keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Ruokakuvia & ajatuksia syömisestä

Moikka! Otin viime viikolla muutaman ruokakuvan, joista ajattelin postailla jo viikonloppuna. Mielessä oli vaikka mitä ajatuksia, mutten saanut niistä kunnollista tekstiä aikaan. Niinpä postauksen julkaisu venyi viikolle. Tässä on kuitenkin viime viikolla syötyjä ruokia - ja muutama ajatus syömisestä. :-)
Mustikkatuorepuuroa banaanilla, mangolla, mustikoilla & pähkinöillä
Koen, että ruokavalioni on monipuolinen, mutta samaan aikaan rajoittunut. Syön paljon kasvimaitotuotteita, vihanneksia, marjoja, hedelmiä, pähkinöitä, tofua ja muuta kasviproteiinia. Paino pysyy näillä, jaksan hyvin opiskella ja treenata. Pähkinöiden suhteen on muuten ravintoterapeutilta ihan omat suositukset: niin paljon kuin jaksaa, eikä vaan muutamaa kerrallaan. En useimmiten edes ajattele jääväni jostain paitsi, kunnes joku ihmettelee ruokavalion rajoittuneisuutta. Tiedostan kyllä sen, että ruoka-aineiden rajoitukset hankaloittavat elämääni, minkä vuoksi olenkin yrittänyt kokeilla uusia juttuja aina tasaisin väliajoin. Myös se, että jotain ruoka-ainetta tekee mieli, tarkoittaa yleensä, että kroppa kaipaa sen sisältämiä ainesosia. Silloin sitä sitten syödään niin paljon ja pitkään, kunnes mieliteko katoaa. Tällä hetkellä on meneillään mangokausi.
Tofu-kaalipataa & mangosalaattia
Lupasin kirjoitella lisää vatsaongelmista, kun selviää lisää. Lääkärin mielipide oli kokeiden jälkeen, että siirryn FODMAP-ruokavaliolle, jolla hoidetaan ärtyvän suolen oireyhtymää. Toisin sanoen pitäisi rajoittaa ruokavaliota entisestään, vaikka kaikkia tutkimuksia ei ole edes tehty. Oma lääkäri oli tietysti kauhuissaan tästä päätöksestä, ja päätettiin yhdessä lykätä ruokavalion kokeilemista myöhemmälle. Eihän siitä voi seurata kuin kaaosta, kun on jo valmiiksi vegaani ja hiilihydraattikammoinen. FODMAP-kieltolistoihin kuuluu niin paljon ruoka-aineita, että sen toteuttaminen on hankalaa perinteisessä sekaruokavaliossakin.
Alpron kookosjogurttia, marjoja, pähkinöitä & mysliä
Olen viime vuosien aikana oppinut jo aika hyvin, mitä ruokia voin syödä ja mitä en. Mitä enemmän syön vatsaystävällisiä ruokia, sitä vähemmän kipuja joudun kestämään. Välillä on kuitenkin saatava myös niitä ruokia, joista vatsa saattaa kipeytyä. Ehkä se hinta on välillä vaan kestettävä, jos mieli tekee vaikkapa omenaa tai soijasuikaleita. :-D Nyt on onneksi ollut taas pari viikkoa vähemmän vatsaoireita, joten on uskaltanut kokeilla uusia ruoka-aineita.
Omenaa, hapankorppua, reilusti margariinia & vegaanista juustoa
Leivän syöminen on edelleen todella iso haaste, joten päätin kokeilla jotain vähemmän pelottavia vaihtoehtoja, kuten hapankorppuja. Niihin jää koukkuun! Seuraava haaste on kokeilla näkkileipää, sen jälkeen varmaan onnistuu ihan tavallinen leipäkin. Ihastuminen ja se, että on joku pitämässä huolta, on lisännyt motivaatiota syömiseen. Ehkä kevään tulolla ja valon lisääntymiselläkin on vaikutusta asiaan, sillä tuntuu kuin olisi herännyt pitkän horroksen jälkeen. Haluan päästä eroon kaikista sairauden asettamista rajoitteista, että voisin lopultakin olla täysin terve. Pieni askel kerrallaan, mutta oikeaan suuntaan.
Soijarahkaa, banaania, mustikoita & pellavansiemeniä
Voisi kai siis sanoa, että tällä hetkellä menee ihan hyvin syömisten kanssa.Vegaanisuus on tuntunut alusta lähtien oikealta valinnalta, joten en ole siitä enää luopumassa. Syöminen on edelleen rajoittunutta ja työtä riittää, mutta moni asia on helpottunut jo ihan huomaamattaan. Välillä on ollut jopa ihan helppoa kokeilla uusia ruokia.
Päärynä & PureFitin vegaaninen browniepatukka
Siinä oli tämän hetken kuulumiset ruokailuiden suhteen. Teksti saattaa olla hieman sekavaa, koska onnistuin taas kerran saamaan kunnon flunssan. Alkuviikko onkin mennyt kuumeessa sängynpohjalla, eikä tauti ota ainakaan vielä helpottuakseen. Kiitos olematon vastustuskyky, juuri flunssaa kaipasin tähän keväiseen viikkoon. :-D Tänään oli tarkoitus lähteä Mikkeliin palkintojen jakoon, sillä tulin toiseksi yhdessä pakkaussuunnittelukilpailussa. Reissu jäi arvatenkin väliin, ja vähän kyllä harmittaa. Mutta joo, eipä tässä sen kummempia. Heippa!

Muistakaa laittaa kysymyksiä tähän tai edelliseen postaukseen. :-) Saa kysellä kaikesta, mikä vähääkään mietityttää. Kiitos!

11 kommenttia:

  1. Osaatko sä sanoa, mikä niissä ruuissa pelottaa? Mitä sä pelkäät tapahtuvan, jos syöt esim. leipää? Kysyn tätä siksi, että mulla on 12-vuotias anoreksiaa sairastava tyttö, joka tällä hetkellä syö myös riittävästi ja on normaalipainoinen, mutta jonka ruokavalio on edelleen todella rajoittunut. (Vaan mun tekemää leipää ja hapankorppuja, vaan täysjyväriisiä, pastaa, ei mitään missä on sokeria, ei mitään herkkuja). Oon häneltä koittanut kysyä, että mitä hän luulee tapahtuvan jos joskus syö jotain noista,mutta joko hän ei osaa tai halua äidille kertoa, mikä noissa ruuissa pelottaa. Olisi siis kiva kuulla joltain syömishäiriöiseltä, mikä siitä ruuasta tekee niin pelottavaa. Vai onko kyseessä vaan irrationaalinen pelko, jota et itsekään osaa selittää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastaan tähän ihan vaan sivullisena, että se pelottaa, koska mielessä on epäilyksiä ja ahdistusta, että jokin tietty ruoka-aine, esim. leipä on epäterveellisempää ja "haitallisempaa" keholle. Eikä se tavallaan olekaan yhtään rationaalista, kaikkihan tietää, että leipää syömällä ihminen voi pysyä ihan terveenä ja hyvässä kunnossa, mutta se on vain se tunne, että haluaisi suosia mahdollisimman puhdasta ja oman uskomuksen mukaan optimaalista ruokavaliota. Ja samalla ehkä myös ajatus, että on itse jotenkin erilainen kuin muut ja herkempi esim. viljoille, niin että sairastuisi/lihoisi, jos söisi leipää kuin keskiverto ihminen. Tämä on oma kokemukseni asiasta aikaisemmalla syömishäiriötaustalla :)

      Poista
    2. Ja tosiaan, ehkä vielä leipääkin enemmän tuo pätee sokeriin ja kaikkiin herkkuihin, koska sokerin haitallisuudesta varoitellaan nykyään niin paljon kaikkialla :/

      Poista
    3. Mineca hyvin selitti asiaa, mutta lisään vielä pari näkemystä. Omalla kohdalla kyseessä on myös jonkinlainen hallinantunne. Eli voi syödä muuta, kun rajoittaa edes tiettyä ruoka-ainetta. Leivän ja herkkujen syömiseen liittyy juurikin pelko hallinnan menettämisestä, epäterveellisyydestä ja lihomisesta, sillä sokerista ja hiilihydraateista on annettu mediassa niin huono kuva. Kyse on pääasiassa irrationaalisesta pelosta, jonka sairaus luo.
      Toivottavasti tytär parantuu täysin ja pääsee eroon rajoitteista! :-) Anoreksia on vaikea sairaus ja siitä toipuminen vie aikaa, mutta se on ehdottomasti kaiken vaivan arvoista.

      Poista
    4. Kiitos näistä vastauksista! Mä vähän luulen, että lapseni kohdalla kyse on ainakin osittain tuosta kontrollista ja siitä, että hän pelkää menettävänsä sen. Ennen sairastumista hän rakasti kaikkea makeaa. Mä luulen että hän pelkää makeaa juuri siksi, että pelkää, ettei voi enää kontrolloida syömistään, jos syö mitään makeaa. Mä toivon myös, että lapseni parantuu kokonaan eikä anna ruuan tai syömisen rajoittaa elämäänsä, mutta hänellä on vasta vuosi tätä tautia takana, joten aikaa menee vielä varmasti pitkään. Tosin viime syksyllä hän oli todella lähellä joutua osastohoitoon, kun pulssi oli hengenvaarallisen matala, joten siitä on tultu jo pitkälle.

      Poista
  2. Muista että fodmapissa ei ole tarkoitus poistaa ruoka-aineita vaan korvata oireita aiheuttavat sopivilla! Suosittelen kirjaa Superhyvää suolistolle. Itse olen kuntoutunut syömishäiriöinen ja siirryin jo osastolla ensin "tiukalle" fodmap-rajoitukselle. Siitä olen sitten pikkuhiljaa kokeillut varovaisesti eri fodmappeja ja löytänyt ne jotka itselle sopii ja ne jotka ovat pahimpia oireiden aiheuttajia. Ja jos jossain välillä tarjotaan niitä pahimpia niin ei haittaa jos niitä välillä syö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen lukenut tuon Superhyvää suolistolle -kirjan ja se oli kyllä todella hyvä. Ehkä lähinnä se kokeiluvaihe tuntuu todella rajoittavalta, mutta itse ruokavalion kanssa eläminen ei välttämättä ole vaikeaa. Olen tosin aika hyvin jo ilman kokeilujaksoa osannut tunnistaa ne pahimmat oireiden aiheuttajat ja vaihtanut niihin, jotka tekevät hyvää vatsalle. :-)

      Poista
  3. Mun äidillä on toi FODMAP, ja se on kyllä todella rajoittava ruokavalio. Lisähankaluutta tuo se, että myös stressi vaikuttaa oireisiin, eli joinain aikoina tietyt ruuat voi aiheuttaa paljon enemmän ongelmia, välillä sietää ongelmitta. Joku kirja vois todella auttaa alkuun tuossa, että pääsisi mahdollisuuksien mukaan suosimaan vatsaystävällisempiä vaihtoehtoja. Mulle tuli heti ainakin tästä postauksesta mieleen, että mangon tilalla voisit ehkä maistella myös papaijaa, joka on yllättäen FODMAP-ystävällinen hedelmä (mango ei niinkään) :) Mut mä pidän peukkuja, että sun oireet helpottaisi ilman että täytyy siirtyä kokonaan FODMAPiin, tai löytyiskin vaikka vielä joku muu diagnoosi. Mä oon itsekin miettinyt kauhulla, että jos se osuisi kohdalle, niin veganismista tulisi äärettömän haastavaa :s

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Stressi on ehdottomasti suurin lisähankaluus, sillä se voi aiheuttaa vatsan kipeytymisen ihan pelkästään vatsalle hyväksi todetuilla ruoilla. Joskus on aikoja, jolloin ei voi syödä oikein mitään ilman kipuja, mutta välillä voi syödä paljon vapaammin ilman oireita. Olen lukenut Superhyvää suolistolle -kirjaa ja siitä on kyllä ollut apua. Muutenkin on tullut vuosien varrella perehdyttyä asiaan, joten olen oppinut aika hyvin tunnistamaan, mitä ruoka-aineet sopii ja mitkä ei. :-)
      Mango ei tosiaan ole FODMAP-ystävällinen hedelmä, mutta se on aina sopinut minulle. Eli siitä ei tule kipuja, onneksi. :-) Muutenkin tuntuu, että moni FODMAP-ruoista sopii vatsalle, kun taas esim. paprika on ihan ehdoton ei, vaikka sitä suositellaan ärtyvän suolen oireyhtymän ruokavalioon.
      Kiitos, samaa toivon itsekin. :-) Toisaalta ottaisin ehkä mieluummin tämän diagnoosin, kuin jonkin vakavemman suolisairauden, vaikka FODMAP onkin rajoittava. Nimenomaan sen toteuttaminen vegaanisena tuntuu haastavalta.

      Poista