lauantai 14. maaliskuuta 2020

Uupumus

Heippa! Yksi suurin syy, miksi olen ollut hiljaisempi täällä, on uupumus. Olen varmasti aikaisemminkin asiasta täällä ohimennen maininnut, mutta tulin ajatelleeksi, että tässähän olisi ajankohtainen aihe kirjoittaa.
MITÄ SE ON

Uupumus on pitkäkestoista väsymystä, joka ei helpota nukkumalla. Erilaisia uupumuksen muotoja ovat burn out, eli työuupumus, sekä opiskelu-uupumus. Burn out voi tehdä työkyvyttömäksi ja opiskelu-uupumus puolestaan vaikeuttaa opintoja. Tiesittekö, että opiskelu-uupumus on nykyään melko yleistä? Uupunut opiskelija on kyyninen omia taitojaan kohtaan ja opiskelusta katoaa ilo. Osasyynä uupumukseen voi tällöin olla epävarmuus tulevasta, esim työllistymisestä opintojen jälkeen, sekä itsenäistymisen tuoma kuormitus. (Mehiläinen, 2020.)

Omalla kohdalla uupumus alkoi huomaamatta nykyisen koulun toisen vuoden lopussa. Olen aina ollut vaativa itseäni kohtaan ja jatkanut asioiden suorittamista vielä pitkään sen jälkeen, kun voimat loppuvat. Kolme vuotta sitten tämä kuitenkin kärjistyi siihen, ettei koulunkäynnistä tullut kunnolla mitään melkein kokonaiseen vuoteen. Useamman sairasloman jälkeen pääsin lopulta jatkamaan opintoja, tosin silloinkin voimavarat olivat rajalliset. Neljäntenä vuonna sain suoritettua kolme kurssia ja tein työharjoittelun, minkä jälkeen olinkin taas melkein alkupisteessä. Toisin sanoen lisää sairaslomaa ja kevennettyä opiskelua, kunnes pystyin tekemään itsenäisiä projekteja, suorittamaan jäljellä olevat kurssit ja lopulta hoitamaan myös työharjoittelun. Olenko missään vaiheessa kunnolla toipunut uupumuksesta? Ikävä kyllä en. Aloin havaita uupumuksen merkkejä jo ennen työharjoittelua, puhumattakaan olosta sen jälkeen.
OIREET

Itselläni uupumuksen ensi oireita ovat väsymys, jatkuva sairastelu, mielenkiinnon väheneminen harrastuksia ja opiskelua kohtaan, sekä pessimistisyys ja kriittisyys omia töitä kohtaan. Tässä vaiheessa olisi tottakai hyvä pysähtyä ja levätä, mutta toistaiseksi en ole siinä onnistunut. Seuraavaksi alkaa tulla selkeitä masennuksen oireita ja päänsärkyjä, urheilusuorituksista palautuminen hidastuu, on kaiken näköisiä kolotuksia ympäri kehoa, muisti heikkenee ja sanat menevät sekaisin. Tässä vaiheessa olisi jo ihan ehdottoman tärkeä osata pysähtyä, mutta aina sekään ei onnistu. Sitten päädytäänkin jo tilanteeseen, jossa ei yksinkertaisesti kykene käymään koulussa/töissä, väsymyksestä huolimatta nukkuu huonosti, eristäytyy muista ahdistuksen takia ja kaikki tuntuu tahmealta.

Tässä vielä listattuna joitakin uupumuksen oireita:

- Väsymys, joka ei helpota nukkumalla
- Voimaton tunne kehossa
- Unettomuus ja nukahtamisvaikeudet
- Keskittymisvaikeudet
- Muistiongelmat
- Fyysiset oireet: hengästyminen, sydämen tykytys, hikoilu, päänsärky ja huimaus
- Vastustuskyvyn heikkeneminen: jatkuva sairastelu
- Ruokahalun vähentyminen tai katoaminen
- Ahdistus
- Ärtymys
- Masentuneisuus ja masennus
- Selittämättömät tunnekuohahdukset
- Kiinnostuksen katoaminen töitä ja harrastuksia kohtaan
- Kiinnostuksen katoaminen toisia kohtaan
- Eristäytyminen

(Lähde: MeNaiset, 2014.)
SYYT

Yksi suurin syy siihen, miksi kärsin uupumuksesta, on korkea vaatimustaso. Olen perfektionisti ja vaadin itseltäni paljon, mikä johtaa siihen, etten aina kuuntele jaksamistani. Toisaalta myös opiskelu yhdistettynä mielenterveysongelmiin on jo sellaisenaan hyvin kuormittava yhdistelmä. Ei siis ole mikään ihmekään, etten aina jaksa saman verran kuin terveet opiskelijat. Uupumuksen taustalla on kuitenkin usein myös esimerkiksi työ, jota ei koe merkitykselliseksi. Tällöin työnteosta katoaa ilo ja siitä tulee pakollista puurtamista, joka voi pahimmillaan johtaa uupumukseen.

Tässä listattuna joitakin uupumuksen syitä:
- Kuormittava työ
- Korkea vaatimustaso
- Tehty työ ei tunnu merkitykselliseltä
- Pitkään jatkuva stressitila
HOITO

Omakohtaisesta kokemuksesta voin sanoa, ettei parin viikon sairasloma auta, mikäli uupumus on jo ehtinyt kehittyä. Ensimmäisiä oireita huomatessa olisikin hyvä puuttua tilanteeseen, sillä tällöin tilanteen saa ennaltaehkäistyä ja selviää lyhyemmällä levolla. Uupumuksesta on kuitenkin täysin mahdollista toipua - se vain vaatii lempeyttä ja kärsivällisyyttä. On hyväksyttävä, etteivät voimat välttämättä palaudu vielä pitkiin aikoihin, eikä sen tähden kykene suoriutumaan kaikesta, mistä on aikaisemmin selvinnyt.

Tässä listattuna joitakin uupumuksen hoitokeinoja:

- Ennaltaehkäisy: riittävä lepo, mielekkäät harrastukset 
ja oman jaksamisen säännöllinen seuraaminen
- Uupumuksesta puhuminen
- Tarvittaessa ammattiapu
- Sairasloma
- Vaatimustason laskeminen
- Lempeys itseä kohtaan 


4 kommenttia:

  1. Hei, ajattelin varmistaa että onhan sinulla mitattu verikokeella ferritiinitasot? Itsellä ei oltu koskaan mitattu ja viime vuonna sitten lääkäri kun teki lähetteen niin tulos oli 4. Eli käytännössä varastorauta puuttui ihan täysin, vaikka hemoglobiini ok. Ei vielä yhdellä rautakuurilla lähtenyt nousuun mutta nyt alkaa jo tuntua että tankkaus tehoaa: mm. iho-oireet, unettomuus, levottomat jalat ja ahdistus on alkanut selkeästi helpottaa. Olen voinut jättää tarvittaessa otettavia lääkkeitä jopa kokonaan pois, ensimmäistä kertaa vuosiin. Ja kun esim. beetasalpaajat on jääneet pois, poistuvat myös sivuoireet kuten hiustenlähtö ja aivosumu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ei ole vähään aikaan mitattu, mutta ainakin edellisissä verikokeissa oli myös ferritiini kunnossa. Joskus aikanaan oli niin karmea väsymys ferritiinitasojen alhaisuuden takia, että sen jälkeen niitä on seurattu aina verikokeissa. Sulla on kyllä ollut suuri apu arvojen korjaamisessa! ☺️

      Poista
  2. Järjestäkää teemajuhlia ne piristää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ei oikein taida voida pitää juhlia, mutta ehkä pandemian jälkeen. ☺️

      Poista