sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Koristellaan joulukuusi, metsästetään manteleita

Lupasin olla hehkuttamatta joulua tänä vuonna ihan liian paljon ja liian aikaisessa: mutta nyt ollaan jo tultu ajankohtaan, jossa saa hyvällä omallatunnolla fiilistellä! :-) Jos ei siis joulutonttuilu ja piparintuoksu innosta, kannattaa ehkä suosiolla jättää tämä postaus pläräämättä!
Muutaman viikon ajan on ollut vähän haikea fiilis, kun on ollut joulumieli ihan hukassa - mutta onneksi se on nyt palannut entistäkin voimakkaampana! Vähän aikaa piti vain kynttilöitä poltella, kuunnella joululauluja ja etsiä fiilistä kaikista mahdollisista pilkahduksista: kissan kehräyksestä, kirkkaista jouluvaloista ja suurista lumihiutaleista...
 
Tässä joulun tuomassa ''hyvänolon hiprakassa'' suunnistin perjantaina kauppaan ostamaan joululahjan - jep, ihan itselleni. Aikaisemmin olen ehkä kutonut sukat ja kääräissyt pakettiin ihan omaksi ilokseni, mutta tänä vuonna oli saatava jotain vähän suurempaa. En tiedä, onko kalleimman joululahjan ostaminen itselle ehkä ihan sitä joulun jalouden ja epäitsekkyyden aatetta palvelevaa... :-D Mutta kerrankos sitä löytää jotain sellaista, mitä todella haluaa..!
 
Kerrankin olen jaksanut myös näpertää joulukortteja (joista ensimmäinen kuuluu perinteisesti nipsauttaa huomaamattomasti porraskäytävän joulukorttinaruun), sukkia, koristeita,... :')
 Lauantai-illan teema oli myöskin mitäpä muuta kuin jouluinen: katsoin Saiturin joulu -elokuvan, lakkasin punaiset kynnet ja kudoin sukkia.
 Joulu ilman markkinoita on vähän sama kuin joulu ilman Lumiukkoa. Niin tärkeä perinne tästäkin on jossain välissä muodostunut... : o
 
Pitkään pohdin laittaudunko huolella edustamaan kuvissa vai jätänkö kokonaan meikkaamatta ja kiertelen kojuja puolikuolleen, haisevan hipin näköisena - ja päädyin jälkimmäiseen. XD Eli pipo vaan päähän ja arpoja availemaan...
 Joulumarkkinoissa on vähän sekin hassu puoli, ettei sieltä oikeastaan lähdetä ostamaan mitään tarpeellista ja järkevää. Ideana on vaan kierrellä kaikessa rauhassa, ostaa jotain jouluista, raaputella arpoja ja nauttia vain tunnelmasta. Tietysti tähän rakastettuun reissuun kuuluu myös yksi aivan pakollinen traditio: kodittomille eläimille lahjoitetaan joka vuosi vähintään euro tai pari. :')
 
Jostain syystä en voi millään ymmärtää yhtälöä talvi/kylmyys + jäätelö. :o Talvella syödään lämpimiä juttuja, kesällä viileitä. Oli miten oli, seuralaisten jätskihammasta kolotti, joten pysähdyttiin myös Mamma Marian jäätelökojun kohdalla. :-)
 Tälläkin kertaa mukaan tarttui mm. servettejä, pari arpavoittoa, karjalanpiirakoita ja kerrassaan valloittavia muffinivuokia.. Ja mikä tärkeintä - valtavan hyvä ja jouluinen fiilis! Ajatelkaas, jouluun on oikeasti enää yksi hassu viikko! Miten se aika aina hujahtaakin ohi ihan hetkessä? :o
 Ihanaa joulunodotusta!

3 kommenttia:

  1. Pääsen mökille ens viikonloppuna, ootan niin paljon !
    Mökillä on niin jouluista ^^
    Lisäks tajusin, että vähänkö ihaaa kesällä, iso mökin nurmipiha jne, missä voi koira temmeltää vapaasti, mutta MYÖS MUN KANI !:) Tosin, pihahäkissä, mut silti.

    VastaaPoista
  2. kyl joulusta saa hehkuttaa, sehän on vaan kerran vuodessa ja kestää vain pari hassua päivää. et kertonut yhtään minkä lahjan itsellesi ostit vai meinaaks pitää itseäsi vale-jännityksessä? :D
    saiturin joulu on tosi sympaattinen leffa, sellainen hyvänmielen
    jouluelokuva.
    ja mikä maku tuo herkq jäätelö on, informaatiota, informaatiota :)

    ihan vaan tiedoksi että olet kyllä kaunein puolikuollut haiseva hippi jonka olen nähnyt :)
    koita jaksaa odottaa vielä viikko~




    VastaaPoista
  3. Karpo: Villa Sukka on niin ihastuttava! Voin vaan kuvitella, millaista siellä on jouluna. ♥ Hyvää joulua vielä koko porukalle! :-)
    Ja oivoi, en malta odottaa kanin näkemistä!

    riri: Samaa mieltä! :---) Joulua täytyy juhlistaa ja hehkuttaa jo hyvissä ajoin kun se on sitten kumminkin ohi ihan hetkessä!
    Eihän joululahjoja saa avata ennen joulua - vai miten se meni? ;)

    Tykkään kanssa itse tosi paljon tuosta Saiturin joulusta: vaikka se onkin vähän surullinen ja karu välillä, niin lopulta saadaan kumminkin uusi mahdollisuus.. :-)

    Jätski taisi olla joku kirsikka-valkosuklaa, en ole ihan varma.. Ihana, kiitos! ♥ Samoin sinne - ja hyvää joulua! :----)

    VastaaPoista