sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Lakkiaiset & jatkot

Heippa! Nyt on kieltämättä aika voittajafiilis: lukio on virallisesti ohi, valkolakki vedetty otsalle ja jatkettu juhlia pilkkuun asti. Pitkään luulin, ettei tämä päivä koskaan koittaisi - mutta yllättävän nopeasti ne kolme lukiovuotta lopulta kuluivat! :o
Tyyne, Jossu, Sonia, Oona ja minä
 Juhlat Sibeliustalolla alkoivat yhdeksän jälkeen ja kestivät suunnilleen kahteentoista asti. Kuunneltiin puheita ja lauluesityksiä - tietenkin saatiin myös lakituksessa valkolakit ja päättötodistukset. Juhla oli hieno: tunnelma samalla onnellinen ja hirmuisen haikea.
Nyt on aika sanoa hyvästit kolmessa vuodessa tutuksi käyneelle opiskelupaikalle ja hyväksyä, ettei kaikkia ihmisiä tule enää kunnolla nähtyä. Onneksi kuitenkin tärkeimmät ystävät säilyvät lukion jälkeenkin! :')
 Juhlien jälkeen kulutettiin vielä hetken aikaa Oonan kanssa musiikkia popitellen, minkä jälkeen jatkoin kotiin hoitamaan viimeisiä juhlajärjestelyitä. Vaikka hommaa oli paljon, ehdin kuin ehdinkin saamaan kaiken valmiiksi ajallaan! :-) Leivoin tarjolle mm. appelsiini-suklaajuustokakkua, macaronseja, kinuskikakkua, pikkuleipiä ja suolaisia piirakoita. Lisäksi oli vielä paljon skumppaa, mansikoita ja erilaisia salaatteja... Oli kyllä mukavat juhlat kotonakin! Porukkaa tuli yllättävän paljon, juttua riitti ja lahjojakin tuli täysin yli odotusten. :'')
 Illalla Jasse tuli meille aloittelemaan iltaa - tai no, pitämään seuraa, koska oli kuskina - ja meillä oli ilmeisesti jo aika juhlavat tunnelmat matkalla autossa... XD
 
Päädyttiin taas jotenkin kummasti jatkoille Glowiin. Paljon porukkaa saapui paikalle, joten baari oli aivan tupaten täynnä - mutta ei se menoa haitannut! :-D Meidän kokoonpanoon kuului mm. Jasse, minä, Oona, Sonia, Jossu, Tyyne, Olli, Riku, Ville, Ese, Aku, Eetu,... ja monia muita!
Pilkkuun asti juhliminen hyvässä porukassa oli täydellinen päätös täydelliselle päivälle! Olkoonkin, että aikaisin aloittelu kotona juhlissa ja tiheään litkityt drinkit tuntuivat pariinkin otteeseen illan aikana... No pääasia, ettei aamulla ollut krapulaa! :-) 

Kiitos vielä kaikille osallistuneille ihanasta päivästä ja illasta!

6 kommenttia:

  1. Onnea lakin johdosta! :) kova urakka takana ja elämä edessä :D

    VastaaPoista
  2. Onnea paljon tuoreelle ylioppilaalle! <3

    VastaaPoista
  3. Paaaaljon onnea! <3


    ps. nuo sun hiukset on ihanat!!

    VastaaPoista
  4. mirya: Kiitos! :-) Niinpä niin, etiä päin vaan.. ♥

    Marsuma Repale: Kiitos paljon! ♥

    Kaiku: Kiitos! :') Ja kiitos vielä kertaalleen, alan itsekin olla jo tottunut ja mieltynyt tähän uuteen lookkiin.. ♥

    Annele: Kiitos kiitos! :-))

    riri: Kiitos viiskyttuhatta kertaa! ♥

    VastaaPoista