sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Happy Easter!

Hassua kyllä, tuntuu että pääsiäinen on kestänyt jo ikuisuuden! On ollut ihanaa nukkua pitkään, koristella koti keltaisella ja vihreällä, pörröisillä tipuilla ja pääsiäismunilla, viettää aikaa perheen kanssa ja olla vain. ...mutta olen aivan sekaisin viikonpäivistä ja on muutenkin puulla päähän lyöty olo. Onneksi sentään koulusta ja koeviikosta on lomaa - ja ulkona tuntuu, näyttää, tuoksuu ja kuulostaa keväältä! :-)
 

Perjantaina kokkasin, leivoin, kuuntelin musiikkia täydellä volyymilla tanssien ja laulaen mukana,.. Meidän pääsiäisen juhlinta oli varmaan suunnilleen siinä, että mummo tuli syömään ja oltiin päivä perheen kesken. Se riitti kyllä aivan mainiosti. :-D


Pääsin viimein toteuttamaan piiitkään haaveilemani version näistä ihanuuksista, joiden toteutukseen en ole täysin tyytyväinen - mutta saimpahan hyvän tekosyyn availla pääsiäismunia! :>

 

Jos minulta kysytään, on pääsiäisen juju on:
1) kevään alun juhlistaminen
2) pääsiäismunien ostaminen
  
Muumilusikat, 4 kpl (Prisma, n. 29 e)
 Ps.

''hyvää huomenta maailma
tänään aion pysyy himassa
eli en oo tavattavissa
ei ulko-ovi oo avattavissa

aika parantaa ku antaa asioille aikaa
eikä tarvi koko maailmaa harteilla kantaa
ei epäilystä että lepäilystä voimaa saa
nyt on hyvä hetki käydä meditoimaan
riippumaton mieli se ei harhaile turhaan
eikä toisten sanelemiin ajatuksiin turvaa
pommin kappaleista tehdyt rakennelmat purkaa
vapaaks vankilasta karkaa

hyvää huomenta maailma
tänään sun poikas on lomalla
siis palataan asiaan huomenna
tai sit ens viikon puolella''

Riippumaton henki - feat. Paarma - Raappana

2 kommenttia:

  1. herkullisiltahan noi munat näyttää!
    pirteä teksti. kunpa itsekin saisin tuollaisen elämän ilon niin kuin sinulla, tunnut aina ottavan päivistäsi kaiken irti. se on tosi arvokas piirre, älä muuta koskaan <3
    sikkesöpöt muumilusikat!

    VastaaPoista
  2. riri: Kiitos! :-) Pyrin olemaan kiitollinen kaikista pienistä asioista ja näkemään hyvää kaikkialla ympärilläni, koska se on tavallaan selviytymiskeino. Jos ei keskittyisi välillä hengähtämään ja pysähtymään siihen hetkeen, oma ahdistus voisi olla aika lannistavaa. :') Kannattaa kokeilla listata ylös kaikkia asioita, joista tuntee kiitollisuutta - olo paranee hetkessä. ♥
    Niin on. Muumilusikat on rakkaus ♥

    VastaaPoista