sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Neljä päivää Turussa

Moikka! Alkuviikon vietin tosiaan Turussa Karoliinan ja Sannin luona. Nyt istun koneella, vieressä nukkuvan Pupan tuhinaa kuunnellen, ja tuntuu kuin reissusta olisi kulunut jo paljon pidempi aika. Palataanpa nyt siis viimein alkuviikon tunnelmiin...
Maanantai
 Vajaan neljän tunnin bussimatka kului yllättävän nopeasti, kun oli hyvää luettavaa, matkaevästä ja Netflix. Ei haitannut edes, että Hämeenlinnasta asti jäin lähes kirjaimellisesti viereen istuvan miehen jalkoihin, tai että etupenkillä kanssamatkustaja pärssi keuhkonsa pihalle. Edes se ei haitannut, että vieressä istuva vanha mies loi oudoksuvia katseita katsomaani Supernatural-jaksoon. :-D Lopulta oli kuitenkin enemmän kuin helpottavaa päästä pois bussin tunkkaisesta ilmasta - eikä yhtään harmittanut, kun sai vielä kyydin keskustasta Karoliinan luo.
 Illemmalla päätettiin vielä lähteä keskustaan etsimään keltaisia housuja ja tsekkaamaan, millainen vasta-avattu Vegekauppa on. Kyyti hoitui omalta osalta leppoisasti: Karoliina kyytsäsi ja Sanni polki vierustalla.
 Vegekauppa oli ihan näkemisen arvoinen, vaikkei mitään ostetukaan. Keltaiset housutkin löydettiin viimeisestä kaupasta, Bik Bokista, juuri ennen sulkemisaikaa!
Ja sitten vaan takaisin kämpille...
 
Keskustareissun jälkeen tehtiin vielä pikainen visiitti Kaarinan luo, ja lainattiin pari elokuvaa. Olen vähän skeptinen paljon hehkutettuja elokuvia kohtaan, enkä niitä kovin usein katso. Hobitin kohdalla tein ensimmäisen poikkeuksen - ja nyt Karoliinan suostuttelun jälkeen lupauduin katsomaan myös Nälkäpeli-elokuvat osoittautuivat yllättävän hyviksi! Tiesin elokuvasta jo jotain etukäteen, mutta yllätyin aika paljon sitä katsoessani. Nälkäpeli ei ollutkaan pelkkä teinirakkaus-Twilightkopio, vaan ihan oikeasti katsomisen arvoinen elokuva. (Eikä siis millään pahalla niitä kohtaan, jotka Twilightista tykkäävät, itselle ei vaan oikein kolahda..) Elokuva oli aika pitkä, ja sen päätyttyä kello lähenteli jo yhtä, joten oli korkea aika painua pehkuihin. :-D
 Tiistai
 Heräsin jo ennen kahdeksaa, kun toiset jatkoivat uniaan melkein kymmeneen asti. No, siinä ehti hyvin laittautua ja valmistautua päivään. Sitten vaan aamiaista lehteä lueskellen ja niitä näitä höpötellen.
 Sitten olikin edessä videopostauksen kuvaaminen ja muokkaaminen!
 Iltapäivällä päätettiin spontaanisti lähteä Aurajoen rantaan parille, kun oli niin kaunis ilma. Samalla rikoin viiden vuoden siideritauon: tuli ihan teini-ikä mieleen niitä siemaillessa.. XD Mutta ihan yllättävän hyviä ne olivat, joten annettakoon niille vielä uusi mahdollisuus joskus tulevaisuudessa. Koko illan masu oli ihan järkyttävän kipeä, mutta seura oli loistavaa, näköalat upeat ja Pariisin kevään musiikki sopi tunnelmaan paremmin kuin hyvin.
 
Lopulta hipsittiin takaisin asunnolle. Matkalla poikettiin Lidl:ssä ostamassa jäätelöä leffaevääksi, koska ''jäätelö on aina hyvä idea''. Siinä sitten Vihan liekit -elokuva pyörimään ja karamellijäätelöä lusikoimaan. Vihan liekit oli ihan hyvä sekin, vaikkei ehkä tehnyt ihan samanlaista vaikutusta kuin ykkösosa. Siitäkin huolimatta huomasi jännittyneenä odottavansa, miten tarina jatkuu..
Keskiviikko
Heräsin taas aamuvirkkuna aikaisemmin kuin muut, ja aloin laittautumaan päivän kuvauksia varten. Juuri sopivasti ehdinkin naamioida nassun asialliseen kuntoon ja suoristaa hiukset, kun kahvi oli jo pöydässä. :-D Piti ottaa ihan kuva, kun onnistuin taiteilemaan itselleni niin hienon kampauksen....
 Puolen päivän jälkeen ajettiin Ruissaloon kuvailemaan. Siellä sitten seuraavat kaksi tuntia sain keikkaroida haltijankorvissa, paljainjaloin ja jousi olalla milloin minkäkin puun tai kiven päällä. No, Karoliina sai onnistuneita kuvia, joten se oli ehdottomasti kaiken vaivan arvoista!
 Ruissalon jälkeen vielä pikainen kierros kirpparille ja Prismaan, ja sitten taas takaisin kämpille..
 ..kunnes jo lähdettiin uudestaan matkaan hakemaan ihanaa Roosa-koiraa yökylään. Oli tuo pikkuinen taas vaan niin vastustamaton.
 
Illalla katsottiin vielä Matkijanärhi osa 1., josta ei ole muuta huonoa sanottavaa kuin, että miksi tarina ei voinut jo tulla päätökseen? Nyt joudun jännittämään seuraavat ties-kuinka-monta-vuotta, että saan tietää, mitä lopulta tapahtuu! No, onneksi ajatukset sai hyvin nollattua Criminal minds-jaksolla, joka katsottiin ennen, kuin mentiin nukkumaan.
Torstai
 Torstaina ei tehty mitään erityisempää: käytiin lähikaupassa ja katsottiin L-koodia, kunnes oli aika lähteä bussilla kohti keskustaa. Iltapäivän vietinkin tehokkaasti bussin penkillä istuen. Takana hölötti kaksi äärimmäisen puheliasta mummelia, mutta ihan hyvin siinä katsoi vielä pari jaksoa Supernaturalia ja lueskeli kirjaa.
Arvatkaa, mitä tein ensimmäisenä, kun palasin kotiin reissusta? Otin Nanan oikein kunnon rutistukseen ja rapsuttelin pikkuista koko viikon ikävän edestä. Reissu oli enemmän kuin onnistunut, mutta kyllä olikin taas kiva palata oman kullan luo, käydä pitkässä suihkussa ja nukahtaa omaan sänkyyn! Että sellaista tällä kertaa. ;-) Heippa!

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa kivalta reissulta ja tätä oli myös hauska lukea, kuten aina sun postauksia! Tuo koira on ihan liian ihana, itse olisin varmaan napannut sen mukaani! >:) Söpöt sinä ja kissat myös ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, kiitos! Kivaa oli kyllä, ja hyvä että välittyi myös ruudun toiselle puolelle. :-) En yhtään epäile, Roosa on kyllä sellainen söpöliini, että meinasi minunkin reppuun sujahtaa... ♥ Kiitos. :-)

      Poista