tiistai 3. huhtikuuta 2018

Pääsiäinen Vääksyssä

Heippa! Päivät ovat pidentyneet ja muutenkin kevät tekee tulojaan - yksi varma merkki siitä on tietenkin pääsiäinen. Vietin kevään alun juhlaa tällä kertaa Vääksyssä. :-)
 
Sain porukoilta kyydin Vääksyyn perjantaina, joten lähdettiin hyvissä ajoin liikenteeseen. Oli tosi kaunis ja aurinkoinen päivä!
Lupauduin jo aikaisemmin, että tulisin pääsiäiseksi Tonyn seuraksi Vääksyyn. Olihan siitä jo ikuisuus, kun olin viimeksi siellä käynyt! Enkä ollut nähnyt Renttua tai Saagaakaan ikuisuuteen.
Mango-chiatuorepuuroa, hedelmiä & marjoja
 
Kaivattiin molemmat ihan vaan rentoa yhdessäoloa, eikä sen kummempaa tekemistä, mutta kukkakaupassa oli pakko käydä! Ostin Tonylle valkoisen helmililjan ja kotiin viikunapuun. Taas uusi tulokas omaan kasvitarhaan. <3
Näitä kahta (tai kolmea) oli kyllä ihan hirveä ikävä! <3 
Pääsiäinen oli oikeastaan hyvin Game of Thrones painotteinen: luettiin yhdessä kirjoja eteenpäin ja katsottiin aina välillä yksi jakso eteenpäin. :-D
Nyhtissalaattia
Oli oikein onnistunut pääsiäinen ja kaikin puolin rentouttava reissu Vääksyyn. <3 Palailin kotiin eilen illalla, jolloin sää ei ollut enää ollenkaan keväinen.. Tänne satoi vähintään kymmenen sentin lumihanki yhden päivän aikana. Eikö kevät voisi ihan oikeasti jo tulla?
Miten teidän pääsiäinen sujui? :-)

4 kommenttia:

  1. Näyttää kivalta ja rennolta pääsiäisen vietolta <3 Ihana pari ootte!

    Ja talven takaisku ei ollut yhtään kiva juttu, mut toivottavasti lumi sulaa äkkiä poiskin. Iloa ja jaksamista kevätpäiviin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä mukavaa ja rentoa. :-) Kiitos paljon! <3
      Onneksi nyt on jo satanut pois suurin osa lumesta. Kyllä se kevät vielä tulee! Kiitos ja samaa myös sinne! <3

      Poista
  2. Relationship goals: yhessä sohvalla lukemassa kumpikin omaa kirjaansa ♥___♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä aika täydellinen tapa viettää aikaa yhdessä! <3 Etenkin, kun on tällainen lukutoukka.. :-D

      Poista