tiistai 3. joulukuuta 2013

Päiväni kuvina: IKEA

Ehkä joku nokkela huomasi, etten postaillut perinteiseen tapaan sunnuntaina. Blogin laiminlyönti ei johtunut laiskuudesta eikä yleisestä välinpitämättömyydestä - vaan päivän reissusta IKEA:an! :-) Päästiin siis viimeinkin reissuun, sillä ollaanhan tässä jo edellisen reissun peruuntumisesta asti odotettu.. Ajattelin tehdä Päiväni kuvina -tyylisen postauksen: tällä kertaa tosin kyseessä taitaa olla enemmän ''Reissuni kuvina''...
Sunnuntaina alkoi viimein joulukuu! Tietysti se tarkoitti heti herätessä suklaakalenterin ensimmäisen luukun avaamista..
Heräsin sen verran aikaisin - joskus kymmenen aikoihin - että ehdin kaikessa rauhassa syödä aamupalaa ja karistaa viimeisetkin unihiekat kahvin avulla. :') Aamupalaksi oli tuoretta ananasta, vadelmia, luonnonjukurttia ja mysliä.
 
Viikonloppujen aamutraditioihin kuuluu olennaisesti maalaaminen, joten olihan sitä vähän aikaa uhrattava taiteelle reissuaamunakin..
 ...ja seuraavaksi tietysti sille ''vähän vähemmän taiteelliselle'' maalaamiselle. Hattu päähän, meikkivoide nassuun ja rajaukset silmäkulmiin. :-)
 Meikkailujen jälkeen lähdettiin noutamaan veljeä mukaan reissuun - ja se tarkoitti tietysti Pupan hellimistä! Poju on kasvanut jo paljon, mutta kyllä meidän vanhukset näyttää vieläkin ihan leijonilta aina kotiin palatessa. XD
 
Pupan kanssa on vähän kuin katselisi elokuvaa pikakelauksella: taukoamatta on menossa hirveä härdelli, joko leikitään käsillä, naruilla, johdoilla, pahvilaatikoilla ja miksei vaikka omalla hännällä tai tassulla.. :-D
..tosin aina lopulta iskee uupumus, ja sitten nukutaan vaikka villatakin hihassa!
 Jotenkin kisun kanssa peuhatessa aikaa kului, joten lähdettiin ajamaan kohti IKEA:a vasta kahden jälkeen. Paikanpäällä asiallisesti kaffiteltiin joskus kolmen aikoihin. :'D
 
Ja sitten shoppailtiin! Ei välttämättä lastenhenkareita tai sohvia, mutta IKEA:sta löytyy kyllä aina liikaa jotain ostettavaa.. Meni meillä kiertelyssä varmaan useampi tunti, koska ulkona oli jo ihan pimeää lähtiessä. Talvella ei tietenkään voi olla asiaan vaikutusta..
 Juups, ja lopuksi mentiin vielä ABC:lle syömään. Saatiin päivän naurut tästä kuvasta (jos ymmärrätte, mitä tarkoitan...), mutta pakkohan se oli vielä toinen sisaruspotretti julkaista! >:P
 Oli muuten ihan parasta halloumisalaattia! ;)
Kotiin palatessa kello olikin jo yli kymmenen, mutta tottakai oli vielä hyvin aikaa kuvailla päivän ostoksia. :-) Mukaan tarttui siis - monien muiden juttujen lisäksi - mm. kanelikorvapuustin, suklaakakun ja pannacotan tuoksuisia kynttilöitä, pursotinpussi, kaulin, pitsiastioita, reseptikirja, joulukoristeita,.. 

Kauan sain reissua odottaa, mutta oli se vaivan arvoista! :-) Oli kerrassaan ihana sunnuntaipäivä - varsinkin kun näki veljeä pitkästä aikaa ihan ajan kanssa, puhumattakaan sitten Pupan näkemisestä.

3 kommenttia:

  1. voi herranjumala tuota kissaa <3 ja sinä olet taas niin suloinen hattusi kanssa etten löydä sanoja...
    hyvä että pääsitte ikeaan, korvaantui se kiukkuharmi viime kerralta ;D
    pannacotta kynttilä, hemmetti kuolen <3

    VastaaPoista
  2. TheMillionSuns: Kiitos! :--)) ♥

    riri: No niinpä, en kestä! ;_; Voi ei, kiitos paljon! ♥
    Totta. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. :-D Nuo kynttilät on aivan ihanan tuoksuisia (tosin oma lemppari on suklaakakku!), vaikka ehkä vähän päänsärkyherkkiä.. :P

    VastaaPoista