sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Karpon syntymättömyyspäivä-partyt

Heips! Olen koko illan siitä lähtien, kun läksin Karpolta kaupan kautta kotiin, yrittänyt saada konetta toimimaan - ja nyt se sitten viimein toimii! Mikä helpotus. ;-) Mutta joo, siihen päivän aiheeseen, joka oli tosiaan juhlat Karpon luona pienessä porukassa..


Ekana aloitettiin iltaa Karpon, Jannen ja Nitan kanssa. Otettiin mm. kuvia mahdollista uutta banneria varten, juteltiin ja luettiin sarjakuvia. Sanni ei ollut porukan vierailusta ihan niin innoissaan, vaikka kiersikin koko ajan vähän vahtimassa meitä...


Miun lahja Karpolle oli parin muun pienen jutun lisäksi Sateenkaari-juustokakku, jonka toteutukseen en ollut niin tyytyväinen.. Kerrosten tasainen levittyminen ja kiilteen läpikuultavuus eivät oikein innostaneet, mutta....


...kakku kelpasi kuitenkin paremmin kuin hyvin! Se syötiin viimeistä murua myöten - ja lisääkin olisi vielä tahdottu. :--)

Meidän perinteen mukaisesti lätkäistiin tietysti taas terveisiä-lappu seinään ja siihen viekkuun värikyniä. Koko rulla tuli täyteen tekstiä ja piirrustuksia, mutta en sitten tietenkään älynnyt siitä enää uutta kuvaa napata!

Ensimmäinen kuva oli tietysti pakko saada bestojen kanssa
Ja samalla linjalla vielä lisää....
Pakko muuten tähän väliin sanoa, että tykkään nyt näistä hiuksista jo aika paljon! :-D Ottaenkin sitten huomioon sen, että aamulla ja loppuillasta näytin erehdyttävästi Amy Winehouselta sekainen, hapsottava pikkumyykampaus hiuksissa ja meikit vähän miten sattuu. XD

Paikalla oli myös ihana Oona :--)
Sekä huisinhauskat Taotao (Janne) ja Karpo :-D

Tottakai iltaan kuului perinteisesti myös Singstaria, vaikka minä en laulanutkaan, vaan annoin niiden laulaa joilta se paremmin sujuu! :--) Kuten esmes Oonalta, Roosalta, Karpolta, Nitalta, Katjalta,......(oikeastaan ihan kaikilta.)
Paikalla oli myös Jenni kultansa Lauran kanssa, joka oli minulle uusi tuttavuus. Kivaa porukkaa! :--)
Niin ja viimeisimpä, muttei toki vähäisimpänä, Katja :--)
Mutta joo, ilta meni vähän häslingiksi, enkä voi sanoa voineeni mitenkään erityisen kehuttavasti - mutta säästämpä teidät sen enemmiltä yksityiskohdilta! Heh.. :-) Oli miten oli, oltiin siis vielä Karpolla yötä; minä, Oona ja Taotao. Oli kiva ilta (ja ihan kohtuullinen aamukin), joten kiitos kaikille paikalla olleille! ♥ 
Ps. Tänään olen jopa ollut ahkera - korjannut koneen, tehnyt elämänkerrallisen esitelmän Sibeliuksesta (musiikin opettajalle) jne. :--D

10 kommenttia:

  1. + Roosa oli myös mukana!

    JA LOISTAVIN BANNERI

    VastaaPoista
  2. Karpo: Hih, mainitsin Roosan vaan tuolla laulukohdassa, kun ei tullut otettua mitään kunnollista kuva... : / Mutta tummensin sen tuolta, josko se sitten näkyisi paremmin! 8)
    Ja hihi, kiitos, täytyy vielä hieman muokkailla tätä ulkonäköä, kun en ole vielä kovin tyytyväinen ♥

    VastaaPoista
  3. mitä tossa kakussa on? mitä tuo päällinen on ja mitä noi eriväriset juustokerroksert?
    niin syötävän näköinen, että olisitpa lähettänyt palasen:D

    VastaaPoista
  4. Oho aijaa sori :D En huomannut sitä nimeä.

    Joo, mutta banner on hieno! Hyvä malli, hyvä kuvaaja eikun.. ;D

    VastaaPoista
  5. ihastuttava uus ulkoasu tällä blogilla <3

    VastaaPoista
  6. Evu: Siitähän löytyy oikea kirjo kaikkea mahdollista! :-D Ensimmäinen kerros oli mansikkakreemiä, toinen elintarvikevärillä värjättyä vaniljakreemiä, kolmas värjättyä päärynä-tuorejuustovaahtoa ja kiille hedelmäsmoothiesta. :--) Hihi, ei sitä riittänyt lähettämiseen asti... Kiitos ♥

    Karpo: Eeeipä mitään. :-D Mutta nyt se sitten muuttui jo, kun en ollut itse tyytyväinen muokkaukseen! Kuvaaja oli toki mitä mahtavin! ; )

    Tiiiaaa: Hih, neule kiittää :--) Tykkään itsekin siitä tosi paljon, kun se on niin pehmoinen ja lämmin. ♥

    Mango: Kiitos. :-D Tooosin, se vaihtui jo, mutta toivottavasti tykkäät tästä uudemmastakin! ; ) ♥

    VastaaPoista