keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

Brunssi Kotikolossa

Heippa! Viime keväänä alkoi perinne, jota päätettiin jatkaa tänäkin vuonna: brunssi Kotikolossa. Aurinkoinen sää, värikkäitä tarjottavia ja ystävien seuraa, siinä on tämän brunssin salaisuus. Palataan siis vielä hetkeksi lauantain tunnelmiin. :-)
Brunssin oli tarkoitus alkaa jo 12-13 aikoihin, mutta kun päästiin Tonyn kanssa paikalle,  oli paikalla vasta Karoliina, Sanni ja Elli. Laiteltiin tarjottavia, juteltiin ja pelattiin Muumi-peliä.
Puoli kolmen aikoihin alettiin jo olla nälkäisiä, mutta muita vieraita ei vieläkään näkynyt..
..kunnes sanottiin ääneen taikasanat: nyt ei kyllä jaksa enää odottaa, mennään syömään. Silloin ovikello soi ja loput vieraat ilmestyivät paikalle!
 
Brunssilla oli edellisvuoden tapaan nyyttäriteema, joten jokainen toi oman panoksensa tarjoiluun. Oli mm. banaanileipää, lettukakkua, smoothieta, hedelmäsalaattia,.. <3 Vein mukanani piirakkaa ja vadelmaista chiapuddingia. Alla oleva resepti on melko suureen määrään, mutta vanukas onkin niin hyvää, että sitä kannattaa tehdä kerralla isompi satsi! ;-)
Vadelma-vaniljachiapudding
500 g pakastevadelmia + 1/2 dl vettä
1 dl chia-siemeniä
1 prk (500 g) Alpron kookosjogurttia
1 tl vaniljajauhetta / 2 tl vaniljasokeria
(makeutusta oman maun mukaan)

Mittaa vadelmat ja vesi kattilaan. Kiehauta ja keittele, kunnes vadelmat alkavat pehmetä. Anna jäähtyä. Sekoita vadelmasoseeseen loput ainekset ja kääntele huolella sekaisin. Anna tekeytyä jääkaapissa muutaman tunnin ajan tai yön yli.
 
Aika kului hirveän nopeasti ja oltaisiin Tonyn kanssa mielellään jääty vielä pidemmäksikin aikaa, mutta piti mennä kotiin jatkamaan työjuttuja. Se oli oikeasti tosi harmi, sillä loput vieraat ehtivät juuri ja juuri istahtaa ennen, kuin oltiin jo matkalla kohti ulko-ovea.
Brunssi oli joka tapauksessa kaikin puolin onnistunut: rentoa ajanviettoa ystävien seurasta ja hyvästä ruoasta nauttien. Näitä lisää, kiitos! <3

PS. Sain viimein kuvattua närhen, joka on lempilintuni. Tätä ei ollakaan odotettu kuin suunnilleen vuosi, sillä joka kerta, kun olen bongannut närhen, on se lentänyt hirveällä hopulla pois ennen kuin olen saanut objektiivin paikalleen..

2 kommenttia:

  1. Oi mitä herkkuja! Toi chiavanukas-resepti menee testiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! :-) Jee kiva kuulla, toivottavasti tykkäät <3

      Poista