keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Toivepostaus: Mikä ihmeen IBS?

Moikka! Toivepostausten toteuttaminen jatkuu tällä kertaa vatsa-aiheella. Olen kärsinyt erilaisista vatsaoireista vuosien ajan, eikä niistä taida päästä kokonaan eroon missään vaiheessa. Tässä on kumminkin vähän tämän hetken tilannetta ja juttua vaivasta nimeltä IBS.
Mikä ihmeen IBS, saattaa moni kysyä. Vaikka tieto vatsaongelmista on lisääntynyt, on silti vielä paljon ihmisiä, joille IBS on täysin tuntematon. Avataan siis sen verran, että IBS on lyhenne sanoista Irritable Bowel Syndrome. Suomessa tunnetumpi nimitys on ärtyvän suolen oireyhtymä. Sanahirviöiden välttämiseksi käytän kumminkin mieluummin lyhennettä.
IBS on toiminnallinen vatsavaiva, joka voi oireilla sekä ylä- että alavatsalla. Tyypillisimpiä oireita on turvotus, iltaa kohden pahenevat kivut ja muuttunut suolen toiminta. Kivut painottuvat alavatsalle, mutta myös ylävatsaoireita ja närästystä voi esiintyä. Välillä on pahempia kausia, jolloin kivut ovat päivittäinen riesa, ja välillä parempia kausia, jolloin voi syödä melko vapaasti ilman kummempia kipuja. Hoitokeinona käytetään mm. FODMAP-ruokavaliota, stressinhallintaa, maitohappobakteereita ja piparminttuöljyä.
FODMAP-ruokavaliossa vältetään huonosti vältetään huonosti imeytyviä hiilihydraatteja, jotka lisäävät kaasunmuodostusta suolistossa. En ala sen enempää avaamaan FODMAP-yhdisteitä, mutta suosittelen lukemaan ainakin Leena Putkosen Superhyvää suolistolle, Herkkävatsaisen elämä kuntoon -kirjan. Alla listatut ruoka-aineet löytyvät sieltä. FODMAP aloitetaan tiukalla rajoitusjaksolla, jossa jätetään kaikki FODMAP-yhdisteitä sisältävä ruokavaliosta. Jossain vaiheessa lähdetään kokeilemaan, mitkä tuotteet sopivat, sillä vain harva saa oireita kaikista FODMAP-ruoista.

Rajoita mm. näitä:
- herne & maissi
- sipulit
- kivelliset hedelmät (luumu, aprikoosi, persikka & nektariini)
- omena & päärynä
- vesimeloni
- mango
- kuivatut hedelmät
- laktoosi
- pavut & linssit
- ohra, ruis & vehnä
- siiderit & mehut
- hummus, pesto & tahini
- ksylitoli

Suosi mm. näitä:
- idut
- kesäkurpitsa
- tomaatti & kurkku
- juurekset (lanttu, nauris, palsternakka, peruna & porkkana)
- paprika
- chili
- yrtit
- ananas
- sitrushedelmät (appelsiini, mandariini, sitruuna & lime)
- kiinteä banaani
- hunajameloni
- viinirypäleet
- marjat
- laktoosittomat maitotuotteet
- manteli- & kookosmaito
- tofu
Ruoka-aineiden sopivuus ja sopimattomuus on yksilöllistä, eikä niitä kaikkia kannata automaattisesti jättää pois ruokavaliosta. Kursivoin listoista ne, jotka eivät pidä paikkaansa omalla kohdallani. Periaatteessa voin syödä kaikkea pieninä määrinä, sipulia ja paprikaa lukuun ottamatta. Hämmentävää onkin, että paprikaa ja chiliä suositellaan IBS:iä sairastaville, mutta saan niistä ja sipulista eniten oireita. Mangoa ja vesimelonia pystyn syömään vapaasti, mutta viinirypäleitä vain pieninä määrinä kerrallaan. Sain itse ennen vegaaniutta oireita myös laktoosittomista maitotuotteista, vaikka laktoosia sisältävät tuotteet aiheuttivat niitä vielä enemmän.
Vegaaninen FODMAP on siinä määrin haastava, että esim. soija, pavut, linssit ja Nyhtis sekä Härkis aiheuttavat monille oireita. Itse pystyn syömään soijapohjaisia kasvimaitotuotteita, mutta muuten soija aiheuttaa oireita. Nyhtistä, Härkistä ja papuja voin kuitenkin syödä melko huoletta. Vegaanin kannattaa suosia ainakin tofua ja tempehiä. ;-)
Omalla kohdalla vatsakivut alkoivat jo lapsuudessa, mutta pahentuivat joitain vuosia sitten. Välillä on ollut kausia, jolloin olen viikon jokaisena iltana maannut kippurassa sängyssä, kun kivut ovat olleet niin kovat. On tuntunut siltä, kuin vatsaan iskettäisiin puukkoa yhä uudelleen, eikä kipu ole helpottanut kuin tietyssä asennossa maatessa tai istuessa. Turvotukseen olen jo tottunut, sitä sitä on melkeinpä joka ilta, joskus kivuliaampana ja joskus melko kivuttomana. En liioittele, kun sanon, että välillä näytän siltä, kuin olisin saamassa kaksoset.. Muistan elävästi ne kerrat, kun olen istunut kaupan lattialla niin kovissa kivuissa, että on tehnyt mieli itkeä ja huutaa. Kaupasta on pitänyt selvitä kotiin, vaikka jokainen seisaalla vietetty sekuntti on tuntunut sietämättömältä.
Suunnilleen puoli vuotta sitten hakeuduin terveydenhoitajalle, kun kivut olivat edenneet siihen pisteeseen, että ne jatkuivat joka ilta useamman tunnin. En uskaltanut syödä oikein mitään, kun kaikesta tuntui tulevan niin kovat kivut. Selitin oireet terveydenhoitajalle, joka sanoi niiden olevan klassinen kuvaus IBS:lle. Olin siinä vaiheessa jo tullut samaan tulokseen itsekin, mutta kävin varmuuden vuoksi vielä testauttamassa tulehdusarvot. Meillä esiintyy suvussa tosi paljon haavaisen paksusuolen oireyhtymää, joten halusin sulkea sen mahdollisuuden pois (se on vieläkin täysin mahdollinen, mutta ei todennäköinen). Tulehdusta ei löytynyt, joten päätettiin jättää tähystys tekemättä. Sitä mietitään uudestaan, mikäli tulee vielä pahempia jaksoja tai on aihetta epäillä jotain muuta kuin IBS:iä.
En noudata vielä FODMAP-ruokavaliota, mutta tehdään se tarvittaessa ravitsemusterapeutin kanssa, mikäli tulee pahempia jaksoja. Tämän hetken tilanne on melko hyvä, sillä kipuja esiintyy vain satunnaisesti, eivätkä ne ole useimmiten niin kovia. Sipulia en voi syödä pieninäkään määrinä (ja sitä tuntuu olevan kaikkialla!), minkä lisäksi mm. ohra, vehnä, paprika, maissi, herneet ja soija (ei jogurtti) aiheuttavat selkeästi oireita. Viime aikoina olen kärsinyt enemmän ylävatsaoireista, joihin kuuluu närästys ja mahanesteen nouseminen ylös (refluksi). Kahvi ja ruis aiheuttavat eniten näitä, joten pyrin juomaan ja syömään niitä mahdollisimman vähän. Ylipäätään on ihan arkipäivää, että vatsassa on ikävä tunne, turvotusta tai poltetta. Tällä hetkellä ne ovat kuitenkin melko lieviä, joten olen tilanteeseen enemmän kuin tyytyväinen.
Lopuksi vielä pari vinkkiä, joista on omalla kohdalla ollut erityisen paljon apua:
- Kuitujen lisääminen: pellavansiemenet, psyllium & chiansiemenet päivittäin käytettynä, kuitenkin vaihdellen ja pienellä määrällä aloittaen
- Kokeile jättää ainakin sipuli (myös mausteena valmisruoissa)
- Pidä oirepäiväkirjaa: listaa ylös, mitä olet syönyt sinä päivänä, kun on kovat kivut. Kirjoita samalla myös se, millaisia kivut ovat olleet. Voit löytää yhdistäviä tekijöitä kipujen välillä ja lääkäri saa oirepäiväkirjan avulla selkeämmän kuvan ongelmasta
- Älä keskity liikaa siihen, mitä et saa syödä, vaan siihen, mitä saat syödä
- Laadukkaita maitohappobakteereita kannattaa kokeilla
Olen usein sanonut, että antaisin mitä vain, jos saisin kivuttoman vatsan ja voisin syödä ilman pelkoja kivuista. Silti ajattelen, ettei IBS ole maailmanloppu ja sen kanssa oppii elämään - onneksi ruokavaliolla pystyy helpottamaan oireita huomattavasti! Tavallaan tämä diagnoosi tuntui jopa helpotukselta, kun oli niin monta vuotta kärsinyt kivuista ja erilaisista oireista, jotka olisivat hyvin voineet liittyä johonkin paljon vakavampaan sairauteen. Herkkävatsaisuus on todella yleinen vaiva, eikä siitä puhumista pitäisi hävetä. Olisi mielenkiintoista kuulla, onko teillä kokemusta IBS:stä, miten olette helpottaneet oireita ja mistä on ollut eniten apua. :-)

8 kommenttia:

  1. Mulla on itselläni myös tosi herkkä vatsa, muttei mitään diagnoosia, vaikka lääkärissäkin on ravattu. Harvemmin on kovia kipuja, yleisemmin vain turvotusta ja epämukavaa oloa/lievää kipua + vatsa on usein sekaisin. Olen päätellyt, että nämä saattavat olla anoreksiasta seuranneita "sekundaarisia allergioita". Olen ollut nyt normaalipainossa jo vuoden ja osa oireista on hieman helpottunut, mutta en tiedä, lähtevätkö enää kokonaan, sen verran pahasti oon kuitenkin ton ruuansulatuksen näköjään paskonut niillä pelleilyillä... :/

    Kiitti näistä (vegaanillekin sopivista :)) vinkeistä, niitä voisi pistää kokeiluun :) Sipulista olisi kävä luopua tosin, se kun on niin hyvää :D Samoin pavut, mangot, päärynät ja viljatuotteet! Jotain helpotusta olisi toki silti kiva saada oireisiin...!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi hyvin olla, että vaivat liittyvän anoreksiaan ja sen seurauksiin suoliston toiminnassa. Niillä on kuitenkin hyvät mahdollisuudet parantua kokonaan, kunhan kroppa on saanut aikaa korjata itsensä! :-) Ja jos ei lähde, niin kannattaa käydä vielä testeissä ja lääkärillä tarkistuttamassa, mikä vaiva voisi olla kyseessä.
      Hyvä, että niistä on hyötyä! Tuntuu, että etenkin vegaanina on vaikea saada tietoa ja apua siihen, miten koostaa ruokavalio vatsaystävällisesti. Suosittelen kokeilemaan ainakin vähän aikaa ilman sipulia! Omalla kohdalla siitä luopuminen ei ollut kovin kova paikka, kun olen aina inhonnut sipulia.. :-D Papuja voi silti syödä, kunhan pitää määrät kohtuullisina. ;-) Toivotaan, että vaivat helpottuvat pian!

      Poista
  2. Ai se on toiminnallinen vaiva! Puhut tässä lähinnä ruokavaliosta, mutta oletko itse huomannut psyykkisten tekijöiden vaikutusta oireisiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo IBS on toiminnallinen vaiva. Stressi saattaa pahentaa oireita, mutta en näe suoraa yhteyttä kipujen ja psyykkisten syiden välillä. :-) Suosittelen silti stressinhallintaa ja mm. säännöllistä päivärytmiä, joilla voi olla vaikutusta oireisiin.

      Poista
  3. Minäkin diagnosoin itselleni tuon vaivan silloin kun olin vielä toipilas (sairastin myös anoreksiaa). Vatsani ei kestänyt paljon mitään vaikka olin pitkään jo syönyt normaalisti ja _melkein_ riittävästi. Pahimpiä oireita tuottivat makeutusaineet, jotka osaltaan pilasivat vatsantoimintaa muutenkin. Syömisen monipuolistuttua ja riittävän kuidun myötä vatsa alkoi piinallisen hitaasti kuitenkin palautua sellaiseksi että kesti syödä miltei mitä tahansa. Tänä päivänä kaikki oireet ovat poissa. Toki tämä on vain minun tarinani, mutta suosittelisin kyllä kokeilemaan monipuolistamista, vatsasi on varmasti tottunut niukkaan ravintoon ja blogin kautta näyttää aika suppealta ruokavalion valikoima.

    Lisäksi haluaisin kysyä, että oletko huomannut että syöt melko paljon hedelmiä - ne olivat minulle ainakin usein turvotuksen syy. Ei tietenkään kannata jättää pois niitä, mutta ehkä enemmän voisi korvata niitä jollain muulla esim. kotimaisilla marjoilla, olisihan se ekologisempaakin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että oireet ovat helpottaneet ja kadonneet kokonaan! :-) Voi hyvin olla, että ruokavalion niukkuudella on vaikutusta vatsaoireisiin, mutta tämä on omalla kohdallani ollut vaivana jo ennen sairastumista. Uskon, että ravinnon monipuolistuttua oireet helpottavat, mutta herkkävatsaisuus on luultavasti vaivana lopun elämää.
      Syön paljon hedelmiä, mutta vain tietyt niistä aiheuttavat selkeästi turvotusta. Marjoja tulee syötyä paljon enemmän nykyään. :-)

      Poista
  4. Kiitos postauksesta! Itse sain haavaisen paksusuolentulehduksen diagnoosin kesän alussa ja oli kyllä valtava helpotus saada nimi tälle "mörölle". Tunnistan todella tuon tunteen, ettei oikein mitään uskalla syödä kun välillä tulee niin pahoja kipuja, että tuntuu että kohta lentää laatta.. Lisäksi minulla elämää rajoittavaksi tekijäksi muodostui juurikin suolen muuttunut toiminta - en oikein lähtenyt kotoa mihinkään, sillä pelkäsin etten pääsisi vessaan juuri sillä sekunnilla kun tarvitsisi. Diagnoosin myötä sain onneksi lääkityksen sekä ruokavinkkejä ja niillä on tulehdus lähtenyt paranemaan :) IBD-sairaudet ovat kiusa, mutteivät onneksi mikään este normaalielämälle!

    Oon itsekin kiinnittänyt huomiota tuohon, ettei näitä sairauksia oikein tunneta. Vasta viime aikoina on mediassa ollut näkyvillä; en olisi itsekään näistä tiennyt ennen omaa sairastumistani, ellei serkullani olisi suolistosairautta myöskin. Tänään itse asiassa metrossa näin mainoksen IBD-tauteihin liittyen :D Ilmeisesti nyt on joku IBD-viikko meneillään. Hyvä kyllä, että tietoisuutta lisätään, sillä täähän on jo kansantautiin verrattavissa kun diagnoosimääriä katsoo.

    Jännä muuten tuo chilin suosittelu. Mulle sanottiin, että kannattaa nimenomaan välttää tulisia/mausteisia ruokia (harmi sinällään, koska tykkäään niistä...heh) No joo, tulipa jaariteltua :D Sori. En vaan oo ikinä nähnyt kenenkään bloggaavan tästä aiheesta niin innostuin! Parempia vointeja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että postaus oli mieleinen! :-) Diagnoosin saaminen on aina helpotus, varsinkin jos on jo pitkään ollut epämääräisiä oireita. Haavainen paksusuoli on kyllä ikävä riesa! Onneksi nyt on parempi tilanne ja tulehdus paranemaan päin. :-) Herkän vatsan kanssa oppii elämään, vaikka kiusallinen ongelma onkin.
      Nykyään on sentään enemmän mainontaa ja tietoisuutta suolistosairauksista. Jopa sielä metrossa :-D On hyvä, että tietoisuus lisääntyy, koska on todellakin kyse yleisestä sairaudesta.
      Yllätyin siitä myös! Tosin itse en sitä pysty käyttämään, joten en voi kovin vakaasti seisoa sen takana :-D Voisin kuvitella, ettei voimakkaat mausteet ole kovin hyvä idea haavaseisessa paksusuolen tulehduksessa.. Kiva vaan, kun kirjoitit pidemmän kommentin! ;-) Tästä ei kieltämättä kauheasti kirjoitella, joten halusin jo ihan sen takia aiheesta kirjoittaa. Kiitos paljon <3

      Poista