sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Ulkona on yli viisi astetta pakkasta!

Heips! Kouluhommien, pääosin kuviksen töiden, kanssa on pitänyt kiirettä, mutta joka sunnuntainen postaus oli kuitenkin pakko päästä kirjoittamaan. :--) Kuvia en ole juuri ehtinyt ottamaan, mutta saatte nyt tyytyä näihin pariin hassuun, mitä on!


Perjantaina reissasin tuttuun tapaan bussilla, mutta olin laiska, enkä viitsinyt sulloa bussikorttia reppuun, vaan laitoin sen taskuuni. Vasta kun olin lähdössä muutaman tunnin päästä takaisin, huomasin kortin kadonneen. Ja kyseessähän oli siis tietysti punainen 30 päivän näyttökortti, josta oli käytetty vasta reilu viikko! Käänsin takin ja repun taskut liioittelematta sata kertaa ennen, kuin suostuin myöntämään kortin kadonneen.. Kyllä harmitti!
No, isä sitten päätti, että minulle täytyy hankkia uusi lompakko, johon voin laittaa kaikki kortit, ettei yksikään lippu taikka lappu enää hukkuisi. Löysin Prismasta viidellätoista eurolla ihanan lompakon, jossa on reilusti tilaa varmaan kahdellekymmenelle kortille ja vielä erilliset taskut kolikoille ja seteleille. Tämä on kerrassaan ihana, vaikka tuski olisin enää toista korttia ilman tätä hukannut! :' )


Toinen viikon huisa ostos oli uusi reppu.. Oikeastaan en ollut suunnitellut repun ostamista ennen, kuin ostin samanlaisen ruskeana veljelleni. Ihastuin kyseiseen reppuun vain niin paljon, että minun oli lopulta pakko käydä ostamassa yksi itsellenikin ennen, kuin ne pääsisivät loppumaan. :-) Ja nämähän löytyivät siis Seppälästä. Repun kanssa on kiva kulkea, kun tavaroiden paino jakautuu paremmin molemmille hartioille, mutta totuttelua sen käyttäminen kyllä vaatii! 8)


Linjalla ''pakollinen omakuva'', kun mennään on kai pakko mainita, että yhtenä päivänä minut valtasi ehdoton pakko pukea päälle miesten paita. Lontoosta hankittu Alice in Wonderland -paita on kyseiseen tarpeeseen paras valinta. :-)


Niin kuin taisin jo mainitakin, veljellä oli viikolla synttärit, joita sitten juhlistettiin viikonloppuna. :-) Lupauduin leipomaan niihin jotain nopeata (suklaakakkua ja suolaista piirakkaa), vaikka kouluhommien kanssa onkin ollut kiireistä. Vieraiden kanssa seurustellessa jatkoin samalla kuvistöitä - ja sainkin lopulta kaikki valmiiksi, yhtä selityslappusta lukuunottamatta! ;--) Vieraat viipyivät meillä vain kymmeneen, minkä jälkeen huithapeli, 21-vuotias, veliseni lähti Tirraan iltaa jatkamaan.....


Koko sunnuntaikin on nyt mennyt oikeastaan koekirjoja selaillessa, mutta äsken käytiin vähän reilun viiden kilometrin kävelyllä hakemassa uusi bussikortti Ärrältä. Ja AAAAAAAAAAAAAAAA, siellä oli yli viisi astetta pakkasta, ja vaikka kyseinen määrä kuulostaa näin kirjoitettuna ihan pieneltä, olin aivan jäässä jo puolessa matkassa! Paluumatkan viimeiset sata metriä meni jo juostessa, kun jaloissa ei ollut enää lainkaan tuntoa! Sieltä se talvi (ja joulu! ) vaan tulee...

Mutta joo, eipä tässä sitten kai muuta, joten pyytäisin teitä vain heittämään kommentteja edellisen kuvaidea-postauksen puolelle! :-------------) ♥

6 kommenttia:

  1. AAAAAA D: *kurkksuoraahuutoa* Vitsi mie haluun tollasen paidan!!!! >:D

    VastaaPoista
  2. En ees muistanut, että sulla on tuollainen paita :D... Alko harmittaa, kun en sitä mun alice laukkua käytä :--(

    Oij, hitsi hieno reppu! :-----)))

    VastaaPoista
  3. miten saat noi kuvat tonne tekstien väliin? lagaako mun bloggeri niin pahasti kun ei anna laittaa vai onko siihe joku kikka ihan vaa?

    http://redheadd.blogspot.com/

    VastaaPoista
  4. Haha, mä hajosin ihan totaalisesti tolle Tirralle : D

    Uskalluiduitko muuten syömään itse noita leipomias herkkuja?

    VastaaPoista
  5. Wing's of Alice: Hahahah :--) Se on kieltämättä aika ihana <3

    Karpo: Hih, ei mikään ihme, kun käytän sitä niin harvoin. Miesten vaatteet ei vaan imartele miua :--) Ainiin! Mikset muuten ole käyttänyt sitä? Vai onko se vaan väistynyt Puman tieltä? Kiitos. :-)

    Missu: Ei siinä pitäisi mitään erityisempää kikkaa olla. : o Vaikka kieltämättä Blogger osaakin kyllä sotkea ne kaikki välillä aika ankarasti...

    A: Tirra on neroutta XDD Ei nuo nyt oikein innostanut..

    VastaaPoista
  6. Oletko jo blogini lukija:
    http://bloggari93.blogspot.com/

    VastaaPoista