Päiväni kuvina: torstai

Heippa! Teki taas mieli kuvailla Päiväni kuvina, joten tässä olisi vähän kuvasaldoa torstailta. Meillä on ollut melko kiireinen viikonloppu, sillä sukulaisia tuli tänne vierailemaan lauantaina. Onnistuin tavoistani poiketen jopa sosialisoimaan muiden kanssa. :-D Pointti oli siinä, että aika kuluu lopulta yllättävän nopeasti ja voi olla ihan hauskaakin, kun vaan menee ja juttelee ihmisille.

Aamu alkoi tuttuun tapaan jo ennen kahdeksaa. Nukuin yön katkonaisesti, sillä näin ihan ihmeellisiä painajaisia. Tähän saattoi olla syynä se, että ennen nukkumanmenoa katsoin jakson sarjaa, jossa yksi lempihahmoistani kuoli verisesti ja äärimmäisen tuskallisesti. Jatkossa siis illalla ihan vaan Simpsoneita tai Supernaturalia, astetta kevyempiä iltasatuja. :-D Olin kuitenkin aamulla virkeä, kunhan vaan sain itseni revittyä ylös sängystä.

Viimeisetkin unihiekat haihtuivat silmistä, kun edessä odotti kupillinen höyryävää kahvia ja lemppariaamupalaa. Pihistin mustikoita äidin sulattamasta kipollisesta, joka päätyi myöhemmin päivällä piirakkaan. Mustikat ovat niin hyviä, eikä edes haittaa, että kyseessä oli viimeinen satsi, sillä kohta saa taas lisää! Aamupala muutoin oli taas se perinteinen soijajukurtti-hedelmä-pähkinä-myslisekoitus, josta en luovu kirveelläkään. ♥

Aamupalan jälkeen aloin maalailemaan taulua, joka alkaa pikkuhiljaa valmistua. Luultavasti korjailen ja viimeistelen sitä vielä hyvän aikaa, mutta kohta voi taas siirtyä seuraavan taulun pariin. Täytyy tosin käydä ensin ostelemassa maaleja, jotka hupenevat yllättävän tiheään tahtiin.

Menin omaan huoneeseen laittautumaan, sillä etenkin kesällä siellä on riittävän valoisaa ja ison peilin ääressä on yksinkertaisesti hauskempaa laittautua kuin pienessä vessassa. Tällä kertaa ei tarvinut laittautua yksin! Heti, kun istahdin lattialle, Puppa halusi syliin ja makoili siinä, kunnes olin valmis ja jouduin hätistelemään pienen hyrisevän kerän puutuneiden jalkojen päältä. Veli saa pitää varansa, sillä saatan hyvinkin pian adoptoida tuon sylivauvan itselleni ihan kokonaan! :-D Puppa on siinä mielessä niin ihana, että poju oikein kerjää silityksiä ja läheisyyttä koko ajan. Parhainta on, jos pääsee kainaloon nukkumaan. Nana on aina ja ikuisesti se kaikkein rakkain, mutta neiti tulee syliin lähinnä silloin, kun itse haluaa, eikä ole niin hellyydenkipeä. Olen niin onnellinen, että meillä on taas kaksi kissaa, sillä koti tuntuu aina liian hiljaiselta yhden kissan kanssa. ♥

Väliin pakolliset selfiet, kun on kerrankin jaksanut laittautua. :-D Marimekon raidallinen paita on parhain, sillä siinä tulee Pikku-Myyfiilis!

Laittautumisen jälkeen laitoin Netflixistä pyörimään Between-nimisen sarjan, jota olen katsonut aina silloin tällöin. Ei se ihan suosikkeihin kuulu, mutta on kuitenkin yllättävän koukuttava ja jännittävä. Sarjan juoni on pähkinänkuoressa tämä: Pretty Lake -nimisessä kaupungissa kaikki yli 22-vuotiaat kuolevat. Kaupunki aidataan ja nuorten täytyy selvitä ilman vanhempiaan, hupenevin ruokavaroin ja kasvavan levottomuuden keskellä. Ihan ok sarja, eli kannattaa kurkata, jos ei muuta katseltavaa löydy. :-)

 

Vegaanista fetasalaattia ja vesimelonia aikaiseksi lounaaksi/ruoaksi, kun oli menoa kaupungilla. Siinä yhdistyikin kolme tämän hetken parasta asiaa: a) omalta kasvimaalta poimitut salaatinlehdet, koska mikään ei maistu paremmalta kuin itse kasvatettu, b) vegaaninen feta, joka on kyllä melko kallista, eikä ihan vedä vertoja esikuvalleen, mutta on silti vaan niin hyvää. Yksi isoimmista kompastuskivistä vegaaniruokavaliossa oli aikaisemmin feta, koska se vaan on parasta, mutta nyt sekin ongelma on hoidettu! ja c) vesimeloni, jota voisin kauhoa kesäisin kaksin käsin aamusta iltaan. ♥

Lueskelin siinä vielä hetken, kunnes lähdin kävelemään kohti keskustaa. Ei kyllä kauheasti houkuttanut, sillä ilma oli kolea ja sateinen.. Toisaalta sadepäivissä on hyvätkin puolensa etenkin se, että on hyvä syy jäädä kotiin katselemaan sarjoja, jos ei ole muuta menoa, sillä jostain syystä rakastan sateenvarjon alla kävelyä ja musiikin kuuntelua. ♥

Keskustassa odottelin puolisen tuntia psykologin ajan alkamista, kunnes tajusin merkinneeni ylös väärän päivän. Oikea aika olikin vasta kuukauden päästä, joten poistuin paikalta vähin äänin. Ihan vähäsen nolotti, mutta yritin järkeillä, että mokailu on ihan ymmärrettävää ja tavallista. Aika nopeasti sekin nolastus kyllä unohtui, kun eksyin keskustaan kiertelemään..

Aikaisemmin viikolla eksyin H&M:n alennuksiin, josta löytynyt ihana hame jäi kummittelemaan mieleen. Jätin hameen silloin ostamatta, sillä ajattelin, etten kuitenkaan löydä mitään, minkä kanssa yhdistää sitä. Seuraavana päivänä etsiskelin jo hametta nettikaupasta, kunnes lopulta päädyinkin kaupoille etsiskelemään. Hyvä puoli oli, että hintaa oli alennettu 20 eurosta kymmeneen euroon, huono puoli taas, että pienin löytynyt koko oli 40. No, kokeilin kuitenkin hametta, ja totesin sen olevan yllättävän pieni. Pienellä kavennuksella se olisi täydellinen. Kokeilin samalla myös ainakin kymmentä paitaa, joista päädyin ostamaan yhden.. Kiertelin keskustassa jonkun aikaa, kunnes päädyin taas sateeseen kävelemään kotia kohti.

Ostokset:

keltainen hame (10 e, H&M)

vihreä lyhyt paita (5 e, H&M)

musta printtitoppi (6 e, Seppälä)

vihreä toppi (6 e, Seppälä)

Vaatteille tuli vielä lisäalennusta Seppälässä, joten sain kolme paitaa ja unelmieni hameen alle 25 eurolla. Ajattelin, että voin edellisviikon palkoilla ostaa jotain pientä, koska näin kuitenkin vaivaa rahojeni eteen. Suurin osa jäi vielä säästöön, ja olin enemmän kuin tyytyväinen ostoksiini. Tiedättekö sen tunteen, kun ostaa uusia vaatteita ja huomaa kotona, että niistä saa tehtyä vaikka miten monta yhdistelmää vaatekaapin sisältöä hyödyntämällä? Nyt on taas paljon ihania kesä- ja syksyasuja valmiina, joten hyvästi vaatekriisit noin parin viikon ajaksi! ♥

Kotiin tullessa olikin aika syödä vähän lisää. Muistinko jo mainita, että voisin syödä vesimelonia kaksin käsin aamusta iltaan? Välipalaksi siis vesimelonia ja Raw Biten raakapatukkaa. Siihen vielä viihdykkeeksi Kingin kirjallisuutta, niin johan on hymy leveässä. :-D Tosin ei ihan niin leveässä, sillä Uinu, uinu lemmikkini on surullinen ja kaikin puolin traaginen kirja, mutta siitä lisää sitten myöhemmässä postauksessa (lue: King innostus ei ole ainakaan laantumaan päin).

Sitten lueskelin vähän Indiedaysin blogeja ja katsoin pari jaksoa eteenpäin aamuista sarjaa. Tiedättekö sen tunteen, kun päättää katsoa vain yhden jakson, muttei kuitenkaan voi lopettaa sen jälkeen? On vaan pakko katsoa ainakin yksi jakso lisää..

Illemmalla lähdettiin käymään kaupassa, sillä piti ostaa leivontatarvikkeita viikonlopun tarjoiluita varten. Meillä kävi siis muutama sukulainen, joten sain tietysti tehtäväkseni leipoa tarjottavia. Kauppareissussa kuluikin yllättäen toista tuntia, sillä aina unohtui jotain ja oli palattava edelliseen väliin - varsinkin, kun käytiin vähän vieräämmässä kaupassa. Selvittiin kuitenkin kotiin loputtoman hyllyjen välissä harhailun jälkeen. :-)

Meikkien puhdistuksen jälkeen oli taas aika syödä vähän lisää. Iltapalaksi kotimaisia mansikoita, päärynää ja Alpron rahkaa. ♥ Taustalla pyöri ensin Simpsonit ja sitten jotain muuta, josta ei suoraan sanottuna ole mitään muistikuvaa, kunnes alkoi väsyttää..

Ennen nukkumaanmenoa lueskelin tuttuun tapaan. Päätin lukea taas kirjan, joka oli yläasteella yksi lemppareistani. Huomaa kyllä, että ikää on tullut, sillä nuorten kirjat alkavat vaikuttaa juurikin nuorten kirjoilta. Oli miten oli, Ette te minua tunne on kaikessa sarkastisuudessaan ja kiemuroissaan viihdyttävä. Jos nyt jotain kiinnostaa, niin tarina kertoo pojasta, jota isäpuoli pahoinpitelee ja, joka tavoittelee unelmiensa tyttöä. Ei mikään tajunnan pysäyttävä teos, mutta kyllähän tuota lukemisen ilosta lukee. Kingien lukemisen iltasatuina päätin jättää ihan suosiolla, sillä usein ennen nukkumaanmenoa lukemani asiat tulevat uniin. Ei ole kovin hauskaa, kun Jack Torrance jahtaa unessa roquenuijan kanssa, sen vaan haluan sanoa! :-D

Sellainen melko tavallinen lomapäivä. En sano, että tyypillinen torstai, sillä lomalla kaikki päivät muistuttavat hyvin pitkälti toisiaan!  Eipä tässä sen kummepia, eli heippa! ♥

Tämän hetkinen tilanne

Moikka! On jo pitkään pitänyt tulla kirjoittelemaan tilanteesta parantumisen suhteen, mutten oikein itsekään kunnolla tiedä, missä mennään. Hyvin menee kumminkin, eli ei huolta sen suhteen. :-) Oikeastaan asiat on menneet niinkin hyvin, ettei ole ollut tarvetta kirjoittaa. Aihe kuitenkin ehkä kiinnostaa monia - joten tässä tulee!

Tämä kuulostaa jo vähän kliseeltä, mutta olo helpottuu ravitsemustilan korjaannuttua. Sama pätee myös kehonkuvaan, sillä tosi moni asia on korjaantunut kuin itsestään. En sano, että olisin täysin sinut kroppani kanssa, mutta edistystä on tapahtunut ihan huimasti. Ensimmäisenä vaatteita valitessa ei enää aina mieti, näyttääkö siinä isolta, vaan onko se mukava päällä tai sopiiko se säähän. Ihan jopa repäisin, ja pari kertaa olen ollut ulkona topissa käsivarret kaikkien nähtävinä! :-D Kuulostaa ehkä pieneltä jutulta, mutta senkin asian kanssa olen joutunut kamppailemaan niin monet kerrat. Ylipäätään siihen tottuu: omaan kroppaan ja siihen, ettei ole enää laiha kuten ennen. Sekin on ollut ihan plussaa, ettei paino tästä enää pahemmin muutu. Olen siis saanut rauhassa totutella, eikä kroppa enää tunnu mitenkään vieraalta. Nykyinen vaihe on oikeastaan aika mahtava, sillä pahin on todellakin jo ohi - eikä sekään ollut yhtään niin kauheaa kuin pelkäsin!

Ruokailuiden kanssa tilanne on periaatteessa myös aika hyvä. Kirjoitin aikaisemmin turvaruokakierteesta, johon olen huomaamattani jumiutunut. Se ei sinänsä ole ongelma, sillä syön kuitenkin riittävästi. Syön vain viikosta toiseen samoja ruokia pienillä variaatioilla. Totaalisen kyllästymisen tullessa siirryn seuraavaan ruoka-aineeseen ja syön sitä niin kauan, että kyllästyn taas. Vihanneksia ja kasviksia syön monipuolisesti, niiden suhteen varioin hyvinkin paljon. Näitä pieniä suuria saavutuksia on mm. se, että voin viimein syödä viinirypäleitä hyvällä omallatunnolla! Välttelin niitä ties miten monta vuotta, mutta nykyään ostan niitä ainakin reissuille aina mukaan. ;-)
Turvaruokakierteen ongelma on lähinnä siinä, etten uskalla kokeilla mitään uutta. Leipää on pitänyt ostaa jo monen kuukauden ajan, mutta aina se jää. Puuroa syön hyvin harvoin. Muutokset tuottavat ahdistusta, enkä osaa oikein mennä sen rajan yli. Tiedän, että jonain päivänä on vaan uskallettava, että voi päästä täysin eroon sairaudesta.
Säännölliset ruokailut ovat kuitenkin tulleet jäädäkseen. En enää mitenkään ymmärrä, miten selvisin joskus pelkillä omenilla.. Oikeastaan vieläkin olisi varaa nostaa ruokamääriä, mutta tällä hetkellä olo on hyvä ja energinen. Ruoka on polttoainetta, jota kropan on saatava: liian vähäinen syöminen tekee tuhoa kropalle, eikä samassa tilassa voi olla kovinkaan montaa vuotta.

Muutokset ovat tapahtuneet yllättävän nopeasti, kun on saanut tukea ja ollut sitoutunut hoitoon. Onhan tässä jo lähemmäs kaksi vuotta vierähtänyt, mutta aika tuntuu näin jälkeenpäin lyhyeltä. Viime aikoina ollaan jo puhuttu hoidon lopettelemisesta, mikä tuntuu samaan aikaan vapauttavalta ja pelottavalta. Olen ollut hoidon piirissä jo lähemmäs kahdeksan vuotta, ja vaikka alussa toivoin hoitojen loppuvan, en oikein osaa kuvitella elämää ilman niitä. Pärjäänkö yksin? Toisaalta tässä ei ole vielä mikään kiire, eikä asiaa ole vielä lyöty lukkoon, joten turha sitä on etukäteen murehtia. Olen kuitenkin nyt jo sen verran hyvässä kunnossa, että pärjään varmasti hyvin itsenäisestikin.
Toinen lähitulevaisuudessa odottava asia on vegaanisuus. Se on toiminut motivaattorina jo pitkän aikaa, mutta kesän jälkeen saan siirtyä siihen ihan lääkärin luvalla. Tätä edeltää vielä ravitsemusterapeutin näkeminen, joten saadaan varmistettua ruokavalion monipuolisuus ja muutenkin keskusteltua asiasta. Tärkeintä on, että muutos tapahtuu aatteiden, eikä syömishäiriön sanelemana. Tällä hetkellä syönkin jo pääosin vegaanisesti, mutta eläinkunnan tuotteet jätän kokonaan vasta lääkärin ja ravitsemusterapeutin hyväksynnän jälkeen.
Kaiken kaikkiaan odotan tulevaa hyvillä mielin: pärjään viimein omillani ja voin alkaa elämään sellaista elämää, joka ikäiselleni kuuluu. Elämä ei enää pyöri pelkän ruoan ja painon ympärillä, vaan voin haaveilla ihan muista asioista. Enää ei jää reissuja ja tapahtumia väliin sen takia, että siellä joutuu syömään tai juomaan jotain normaalista poikkeavaa. Elämä on niin paljon enemmän, kuin vaa'an lukuja ja kaloreita: se on ystäviä, opiskelua, reissuja, rakastumista ja uuden kokemista. ;-)

Tästä tuli varmaan aika sekava postaus, mutta yhtä sekavia ne ajatukset omassa pääkopassakin ovat. Pääpointti oli kuitenkin siinä, etten ikinä uskonut pääseväni tähän pisteeseen. Parantuminen tuntui vuosi vuodelta mahdottomammalta, muttei sitä ollutkaan. Puheet kehonkuvan korjaantumisesta ja ruokien ahdistavuudesta eivät olleetkaan satua - ne pitävät ihan oikeasti paikkansa. En ole vielä täysin terve, mutta jos jotain tiedän, niin sen, ettei paluuta vanhaan enää ole.
Toivon, että tästä on hyötyä muille saman asian kanssa tuskaileville. En ole missään nimessä mikään esikuva, mutta haluan näyttää, että pitkänkin sairauden jälkeen on mahdollista parantua. Adios. ♥

Helsinki Pride 2016

Heippa! Eilen oli taas kesän kohokohdan aika, jota odotetaan joka vuosi yhtä paljon. Helsinki Pride on ainutlaatuinen tapahtuma täynnä iloa ja naurua. Sellainen paikka, jossa saa olla juuri sitä, mitä on ja seisoa ylpeänä erilaisuutensa takana. :-) Sen pidemmittä puheitta - eilinen päivä oli kaikinpuolin onnistunut aamusta iltamyöhään asti!

Tähän alkuun voisin kertoa teille loppuviikon yllättävästä käänteestä: sain torstaiaamuna työkutsun Vierumäen Härmän Snackpointille! Siinä sitten hetkellisen panikoinnin jälkeen sain vaatteet niskaan ja bussiaikataulut selvitettyä, minkä jälkeen olinkin jo peltojen keskellä matkalla kohteeseen. Ajoin bussissa 2 kilometriä liian pitkälle, mutta loppumatka taittui helposti, kun sain vastaantulijoilta selkeät ohjeet Snackpointille. Tein pitkää päivää kylmiössä, joten olin ihan jäässä suojavarusteista huolimatta. Koko ajan oli myös kiirettä, eikä työ ollut mistään kevyimmästä päästä - mutta ennen kaikkea se oli kivaa ja aika kului yllättävän nopeasti. Tein toisen samanmoisen keikan vielä perjantaina, minkä jälkeen olinkin jo ihan rättiväsynyt. Joka paikkaa kivisti ja väsytti vietävästi, mutta olin niin tyytyväinen saavutukseeni. Toivottavasti samaa hommaa on tarjolla lisää!
Perinteiset Pride-valmistelut jäivät tästä syystä aika minimiin: lakkasin työpäivän jälkeen pikaisesti kynnet ja käytiin kaupassa ostamassa juomat, mutta siihen se sitten jäikin. Parin päivän aikaisten herätysten jälkeen ajattelin, etten edes jaksa herätä aikaisin seuraavana aamuna..

..mutta niin se vaan Pride-fiilis vei ja heräsin aamulla täynnä intoa! Lähdettiin Karoliinan ja Sannin kanssa Onnibussilla kohti Helsinkiä jo ennen kymmentä. Bussi oli tietenkin ihan täynnä, mutta selvittiin matkasta hengissä ja lähdettiin kohti Tuomionkirkkoa, kunhan oltiin ensin löydetty Kaikka ja Paula matkan varrelta. :-)

Sää oli jälleen kerran mitä ihanin ja porukkaa oli silmänkantamattomiin. Jos ei ole Prideihin osallistunut, ei voi edes kuvitellakaan sitä tunnelmaa, mikä paikalla vallitsee: ihmiset hymyilevät, nauravat ja tanssivat. Kaikilla on hyvä olla ja juhlafiilis katossa. Niin oli tälläkin kertaa, kun odoteltiin kulkuen alkamista. ♥

Kulkueen alussa vähän pelotti, että mahtaako joku iskeä kyynelkaasulla tai muulla tavoin, kun on ollut niin paljon levottomuuksia ympäri maailmaa. Taustalla soi Palefacen Emme suostu pelkäämään - ja ajattelin, että en todellakaan suostu pelkäämään! Pelko olikin ihan turhaa, sillä marssi sujui ongelmitta ja vastaanotto oli parempi kuin hyvä.

Kulkue onnistui tänä vuonna paljon paremmin kuin viimeksi: edessä pauhasi rekan musiikit, eikä porukka hajaantunut erilleen matkan aikana. Aikaisemmin kritisoitiin uutta puistopaikkaa, mutta ainakin kulkue oli onnistunut!

Sanni, Karoliina, Kaikka & Paula

Otettiin kuukuppitatuoinnit, koska ilmaiseksi saatiin. :-D

Porukkaa oli taas paljon paikalla, eikä edellisessä kuvassa olekaan kuin ehkä kolmasosa. Tuttu aavistuksen taianomainen tunne valtasi mielen, kun oltiin saatu pullot avattua ja levittäydyttyä mukavasti viltille. On siinä jotain taikaa, kun kiertelee ympäri puistoa juttelemassa ihmisille ja vaan nauttii hetkestä. ♥

Löysin myös Iinan, jonka kanssa tutustuttiin alkujaan blogin kautta ja nähtiin ensimmäistä kertaa livenä edellisissä Prideissä. Pitäisi nähdä enemmän blogituttuja, sillä useimmiten sitä kautta löytää uusia ystäviä. :-) Iinan spotilla tutustuin myös pariin uuteen ihmiseen, mikä on yksi Priden parhaista puolista!

Sanni & Jassekin ilmestyivät viltille!

Pridejen huono puoli taas on ehkä siinä, etten koskaan osaa ottaa iisisti. Vannoin tänäkin vuonna, että juon vain vähäsen, mutta niin se vaan parin tunnin kuluttua unohtui.. Ehkä se on kuitenkin sallittua kerran vuodessa. :-D

Loppuillasta törmäsin Soniaan ja kuvat kertoo varmaan aika hyvin sen hetkisistä tunnelmista tai promilleista tai miten vaan. XD Mitäpä sitä turhaan hienostelemaan, niin se vaan on aina Prideissä, kun törmää tuttuihin.

Ilta jatkui siihen asti, kunnes osa porukasta päätti lähteä karaokebaariin jatkoille. Siinä vaiheessa puisto oli jo pikkuhiljaa alkanut tyhjenemään, joten päätettiin kerätä kimpsut ja kampsut ja päättää ilta meidänkin osalta. Iso plussa oli siinä, että saatiin Jasselta kyyti takaisin Lahteen. Oltiin varattu 12.00 lähtevä Onnibussi, muttei oltaisi varmaan jaksettu siihen asti. Niin, ja olihan se aika luksusta, kun saatiin laittaa oma soittolista pyörimään ja istuttiin tilavasti paikoillamme. ;-)

Kaiken kaikkiaan Pridet onnistuivat hyvin tälläkin kertaa, kuten joka vuonna. Oli hauskaa aamusta iltaan, nähtiin tuttuja ja tutustuttiin uusiin, oltiin vaan ja nautittiin. Mitä muuta voisi toivoakaan? Ainoa huono puoli on se, että joutuu odottamaan taas vuoden verran seuraavaa kertaa!

Sellaiset olivat Pridet meidän osalta.

Kiitos ja anteeksi. :-D

Heippa! ♥