Perjantain reissu peruuntui lopulta ihan vain oman jaksamisen
perusteella, eikä se kauheammin lopulta harmittanut. Tämän päiväinen
harmittikin sitten molempien puolesta: suunniteltu reissu IKEAan piti
jättää väliin, kun auton akku petti, eikä sillä romulla olisi päässyt
kotipihaa kauemmaksi. :<
En oikeastaan edes tiedä, miksi juttu harmitti niin kamalasti - olihan meidän tarkoitus vain ostaa tuoksukynttilöitä ja käydä ulkona syömässä - mutta koko aamun ja pitkälle iltapäivään olen vain itkenyt silmät päästäni. Oppikirjojen mukaista pettymystenhallintaa? Tiedän, olen käyttäytynyt tänään kuin pieni lapsi, mutta ei aina voi olla niin hillitty ja hallittu.
Okei, tiedän kyllä, ettei koko aamupäivän itku liity pelkästään yhden kivan jutun peruuntumiseen.
Todellisuudessa olen valtavan turhautunut omaan tilanteeseeni, siihen kuinka kaikki junnaa paikallaan, enkä saa mitään kunnollista tehtyä. Kaikessa kauneudessaan rakastan ensilunta ja sitä, kuinka se lupailee joulun tuloa, mutta samalla se tuntuu järjettömän pelottavalta. Enää en ajattele - kuten niin usein ennen - että talvi on vihamielinen olento, joka tahtoo vain tehdä olon kurjaksi jäädyttämällä raajat ja nenänpielen. Oikeastaan jopa nautin talvesta, siitä kuinka se on osa luonnon rytmiä ja vaihtelua. Tiedän joulun taas pian lämmittävän ja että talven jälkeen kevään tulo on mitä ihmeellisintä. Samalla silti pelkään. Miten jaksan taas uuden kylmän ja valottoman talven?
Oli miten oli, tämä päivä ei ole ehkä ollut mikään maailman helpoin. Anteeksi, etten voi kertoa teille mitään järisyttävän positiivista ja piristävää: sillä aina niin ei voi olla. Aina ei jaksa hymyillä ja puhua asioiden valoisista puolista. Välillä pitää saada käyttäytyä lapsellisesti ja itkeä koko aamupäivä. Uskokaa pois, olo helpottuu silläkin tavoin. :')
Vähän silti valoa tunnelin päässä - en halunnut kuluttaa vielä iltaakin itkemiseen ja mököttämiseen. Lähdettiin ulkoilemaan viileään ja raikkaaseen ulkoilmaan, käytiin pikaisesti kaupassa ja tuotiin sitten Subwaysta ruoat kotiin. Vegepihvisalaatti, reippailu ulkoilmassa ja siihen päälle pari jaksoa Rillareita - ja kyllä se mieliala alkaa väkisinkin nousta! :'')
Toivotaan, että syyslomaviikko lähtee käyntiin vähän paremmissa merkeissä - eikä enää tule mitään suurempia pettymyksiä! Ja että saadaan tuo autonrotiskokin vielä kuntoon.... Heippa! ♥
Ps. Kiitos postausideoista! :---)
:--) Onneks huonot päivät väistyvät lopulta miljoonien hyvien muistojen tieltä
VastaaPoistaVaikka blogi pyrkiikin olemaan positiivinen, ovat myös postaukset kurjista päivistä sallittuja! Ja olet oikeassa, välillä täytyy käyttäytyä kuin pieni lapsi ja itkeä paljon - se helpottaa! Onneksi maailmassa on näitä piristäviäkin tekijöitä c:
VastaaPoistaihan hyväksyttävää vaihtelua tällaiset vakavammat postaukset. et ole mikään superihminen vaikka oletkin superihana, ja pettymykset sekä kiukkukohtaukset kuuluu elämään.
VastaaPoistaitse aina ajattelen talvesta että maailma ns. nukkuu silloin. tai ainakin luonto. hyväksy se, että pelkäät niin oot jo askeleen edellä sen voittamista :) kynttilät ja muut piristykset on keksitty talvea varten ja kun se on sen verran synkkää aikaa niin voi antaa oikeasti luvan itselleen olla vaan ja rentoutua kun tarvitsee.
Ihanan rehellinen postaus. Arvostan! :)
VastaaPoistaMusta on vaan hienoa, että pystyt näyttämään tunteet. Ei niitä pidä aina padota sisään ja niistä voi vähän avautua vaikka sitten blogissakin. Monet bloginpitäjät antaa ymmärtää että elämä on koko ajan pelkkää ihanaa ja mukavaa ja kivaa. Mutta se ei ole realistista ja mun mielestä se on vähän tekopyhääkin. Vaikka toisaalta ymmärrän senkin että tahtoo vähän rajata aiheita. En vain tiedä miksi aiheet pitää rajata siten että ikinä ei muka ärsyttäisi tai itkettäisi tai tuntuis siltä että kaikki on ihan hanurista. :D Se on elämää.
VastaaPoistaKyllä ajan kanssa kaikki muuttuu, eikä vaan junnaa paikallaan, jos vaan todella tahtoo jotain muutosta. Tsemppiä <3
Karpo: Totta! :') Ja mennään sitten vaikka joku päivä porukalla IKEAan, että saan ne tuoksukynttilät ostettua! ♥
VastaaPoistaChrisu: Totta, sitä itsekin välillä miettii, että miksi tänne ei voisi muka välillä postailla jotain vähemmän iloistakin.. :-) Se todella helpottaa, kun saa välillä itkeä. Totta, onneksi aina lopulta löytyy taas jotain ihanaa ja piristyy! ♥
riri: Apua, ihana tuo kohta ''et ole mikään superihminen vaikka oletkin superihana''! ;_; ♥ Ja joo, ihan totta. Kiukku ja suru kuuluu elämään, ei kenenkään elämä ole aina pelkkää hymyä ja naurua!
Ihana ajatus myös tuo nukkuminen, koska periaatteessahan luonto kerää silloin voimiaan seuraavaa kevättä ja heräämistä varten. :-) Totta, onneksi saan taas pian lisää kynttilöitä! ♥
Aurélie: Kiitos paljon! :-) Samaa rehellistä linjaa on luvassa myös seuraavassa postauksessa..!
Kaiku: Olen kyllä enemmän kuin samaa mieltä kaikesta, mitä sanoit. :') Jotenkin sen vaan tunnistaa myös itsestään, kuinka paljon helpompi on jättää ne surut ja harmitukset kertomatta - osittain rajatakseen aiheita ja osittain vaan siksi, että niin on helpompaa. Välillä kuitenkin täytyy vähän purkaa niitä surullisempiakin tuntemuksia (helpottaa muuten oikeasti tosi paljon, vaikka ''vain'' täällä blogissa kirjoittelee!). :'')
Kiitos, et tiedäkään kuinka hyvältä tuon lauseen kuuleminen nyt tuntuu. ♥