sunnuntai 14. lokakuuta 2012

She thinks she’s made of candy . . .

Heips. :-) Huomenna on edessä taas paluu arkeen ja herätys klo 6.00, mutta kestäähän tuon sen voimalla, että pian on syysloma! Enää yksi viikko ja sitten koittaa loma kaikkine rentoine suunnitelmineen. Nyt kuitenkin vielä tähän viikkoon...


Tiistaipäivän älynväläyksen johdattamana päädyin Karpolle vähän kokkailemaan. :-) 
Käytiin myös kirpparilla etsimässä halloweeniksi mekkoa ja kaikkea muutakin jännää.. 

Kangaskassi (2 e, Tiger) ja the Simpson Movie (1,50 e, Lanttila)
 Esittelen teille myöhemmin sitä halloweenin mekkoa - mutta joudutte odottelemaan hetken - syyslomalla järjestämissäni juhlissa! :-) Kirpparilta tarttui kumminkin sen lisäksi the Simpson movie. :-) Myöhemmin ostin tuon kangaskassin Trion uudesta vihko-paperi-muuhärpäke-kaupasta (jonka nimeä en millään muista), samalla kun kävin ostamassa ensimmäisen joululahjan!


Olen ihan rakastunut noihin piparireunus-lakkauksiin, joihin löytyy simppelit ohjeet täältä! :--)

Muv, kuvan neule löytyi myös tiistaina Lanttilasta ; )
Enpä tiedä, että olenko jotenkin turhan ajoissa, kun odotan joulua ihan innolla jo nyt! :-D Kaikki ne ihanat tuoksut, ohjelmat, tekemiset,.. Lahjojen aloittamisen suhteen voin kuitenkin puolustella, että koska kudon sukkia ja hanskoja, on _pakko_ aloittaa jo nyt saadakseen kaikki valmiiksi ajallaan.. >: P

Njooo, heippa! Hyvää joulua alkavaa viikkoa! ♥

8 kommenttia:

  1. Iiihan älyttömän ihanat kynnet!<3 Pitäisköhän itsekin joskus kokeilla jotain muuta kun tätä ainaista ranskalaista.. ai miten niin oon jämähtänyt! :D

    VastaaPoista
  2. Ainiin, naureskelin tänään itsekin tuota että oonkohan ihan normaali kun fiilistelen jo nyt joulun tuloa..?! :D

    VastaaPoista
  3. minnni: Hih, kiitos :-) Kannattaa kokeila, koska ne on myös älyttömän helpot toteuttaa! Vaihtelu virkistää, vai miten se meni? :-D
    No niimpä! Olen ihan innoissani joulusta jo nyt, kaikki mahdollinen jouluun liittyvä on niin ihanaa... Mutta onneksi en ole ainoa! :'')

    Kati: Okei, kiitos, jotain sellaista vähän ajattelinkin. :-D

    VastaaPoista
  4. vähänkö kiva keittiö ja hyvännäköstä ruokaa! ja kivat nuo kynnet (:

    VastaaPoista
  5. Karpon koti on aivan ihana! <3 Kiitos, halusin vaan tehdä jotain perusvarmaa pöperöä Karpolle, enkä ole mikään kummoinen kokki... Kiitos :-)

    VastaaPoista
  6. Lovely photos, and you have beautiful hair :)

    VastaaPoista