keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

MyDay: hammaslääkäri & aikaisia herätyksiä

Heippa! Kuvasin taas vaihteeksi MyDayn, joka tällä kertaa tosin ei ole ihan niin ihanteelliselta päivältä. Hammaslääkärin jälkeen ajattelin jo lopettaa kuvaamisen, sillä tuntui, ettei enää voi paljon huonommin mennä.. Mutta kuvasin kuitenkin päivän kaikkine vastoinkäymisineen - ja tästä ainakin näkee sen, ettei se arki aina ole pelkkää ruusuilla tanssimista! :-D
 7.30: Herätyskello soitti hyvissä ajoin, sillä piti ehtiä laittautumaan ja syömään aamupalaa ennen hammaslääkärille lähtöä. Tosin laittautumiseen meni alle 10 minuuttia ja syömiseen puoli tuntia, joten oli sitten paljonkin aikaa stressata hammaslääkäriä..
8.00: Aamupalaksi mangochiapuddingia, mangoa, pensasmustikoita ja kahvia. Lueskelin samalla lehteä ja pelasin Candy Crush Sagaa, johon olen koukuttunut näin sopivasti vuosia muuta maailmaa jäljessä.
9.00: Marimekon tunika on ihan yksi lemppareista, mutta sillä alkaa tarjeta kunnolla vasta nyt, kun säät ovat lämmenneet. :-) Meikkien suhteen olen viime aikoina ollut melko laiska: käytän ehkä hyvällä tuurilla peitepuikkoa, valokynää ja ripsiväriä.
9.30: Pääsin viimein lähtemään hammaslääkäriin, enkä edes ehtinyt vielä stressata itseäni kuoliaaksi. En tiedä, välittyykö hammaslääkäripelko mitenkään tästä tekstistä.. :-D
10.20: Aika hammaslääkärillä sujui muutoin hyvin, mutta aloin voimaan lievästi pahoin, kun puudutusainetta laitettiin normaalia isompi määrä. Olen ennenkin saanut oireita puudutusaineista, mutta niitä on tullut lähinnä Akuutissa.. Oli miten oli, palasin kotiin puolet naamasta puuduksissa ja turvonneena. Onneksi nyt ei tarvitse enää vuoteen käydä hammaslääkärissä!
11.30: Kotimatkalla veli soitti, että pitikin vielä lähteä kiireesti muokkaamaan yhtä työjuttua. Kiirehdin siis kotiin, tehtiin korjaukset ja viimeisteltiin työ painoa varten.
12.30: Päivän onneton ateria, sillä leukaan alkoi sattua heti, kun puudutusaineen vaikutus alkoi kadota. Pahin virhe ikinä oli syödä omenaa, sillä siinä oli aivan liikaa puruvastusta.. Ei siis sattunut hampaisiin vaan kohtiin, joihin laitettiin puudutusainetta.
13.00: Voimattomina löhöiltiin Pupan kanssa sängyn nurkassa vilttiin kietoutuneena ja lueskeltiin Game of Thrones -kirjojen toista osaa. Okei, aika iso osa ajasta meni myös tatuointikuvien selailuun, sillä leimakuume kasvaa päivä päivältä..
16.30: Jotenkin se aika vaan kului lukiessa ja havahduin vasta pitkän ajan päästä siihen, että pitäisi varmaan syödä välipalaa. Päärynän vaihdoin suosiolla mandariiniin, sillä kaiken vähänkään kovemman syöminen sattui ihan liikaa. Huom: syön siis kaikki hedelmät ja päärynät raakana, koska en pidä kypsistä hedelmistä.. :-D Samalla maalailin ja siemailin teetä.
17.30: Katsoin yhden jakson Stranger Thingsiä Olen ihan koukussa.. ja maalailin.
18.30: Sitten kauppaan! Meidän lähikaupoissa on muuten yllättävän hyvät vegevalikoimat. ;-)
20.00: Kotiin tullessa sain kuulla, että pitää sittenkin tehdä vielä muutoksia työhön. Ärsytti ja väsytti, mutta onneksi muutosten tekeminen oli lopulta tosi nopea homma.
21.00: Omenan ja päärynän syöminen oli kohtalokas virhe, sillä leuka kipeytyi entisestään. Lopulta sain syötyä, mutta en pystynyt nukkumaan vielä pitkään aikaan. Tuli nimittäin niin järkyttävät kivut, että teki mieli itkeä. Edes särkylääke ei auttanut ja olin ihan varma, että sekoan, jos en pian saa unta.. Onneksi jossain vaiheessa nukahdin ja aamulla leuka ei ollut enää ihan niin kipeä.

Kivut ovat jatkuneet tähän päivään asti, mutta nyt voi onneksi jo syödä vähän vapaammin. Enää on pientä kipua leuassa, kun pureskelee. Niin hämmentävää oikeasti. Olenko ainoa, joka saa 
puudutusaineista oireita? Nyt vaan mietityttää, mitä voin jatkossa käyttää, kun jo kahdesta eri valmisteesta on tullut kipuja..

Ps. Olen nyt kuitenkin alkanut vakavissani harkita päiväpolin mahdollisuutta, 
mutta siitä lisää vähän ajan kuluttua.

11 kommenttia:

  1. Mitäs sulle tehtiin siis hammaslääkärissä, kun piti puuduttaa? Jos revittiin hammas irti niin kipu on aivan normaalia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan vaan porattiin, olisin ehkä osannut yhdistää kivun hampaanpoistoon. :-)

      Poista
  2. Onko se päiväpoli ihan sh:nkin takia? Kumpa voisit pian paremmin!!! Itse aloin nousta tammikuussa valtavan ja pitkän takapakin jälkeen ja nyt on niin ihanaa kun vihdoin jaksaa taas ja on parempi olla. :) Tsemppiä!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päiväpoli on pääasiassa sh:n takia, mutta myös masennuksen. :-) Toivon mukaan asiat tästä vielä selkiytyvät. Ihana kuulla, että menee paremmin nyt! Kiitos ja tsemppiä myös sinne! <3

      Poista
  3. Myös hampaan pakkaamisesta voi jäädä kipua, ei tarvitse olla edes poisto, koska puudutusaineen hälvettyä paikkakohta voi olla kipeä ja pureminen sattua jonkin aikaa. Se lievenee ajan kanssa, mut ei kuulemma ole tavatonta, vaikka muutamaa kuukauttakin myöhemmin paikattua hammasta voisi vielä vihlaista/kivistää, se riippuu paljon miten paha reikä on ollut ja miten ne hermot siellä menee. Mulla esim. yksi poskihammas jäi todella kipeäksi paikkaamisen jälkeen, ja vielä puoli vuotta myöhemminkin se välillä ilmoitteli itsestään, kunnes lopulta parani.

    Mut kuulostaa, että sun tapauksessa voi olla ihan yliherkkyys puudutusaineelle, tosi harmillista! Kipu ei ainakaan yhtään lievitä hammaslääkäripelkoa...

    Mut olit silti urhea, kun sait hoidettua asian rohkeasti pois päiväjärjestyksestä! Samaa tsemppiä kaikkien muidenkin hoitokuvioiden osalle :) Päiväpolista voi olla iso apu ja tuki, ja olet sen kaiken ansainnut <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paikatun hampaan kipu voi joo tuntua vielä pitkän aikaa, eikä se ole vierasta itsellekään. Mutta tällä kertaa (kuten aikaisemmin) kipu ei tuntunut hampaassa, vaan nimenomaan kohdissa, joihin puudutusaine oli laitettu. Oli vähän ikävä kokemus kieltämättä. :/ Mutta nyt se no tosiaan ohi onneksi! <3 Kiitos paljon. Toivottavasti polista on apua. :-)

      Poista
  4. Voi ei! Onpa ikävä kuulla, että tuli moisia kipuja :( Toivottavasti ei ole enää tälleen parin päivän jälkeen moisia oireita!

    Sulla on muuten aivan ihanat hiukset :) Oispa mulla yhtä pitkät! Nää ei oikein meinaa kasvaa ihan tuonne asti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä tosi ikäviä kipuja! Menivät onneksi suunnilleen viikossa ohi kokonaan. :-) Jatkossa täytyy olla varovainen puudutusaineiden kanssa..
      Voi ei, kiitos paljon <3 Se on kyllä harmi, ettei monilla kasva hiukset tietyn rajan yli.. Olen yllättynyt, että nämä vielä kasvavat. :-D

      Poista
  5. Suosttelen oikeasti sitä polia tai ihan mitä vaan että saat sun syömiset kuntoon. Omena EI ole lounas, itseasiassa nyt sulla ei ollut ollenkaan lämmintä ruokaa vaikka oot aiemmin maininnut, että sulle on sallittu toisen lämpimän ruoan skippaaminen. Mutta ei kuitenkaan varmaan molempia? En tiedä mitä itse ajattelet ton kyseisen päivän ruoista, mutta suoraan sanottuna söit energiamäärällisesti ehkä puolet siitä, mitä sun pitäisi VÄHINTÄÄN päivässä syödä.
    En ihan usko, että yksin saisit tehtyä mitään tarpeeksi isoja muutoksia, että saisit syömistä normalisoitua. Vaikken itse ole lääkäri niin hiukan epäilen sen kyseisen ihmisen ammattitaitoisuutta syömishäiriöiden suhteen, joka on oikeasti antanut sun syödä vain yhden lämpimän aterian päivässä tai ylipäätään olla vegaani, vaikket ole läheskään parantunut.
    Ja pahoittelen tän kommentin paasaavaa sävyä, mutta pitkäaikaisena lukija toivon oikeasti, että saisit apua tohon tilanteeseen. Tsemppiä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samat sanat täältä ja mie kyllä uskon että tuosta pääsee vielä eteenpäin taas <3 Kunhan vaan uskaltaa ottaa apua vastaan, kun näyttää että yksin on liian haastavaa (ja se on täysin ymmärrettävää). Tsemppiä täältäkin <3 Rohkeasti eteenpäin. Anoreksian kanssa et saavuta mitään, kun taas ilman sitä saavutat paremman elämän, kun voit nauttia täysillä asioista.

      Poista
    2. Olen menossa nyt vähän myöhemmin päiväpolille. :-) Sanoinkin postauksessa, että päivän ruokailut jäivät heikommiksi ja lämmin ateria oli vain omena JA puuroa maapähkinävoilla. Tämä oli siis vain yksi päivä ja yksi kehnommin onnistunut ruokailu, joka johtui kivuista. Mutta ymmärrän pointin, sillä ruokailut ovat sujuneet paremminkin.
      En epäile ravitsemusterapeutin ja muiden hoitotahojen ammattitaitoa, sillä nämä päätökset on tehty silloin, kun olen voinut paremmin. Vegaanisuus ja yksi lämmin ateria eivät ole nykyisen ruokavalion ongelma tai syy, vaan ruokien vähentäminen ja karsiminen.
      Kiitos. Eiköhän asiat tästä vielä järjesty. :-)

      Anonyymi 2: Kiitos, eiköhän tästä vielä eteenpäin päästä polin avulla. <3

      Poista