sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Parhaat kosmetiikkatuotteet

Moikka! Tämän viikonlopun aiheena on kosmetiikka. Keräsin tähän niitä tuotteita, joita käytän arjessa hiusten ja ihon hoitoon. Suosin eläintestaamattomia tuotteita, joista ykkössijan jakavat The body shopin ja Freemanin tuotteet. Kyllähän muutamia eläinkoetestattujakin tuotteita löytyy, joten vielä on vähän parantamisen varaa... Mutta kuitenkin, tässä näitä omia suosikkituotteita sitten olisi!
Ihon rasvaaminen on tärkeää, etenkin näin talvisin. Rohtuvien huulien pelastajat ovat The body shopin kookos- ja Nivean Vanilja-macadamiahuulirasvat. Molemmissa on aivan ihana tuoksu, jota tekisi mieli nuuhkia muulloinkin, kuin huulia rasvatessa! Aikaisemmin käytin The body shopin kirsikkahuulirasvaa, mutta kookos on osoittanut vieläkin paremmaksi vaihtoehdoksi.
Käsien rasvaamiseen käytän yhtä lailla The body shopin tuotteita: kookos- ja mantelirasvaa. Molempien tuoksu on hyvä, ne imeytyvät nopeasti ja kosteuttavat hyvin. Niin ja se tuoksu...
Kuvista unohtui samaisen kaupan passionvartalovoi, joka on ollut ahkerassa käytössä - iso purnukka on pian kaavittu pohjia myöden! :-D 
En pidä kovinkaan raskaasta meikistä, vaan suosin muutamia perustuotteita. Silmien rajaamiseen olen käyttänyt jo usean vuoden ajan The body shopin mustaa, nestemäistä eyelineria. Sillä tehdyt rajaukset kestävät helposti iltaan asti. Ainoa miinuspuoli on turhan paksu sivellin, jolla on vaikea saada tarkkaa jälkeä. Samaisesta kaupasta löytyy myös ripsivärejä, joita käytän vaihdellen. Nyt on käytössä tuo hittituotteeksi nimetty mascara, joka ei ehkä kuitenkaan ole valikoiman parhain.
Naaman pakkeloimiseen käytän peitepuikkoa, meikkivoidetta ja valokynää. Valokynä on ihan markettikamaa, sillä olen sen jossain välissä kiireessä ostanut, kun on täytynyt saada virkeyttä katseeseen ennen joitain juhlia. Olen kuitenkin jollain tavalla koukuttunut valokynään, sillä se peittää hyvin tummat silmänaluset. Peitepuikko ja meikkivoiteet ovat... joko arvaatte mistä? Etenkin meikkivoide on ollut aivan loistava hankinta: se peittää riittävästi, muttei kuitenkaan liikaa, ja on sopivan vaaleaa iholle. Hintaa tuolla purnukalla on suunnilleen 25 euroa, mutta meikkivoide on erittäin riittoisaa ja laadultaan ehdottomasti hintansa arvoista. Peitepuikoissa puolestaan on vain yksi oikeasti tärkeä valintakriteeri: riittävä vaaleus. Useimmat peitepuikot ja meikkivoiteet kun tuppaavat olemaan vähintään yhden sävyn liian tummia..
 
Suihkusaippuoihin olen kehittänyt jonkinmoisen addiktion: mikäs olisikaan sen piristävämpää kuin hyväntuoksuinen suihkukaveri.. :-D Tällä hetkellä ahkerassa käytössä onThe Body shopin persikkan ja sitruunan tuoksuiset suihkugeelit. Suosikki näistä kahdesta on ehdottomasti sitruuna, joka on älyttömän hyväntuoksuinen. Näissä kaikissa kyseisen kaupan tuotteissa on yhteistä juurikin ihana tuoksu, mutta ne ovat myös hellävaraisia iholle. Suosittelen testaamaan tuota sitruunaa ja passionhedelmää nyt ainakin!
 Hiustenhoitoon käytän muutamia hyväksi havaittuja tuotteita: Biozellin Cappuccino -sävytettä, Tigin vaurioita korjaavaa shamppoota ja got2b:n 2 sexy -hiuslakkaa. Biozellin sävyttävä naamio luo hiuksiin kivan karamellisen vivahteen, mikä näyttää kivalta näissä luonnollisen värisissä hiuksissa. :-)
Tigin shamppoon sain oikeastaan käyttöön äidin kautta, ja olen siitä pitänyt. Shamppoo tuoksuu todella hyvältä ja jättää hiukset kiiltäviksi. Kaipa se joitain vaurioitakin on onnistunut korjaamaan. Hintaahan tuolla purnukalla on reilut 20 e, joten ei sitä ihan kovin usein tule hankittua..
Lakasta en oikeastaan sano sen enempää, kuin että pidän sen kevyestä rakenteesta. Käytän hyvin vähän ja harvoin hiuslakkaa, sillä en halua hiusten tahmaantuvan ja kovettuvan lakkamaskin alle. got2b:n kyseinen tuote on kuitenkin sen verran keveää, ettei tahmaista lopputulosta synny, mutta kampaus kestää hyvin tuulet ja tuiskeet.
 Loppuun esittelen toisen suosikkimerkkini: Freemanin. Tuotteita ei ole testattu eläinkokeilla, ja ne ovat edullisia ja korkealaatuisia. Kasvojen puhdistukseen käytän Kiwi & Yogurt -puhdistusgeeliä, joka toimii hyvin ainakin näin vähemmän rasvoittuvalla ihotyypillä. Charcoal & Black sugar -kuorintanaamio on vähän uudempi hankinta, mutta tykästyin siihen heti ensimmäisellä kokeilukerralla. Naamio tuoksuu hyvältä ja jättää ihon pehmeäksi. :-)
 Sellaisia olivat siis kosmetiikkatuotteiden suosikkini. Löytyykö sieltä päin 
samoja tuotteita?

1 kommentti: