lauantai 30. lokakuuta 2010

Onni on rihkamaa ja pitsiä

Tänään olin siis Ideaparkissa! Lähdettiin matkaan melko aikaisin, joskus ennen kahtatoista, ja kotiin palattiin lopulta yhdeksän jälkeen. Eli aika pitkä päivä liikenteessä, mutta kivaa oli! ; )


Halusin uhmata jotain (säätä/itseäni/ketä?) ja laitoin jalkaan 12 cm:n korot (jotka sattuvat olemaan suosikkini). Aika hämyä kieltämättä tunkea villasukat juhlakenkiin, mutta naurakaa rauhassa, tykkäsin niistä kovasti! : P
Kengät olivatkin sitten yllättävän hyvät jalassa, vaikka kiepuinkin ympäri kauppoja puoli päivää!

                                             Päivän ostoksia:



Paljastus nro 1: Yksi suurimmista heikkouksistani on kännykkäkorut. Aa, ne vaan on niin ihania! ♥_♥ Tällä hetkellä kännykässä mollottaa siis kaikenkaikkiaan seitsemäntoista korua, jotka painavat enemmän kuin kännykkä itse. Mutta siis, tämän päivän ostokset olivat aika koru painotteisia; näiden lisäksi ostin vielä yhden korun, jota en enää kotiin tultuani jaksanut alkaa kuvailemaan. Siitä tulee varmasti kuvaa myöhemmin! ; )





Myönnetään, olen varsin epäedustava tässä kuvassa, mutta kiinnitetään huomio mielummin tuohon hameeseen! : // Eli joo, se on kerrostettu, punamustaa ruutua ja aavistuksen kimaltavaa mustaa. Sitten siinä on vielä tuollainen kiva vyö...


 Paljastus nro 2: En voi vastustaa niitä sellaisia automaatteja, joihin laitetaan rahaa ja yritetään noukkia joku tavara/sieltä tulee joku tavara, kun käännetään. Ihmiset aina sanoo, että ''et voi olla tosissasi, toi nyt on ihan pikkulasten puuhaa'', mutta sisälläni asuva pieni lapsi tulee olemaan siellä vielä aikuisenakin! >: D Oli muuten voittajafiilis, kun onnistuin noukkimaan sieltä automaatista juuri sen, minkä halusin! XD 



Eikä tähän kai mitään lisättävää! : DD Paitsi että, HYVVEE HALLOWEENIA KAIKELLE KANSALLE!

6 kommenttia:

  1. ÄÄ! Mäki tahon tollasen sateenkaari vaaleenpuna nallen! Tollai homo nalle ;w;♥!

    Ja oi oot taas söpönä kuvissas.
    Hei toi hame sopii sulle _täydellisesti_ ja se on tosi hieno :-)

    VastaaPoista
  2. Haha, voi olla, että saat sen jossain välissä, jos musta alkaa tuntumaan, etten sitä tarvitse.
    ; D (Parhaan ystävän etuja!)

    Huih, mulla feilas eilen ihan kaikki, mutta kiitos nyt kumminkin. :--D Ja hih, mine tykkäsin kanssa, ainakin silloin, kun se ei ollu vielä päällä. : )

    VastaaPoista
  3. Oot aina niin söpöliini joka paikas ♥♥
    Mullekkin kelpais noi kännykkäkorut :-D

    VastaaPoista
  4. Oooooi, kiitos! ; ) ♥ Accessorizesta saa vaikka mitä kivaa! Harmi vaan, ettei Kampissakaan ole sitä enää..

    VastaaPoista
  5. kampissa on accessorize :DDDD kävin siellä just viime viikol

    VastaaPoista
  6. Hilla: Ai on vai? :--D Sehän lähti pois jossain välissä... tosin ehkä se vain siirtyi tms?

    VastaaPoista