sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Kesän tuoksuinen

Okei, hyvin hyvin hyvin hämmentävää, mutta olen alkanut pitämään talvesta! :o Ihana kimaltava lumihanki, joskus jopa kylmästä kipristelevät sormenpäät ja kaikki sellainen on aika yllättävän ihanaa. ..varsinkin kun tuo aurinko on taas kierähtänyt esiin toiselta puolelta maailmaa ja lupailee jo vähän tulevasta keväästä! Joo, kumminkin, kuluneesta viikosta ei ole kauheasti kuvainformaatiota - ostosten lisäksi....

Eyeliner & hajuvesi (yht. n. 25 e, The Body Shop)
Perjantaina oli tarkoitus mennä tuhlaamaan kertynyttä rahasummaa - josta kohta lisäinfoa - muutamien tarpeellisten juttujen hankkimiseen. No, siinä kävi nyt kuitenkin niin, että ehdin vain yhteen kauppaan, josta ostin ihanan kesän tuoksuisen hajuveden ja eyelinerin, ennen kuin törmäsin ''vanhaan'' tuttuun. Juteltiin lopulta niin kauan, että oli sen jälkeen vaan pakko lähteä jatkamaan matkaa kohti kotia.. Säästyivätpähän rahat sillä kertaa - ja ennen kaikkea oli ihanaa tavata sitä ''vanhaa'' tuttavaa! ; )
Derwentin piirrustusvihko & lyijäri (yht. n. 14 e)
Nämä ei nyt selkeästikään esiinny kronologisessa järjestyksessä, mutta pitäähän sitä pakkaa välillä vähän sekoittaa.. vai miten se nyt meni? :-D Alkuviikosta tuskailin sarjakuva -kurssin kanssa, koska tajusin, ettei se todellakaan sovi minun piirtotyylille.. No, yritin paikkailla asiaa ostamalla kunnon paperia ja kynän, josta tulee allekirjoittaneen mielestä sitä parasta jälkeä (2H kunniaan! ; D)... Nyt olen saanut jopa tulevan sarjakuvan hahmot luonnosteltua, maalattua ja tussattua - kyllä tästä vielä jotain tulee! :--D

Dr.Denimin farkut (5 e, Lanttila)
Se ''maaginen rahasumma'', josta siis aikaisemmin mainitsin, lähti matkaan kirpparilta. Olen ihan tyytyväinen, koska viikon myynneistä jäi 40 euron pöytävuokran jälkeen vielä reilut sata euroa! :-D
Lähdin tietysti heti juhlistamaan asiaa kiertelemällä muissa pöydissä. Ensimmäisenä mukaan tarttui ehkä maailman ihanimmat housut, joita voisin valehtelematta käyttää vaikka joka päivä...

Toppi (3 e, Lanttila)
Löysin vielä aivan ihanan paljettikoristeisen topin, jossa on takana reikiä/viiltoja/mitä noi nyt on.. :-D

Neuletakki (2 e, Lanttila)
...ja lopuksi vielä neuletakin. Mistähän se johtuu, että kun lähden kirpparille tai vaatekauppaan, sieltä ei yleensä tartu sitä juttua mitä lähdin alunperin ostamaan, vaan aina joko toppi tai leule? Olen ihan neule- ja toppihullu... :----D
Kaulakoru (3 e,Bijou Brigitte)
Joo, ja sitten viimeiseksi kävin myös etsimässä korua vanhoihin... eihän sieltä toistaiseksi sellaista tarttunut, mutta alennuksista adoptoin kotiini tuollaisen söpöliinin. :-D


Öh, eikä siinä sitten kai muuta. Hyvää tulevaa viikkoa (oij, ihanaa kun tulee maanantai, siis ihan aikuisten oikeasti ihanaa.. ♥) ja eikun uutta viikonloppua odottamaan! ; )

3 kommenttia:

  1. vie mut sinne lanttilaan, maksoin samoista housuista 45e...... ja tarviisin vielä toiset kun ne on duunihousut ja niitä pitäis joskus ehkä pestäkkin :D:D

    VastaaPoista
  2. ihana toi musta toppi...
    saitko sä noin kauheasti rahaa kirpparilta?? wow! bisneswoman :D
    eihän tässä tota talvea periaatteessa niin kauheasti enää ole jäljellä. ja talvi on kiva vuodenaika, varsinkin jos on kunnolla lunta ja aurinko käy moikkaamassa silloin tällöin :)

    VastaaPoista
  3. APPLEJACK: Joo, milloin mennään? :--) Nuo oli kyllä aika löytö, ihmettelen että joku luopui viidellä eurolla lähes uuden veroisina noista! :-o

    riri: Kiitos, tykkään kanssa siitä tosi paljon. ♥ Joo, ilmeisesti oon aika taikuri, kun saan noin paljon rahaa vanhoista räteistäni! XD
    Totta, on talvi ihan kiva vuodenaika periaatteessa - kaunis kuin mikä aurinkoineen - mutta vähän turhan kylmä.. Kevät alkaa olla jo aluillaan! ♥

    VastaaPoista