoitoneuvottelussa ei ollut mitään sen kummempaa, mutta jostain syystä ahdistuin sen jälkeen tosi paljon. Kierittelin ja pyörittelin puhuttuja asioita mielessäni koko loppupäivän ja illan ajan.

Sain lähinnä kehuja siitä, miten paljon olen saanut aikaan. Sain kuulla, miten vahva ja sisukas ihminen olen. Myös siitä oli puhetta, että voin todellakin parantua sairaudesta täysin tai ainakin niin paljon, ettei se enää juuri häiritse elämääni. Puhuttiin jatkosta ja siitä, miten pitkään hoitoa tulee jatkaa. Nämä olivat kaikki todella hyviä asioita, mutta jostain syystä ne alkoivat ahdistamaan.

Tajusin nimittäin, että jossain vaiheessa on ihan oikeasti aika päättää, minkä polun elämässään valitsee. Siinä vaiheessa on oltava niin vahva, että pärjää ilman hoitoa. Ilman sairautta.

Olen edennyt jo pidemmälle, kuin olisin ikinä uskaltanut toivoakaan. Tätä tilannetta olen odottanut ja luonut mielikuvia vapaudesta ja onnellisuudesta. Todellisuus ei ehkä ihan vastaa näitä unelmia, mutta se on sata kertaa parempaa, kuin sairauden tuoma helvetti. Mutta silti.. Pieni ääni kehottaa palaamaan takaisin, sanoo etten pärjää ilman sairautta. 

Kaikki nämä ajatukset pyörivät mielessäni koko päivän. Oikeastaan vielä perjantai ja lauantaikin kului yksi ahdistusmöykky rinnassa.

 Tänään aamulla heräsin samaan ahdistukseen, mutta nousin ja avasin sälekaihtimet. Ulkona paistoi aurinko. Lisääntynyt valo lupaili kevättä. Päätin hymyillä ja luottaa siihen, että elämä kantaa. 

Niin väistyi ahdistus ja tilalle tuli toivoa ja onnellisuutta. ♥

Olen päässyt jo todella pitkälle, nyt olisi järjetöntä kääntyä takaisin.

 ''Olen tullut risteykseen

kääntyä tekisi mieli

jalanjäljet on kadonneet

nuoruus eksytti

peitti askeleeni

turha juosta kävelen''

 Piski - Jättiläinen

Että sellaista tällä kertaa. Ensi viikolla on taas muutama projektipäivä ja muutama päivä opiskelua. Viikonloppuna on kuitenkin luvassa vaikka mitä odottamisen arvoista: Nanan toinen näyttely ja Karoliinan vierailu. ;-)

Heippa! ♥