sunnuntai 18. lokakuuta 2015

''Luottakaa itsenne elämän kyytiin ja nauttikaa matkasta, älkää unohtako toisianne''

Heips! Olin eilen Järvenpäässä Oonan tupareissa: sain vasta pari päivää aikaisemmin kutsun juhliin, joten lähtö oli täysin extempore. Olin suunnitellut viikonlopulle jo vaikka mitä, mutta olihan sitä lähdettävä ystäviä tapaamaan! Näitä tilaisuuksia kun ei ihan joka päivä enää tule..
 Olin ihan kahden vaiheilla lähdenkö vai en: ystäviä oli ikävä ja illasta tulisi varmasti mahtava, mutta ajomatkaa olisi tunti suuntaansa. Olin kieltäytyä jo ties miten monta kertaa, kunnes lopulta päätin lähteä. Sain Jasselta kyydin, joten sekin puoli oli hoidossa.
Lauantaina odotinkin jo innolla tupareihin lähtöä. Puoli kahdeksan aikoihin kyyti tuli, ja lähdettiin ajamaan kohti Järvenpäätä..
 ..missä bileet olivat jo aluillaan. Koossa olikin koko lukioaikainen porukka (tai ainakin ne, joiden kanssa oltiin jo lukion ensimmäisellä): Oona, Hanna, Jasse ja Jossu. Myös monia muita tuttuja ja vähän vähemmän tuttuja naamoja ilmestyi paikalle illan kuluessa. 
 Ilta kului musiikkia kuunnellessa, juomapelejä pelatessa, juodessa vähän lisää ja jutellessa. Fiilis oli tosi mahtava viinillä saattoi olla tässä oma osuutensa..! Aika kului yhdessä silmänräpäyksessä - ja sitten kello olikin jo yli puolen yön. Porukka alkoi siirtymään baaria kohti, mutta me päätettiin Jassen kanssa jo lähteä ajamaan Lahteen. Loppuyö kuluikin sumuisella moottoritiellä ajaessa, musiikkia kuunnellessa ja jutellessa. Sen vaan sanon, ettei mikään voita sitä tunnetta, kun viimein 2.40 sai kaatua omaan sänkyyn nukkumaan. ;-)
 Pähkinänkuoressa tupareista jäi mieleen..
Pitäisi pitää enemmän yhteyttä lukioaikaisiin ystäviin - vasta tavatessa sen kunnolla tajusi, miten paljon on muita ikävöinyt!
Oonan ja Krisun siisti ja kotoisa asunto.
Hyvällä porukalla vietetty aika.
Jomotus ohimoissa, joka muistuttaa konkreettisesti viinin petollisuudesta en ikinä juo viiniä, ja tälläkin kertaa se meni vasta lantrattuna, mutta ainakin teki tehtävänsä...
Onneksi päätin lähteä, sillä ilta oli todella onnistunut! :')
Sitä paitsi, ehtii ne velvollisuudet hoitaa nyt alkavalla syyslomaviikollakin.
Superia syyslomaa kaikille, joilla se nyt alkaa! Heippa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti