sunnuntai 29. huhtikuuta 2018

Maailmankaikkeuden sekavin postaus

Heippa! Pahoittelut, että on kestänyt kommentteihin vastaamisessa, mutta yritän ehtiä huomenna niiden pariin. :-) Nyt kuitenkin vähän kuulumisia kuluneelta viikolta!
Voisin oikeastaan ihan ensin aloittaa päiväpoli-asialla. Päädyin nimittäin lopulta siihen ratkaisuun, että lähden kokeilemaan hoitojaksoa siellä. Vielä on armonaikaa viikko ennen päiväpolin alkua, joten ehdin rauhassa totutella ajatukseen. Syömishäiriö huutaa ja kirkuu päässä kovempaa kuin aikoihin, mutta yritän kuunnella tervettä puolta ja ottaa vastaan kaiken tarjotun hoidon. :-) Kävin tänään (sunnuntaina) tutustumiskäynnillä päiväpolilla ja paikka vaikutti ihan mukavalta.
En oikein edes osaa pukea sanoiksi sitä ajatusryöppyä, jota käyn mielessäni läpi 24/7 liittyen vointiin, syömisiin ja päiväpoliin. Tiedostan, ettei nyt mene kovin hyvin, mutta hoitojakson jälkeen menee toivottavasti paremmin. Asiat kyllä järjestyvät, kuten aina muistan täällä hokea.
Alkuviikko sujui mukavissa merkeissä, kun Tony tuli vierailemaan tuttuun tapaan. Tein jonkin verran työjuttuja (nyt ne on viimein kaikki tehtynä!) ja muutoin otettiin vaan rennosti. Käytiin kiertelemässä kirppareilla, katsottiin elokuvia ja ulkoiltiin kauniissa kevätsäässä. <3
Olen niin kaivannut sitä, kun voi vaihtaa tennareihin ja riisua takin, kun ulkona onkin niin lämmintä. On aina yhtä ihanaa, kun päivät alkavat pidentyä, luonto herää henkiin ja ilmat lämpenevät. Olen ikuisesti kesän lapsi, joten onneksi pitkä talvi alkaa olla taas takana!
Viimeinen joululahjalippu pääsi käyttöön, kun käytiin torstaina katsomassa Avengers: Infinity War -elokuva veljen kanssa. Tätä olikin odotettu jo ikuisuus! Olin ihan sanaton elokuvan jälkeen, sillä se oli vielä paljon parempi ja vaikuttavampi, kuin olin uskaltanut toivoakaan. Nyt vaan odotan innolla seuraavaa osaa, sillä Infinity War jäi niin ärsyttävän jännittävään kohtaan, että haluaisin heti tietää, miten tarina jatkuu!
Avengers: Infinity War kerää yhteen joukon supersankareita, jotka yhdessä lähtevät taistoon koko universumia uhkaavaa Thanosia vastaan. Thanos yrittää koota haltuunsa kaikki ikuisuuskivet, joiden avulla tämä voisi pyyhkiä pois puolet maailman ihmisistä. Supersankarit käyvät taistoon tähän mennessä uhkaavinta paholaista vastaan - mutta riittääkö se?
Vapautan itseni kaikesta vastuusta ja nimeän syylliseksi Infinity War -elokuvan, sillä eksyin seuraavana päivänä DVD-hyllylle.. Thor 3. elokuvan olin ihan oikeasti jopa suunnitellut hankkivani, mutta Spider-Man Homecoming tarttui mukaan hetken mielijohteesta. :-D
Siinäpä ne kuulumiset taisi pääpiirtein olla. Syytän myöhäistä ajankohtaa ja kiireistä päivää siitä, että tästä tuli mahdollisesti maailmankaikkeuden sekavin postaus.
Nyt vaan vapun viettoon - toivottavasti aurinkoiset säät palaavat tiistaihin mennessä! <3

6 kommenttia:

  1. Vaikka sä hymyilet, niin sun silmistä näkee että et voi hyvin. Niissä on samanlainen tyhjyys kuin aiemmin kun olit sairaampi. Toivon, että pian taas hymyilet ihan sielusta asti :D <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä ihan totta, silmistä näkee, ettei voi hyvin. Mutta kyllä se aito hymy vielä palaa! <3

      Poista
  2. On mahtava kuulla että päätit antaa päiväpolille mahdollisuuden! Sä ansaitset elämän, ja syömishäiriön kynsissä ei voi kunnolla elää. Kaikki tuntuu paljon ankeammalta, kun päivästä toiseen mukana seuraa väsymys, tyhjyys ja kylmyys sekä hirveät paineet "pitää kaikki kontrollissa". Ton kamalan kierteen sijaan olis ihanaa nähdä sut onnellisena. Onneks sulla on ilmeisesti hyvät sosiaaliset tukiverkostot, kyllä sä pystyt tähän <3 Voimia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se taitaa olla ainoa hyvä vaihtoehto tässä tilanteessa, koska omin voimin en nyt pärjää. Kiitos, eiköhän asiat tästä vielä järjesty! <3 Ja se on totta, syömishäiriön kanssa ei vaan voi elää täyttä elämää.

      Poista